27.9.2018 Liikenne SnapSkan paljasti: jopa 13 prosenttia suuntaa syksyn sateisiin surkeilla renkailla Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Nokian Renkaat muistuttaa, että kesärenkaat eivät jouda talviteloille vielä, sillä ennen talvea ja pakkasia edessä on syksy ja sateet. Märällä kelillä autoilijan paras henkivakuutus on hyväkuntoiset kesärenkaat. Nokian Renkaiden ajoneuvojen alle asennettujen renkaiden kunnon arvioimiseen kehittämän digitaalisen SnapSkan-palvelun mittatulokset ovat kiusallista luettavaa yllättävän monelle. Tuoreimpien tulosten mukaan jopa 13 prosenttia autoista liikkuu huonokuntoisilla kesärenkailla. Syksyn ja sateiden saapuessa se tietää ongelmia. Pahimmassa tapauksessa myös sivullisille.Suomen suurimpiin kaupunkeihin levittäytynyt SnapSkan-palvelu on mitannut autojen renkaita ahkerasti koko kesän. Kesäkuun alusta elokuun loppuun mennessä tuloksia on kerätty talteen lähes 200 000 kappaletta.Kesäkuukausina mitatuista autoista 31 prosenttia ajaa kohtalaisen kuntoisilla renkailla. Vaarallisilla liikkeellä oli 13 prosenttia. Eikä tilanteesta voi syyttää hellekesää, sillä syyskuussa eri puolilla maata järjestettyjen rengasratsioiden tulosten perusteella vaikuttaa siltä, että renkaiden syyskunto on vakiintumassa ja ennätyshelteiden vaikutukset renkaiden kuntoon olivat odotettua pienemmät.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyUrasyvyyden merkitystä ei voi aliarvioidaRenkaiden kunto ei ole aivan pikkujuttu, sillä urasyvyys on avainasemassa renkaan märkäpidossa.Lain mukaan alin vaadittu urasyvyys on 1,6 mm, mutta tässä syvyydessä rengas on jo vaarallinen ajaa. Mitä syvemmät urat ovat, sitä paremmin ne varastoivat vettä tien ja renkaan välistä, ja sitä paremmin rengas pitää märällä pinnalla.Uuden kesärenkaan uransyvyys on noin 8 milliä, ja alle 4 milliin kuluneina niiden vesiliirto-ominaisuudet heikentyvät huomattavasti, Nokian Renkaat muistuttaa.Huonokuntoiset renkaat myös pidentävät jarrutusmatkoja kun seitsemän millimetrin rengas pysähtyy 25 metrin jälkeen, jarrutusmatka kahden millimetrin renkailla venyy miltei 38 metriin. Ero on siis yli kaksi auton mittaa.Neljä prosenttia riskeeraa talvirenkaillaSnapSkan-palvelun mittaustuloksista selviää myös, että suomalaiset ajavat talvirenkailla kesällä huolestuttavan paljon.Kesä-, heinä- ja elokuussa mitatuista autoista talvirenkaiden osuus oli noin neljä prosenttia. Autonrengasliiton vuoden 2017 rengastarkastuksissa prosenttimäärä oli sama ja vuonna 2018 prosentin suurempi. Suhteutettuna koko Suomen autokantaan tämä tarkoittaa Nokian Renkaiden mukaan, että yli 100 000 autoa ajaa kesäteille sopimattomilla renkailla.Talvirenkailla ajo kesällä on vaarallista, sillä talvirenkaiden ominaisuudet eivät ole optimoitu kesäkäyttöön.Lumelle ja jäälle suunniteltujen renkaiden märkäpito-ominaisuudet ovat huomattavasti alemmat kuin kesärenkaissa. Erityisesti tämä näkyy märällä pinnalla jarruttaessa. Talvirenkaat eivät myöskään pärjää kesärenkaille ajomukavuudessa tai ohjautuvuudessa kuumalla ja kuivalla tienpinnalla.Suurin osa ei tiedä renkaidensa kuntoaLiikenneonnettomuuksien tutkijalautakuntien mukaan renkaat ovat riskitekijänä noin joka seitsemännessä henkilö- tai pakettiauton aiheuttamassa kuolonkolarissa.Parina viime vuonna kehitys on kääntynyt huonompaan suuntaan. Tämän lisäksi Autonrengasliiton tutkimuksen mukaan vain joka neljäs tietää missä kunnossa auton alla olevat renkaat ovat.– Renkaat ovat auton aktiivisin turvavaruste, mutta tästä huolimatta renkaiden kunnon tarkistus usein laiminlyödään. Moni autoilija tarkistaa renkaiden kunnon vain alle laitettaessa, ja esimerkiksi kesärenkailla on tämän jälkeen saatettu ajaa tuhansia kilometrejä kuumilla ja huonokuntoisilla teillä. Kesän aikana siis renkaat ovat kuluneet entisestään, sanoo SnapSkan-palvelusta vastaava Ville Nikkola Nokian RenkailtaNokian Renkaat kertoo kehittäneensä SnapSkanin parantamaan tieturvallisuutta, sillä sen avulla renkaiden kunnon tarkistaminen käy nopeasti ja vaivattomasti. SnapSkan-palvelupisteitä löytyy Suomen suurimpien asutuskeskusten parkkihalleista sekä Vianor-palvelupisteistä. – SnapSkan-palvelun idea on tehdä renkaiden kunnon tarkistaminen mahdollisimman helpoksi. Mittauspisteet on sijoitettu paikkoihin, missä autoilija liikkuu muutenkin, ja raportin renkaiden kunnosta autoilija saa suoraan omaan älylaitteeseensa. SnapSkan mittaa kaikkien henkilöautojen ja kaikkien rengasvalmistajien renkaat ja on täysin maksuton, Nikkola sanoo.Lähde ja kuvitus: Nokian RenkaatMainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Talvirengashankinta edessä? Syksyn taittuessa talveen, tulee monelle eteen myös talvirengashankinta. Vertailimme kauden uudet nastarenkaat Moottorissa 9/2010. Kitkarenkaiden vuoro koittaa lokakuussa ilmestyvässä Moottorissa 10/2018. Ilmestymispäivästä alkaen lehdet löytyvät sähköisinä näköisversioina Lehtiluukun valikoimasta. Lue myös: Moottorin suuri talvirengastesti: Michelin X-Ice North 4 pitää jäällä parhaiten Moottorin suuri talvirengastesti: Continental Ice Contact 2 on joukon tasapainoisin Moottorin suuri talvirengastesti: Nokian Hakkapeliitta 9 on yhä tasaisen hyvä nastarengas Moottorin suuri nastarengastesti: ratkaiseeko nastojen määrä jääpidon? Moottorin suuri nastarengastesti: Michelinin 250-nastainen rengas puree jäällä, mutta Continental ja Nokian kaikkein tasapainoisimmat Tekniikan Maailman talvirengastesti: Michelin vei nastojen, Continental kitkojen voiton Talvirengastesti osoittaa: tässä ovat renkaiden parhaat ja heikoimmat Lue lisää Kaikki artikkelit 14.4.2025 Uutinen Autoliitolta tärkeä vinkki pääsiäisliikenteeseen: ”Jos jonossa lähtee pomppimaan nopeuttaakseen omaa matkaa…” 9.4.2025 Taksit Uber julkaisi listan kyytiin unohtuneista tavaroista – mukana viikinkisarvi ja akvaario 6.4.2025 Liikenne Moottori 100 vuotta: löysimme Suomen hiljaisimman tien 3.4.2025 Uutinen Liikennevision puute ja heikentyvä väyläverkko voi vaikuttaa jopa Suomen kasvunäkymiin ja turvallisuuteen 30.3.2025 Autoilu Autoilija, näin voit välttää ruuhkat ja kiertää tietyöt 25.3.2025 Liikenne Näin vaihdat renkaasi itse 28.2.2025 Uutinen Katso rangaistustaulukko: rattijuopumus rapsauttaa jopa 5 vuoden ajokiellon 14.2.2025 Yleinen Tiedätkö mikä on Suomen yleisin autoverotettu ajoneuvo? 23.1.2025 Liikenne Turvavyö suojaa ihmiskehoa musertavilta voimilta Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 16.4.2025 Esittely Viimeiset käynnistykset: rivikutosen selittämätön jalous 17.4.2025 Käyttötesti Käyttötesti: pääseekö Volkswagen Tiguan -lataushybridi yli 100 km pelkällä sähköllä? 18.4.2025 Ajoneuvot Subaru Solterran suuri päivä: itselle elinkaaripäivitys ja yläpuolelle uusi isompi sisar Subaru Trailseeker 16.4.2025 Se kerta kun Se kerta kun: Toyota RAV4:ään asennettiin Tesla Model S:n voimalinja ennen Tesla Model S:ää 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 16.4.2025 Esittely Viimeiset käynnistykset: rivikutosen selittämätön jalous 11.4.2025 Yleinen Guinness World Records -maailmanennätys suomalaiselle sähkömoottoripyörälle – 310 kilometriä yhdellä latauksella 10.4.2025 Kuluttajat 8 päivää edellisellä omistajalla ollut auto palautui automyyjälle – seuraava ostaja joutui heti turvautumaan kuluttajariitalautakuntaan 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 27.3.2025 Uutinen Ajokortin ylläpito käy kalliimmaksi – ikäkuskien kukkarolla käydään 25.3.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: ostimme vanhan diesel-Mersun tilalle lähes 300 000 km ajetun Toyota Prius -hybridin 10.4.2025 Kuluttajat 8 päivää edellisellä omistajalla ollut auto palautui automyyjälle – seuraava ostaja joutui heti turvautumaan kuluttajariitalautakuntaan