29.9.2021 Liikenne Stop ruuhkamaksuille! – autoilijat protestoivat pian Eduskuntatalolla Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Ruuhkamaksukaavailuista kimpaantuneet autoilijat kerääntyvät lauantaina Eduskuntatalolle kertomaan terveisensä vallanpitäjille. Taustalla on myös kansalaisaloite, josta uupuu enää 15 000 kannattajaa. Stop autoilijoiden kuritukselle -kansalaisaktiivien protesti kerää tulevana lauantaina Helsingin ydinkeskustaan mielenilmauksen. Sen pontimena on muistuttaa, että autoilijoiden kurittamisessa on menty liian pitkälle: autoilijat maksavat jo nyt tarpeeksi veroja! Ryhmä vastustaa tienkäyttömaksuja eli ruuhkamaksuja, ajoneuvoverojen korotuksia, polttoaineiden veronkorotuksia sekä työpaikkapysäköinnin verottamista. Mielenilmaus tarkoittaa jonossa etenevää autokatrasta. Autoletkan kärki on Kivihaantien risteyksen tuntumassa lauantaina puoliltapäivin keulat kohti Mannerheimintietä. Autot lähtevät noin kello 13 etenemään kohti Eduskuntataloa. Poliittisen vallan linnakkeen edustalla alkaa äänekkäin osuus eli torvien soitto. Odotettavissa on useamman sadan auton kulkue Mannerheimintiellä. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Joukkovoiman… Protestin päämääränä on muistuttaa, että autoilijoiden kukkarolla käyminen saisi jo riittää – olipa pontimena ilmastotoimet tai veroeurojen kerääminen yksityisautoilusta ylisummaan. Joukkovoimaakin on, sillä Stop autoilijoiden kuritukselle -facebook-ryhmässä on tätä kirjoitettaessa liki 283 000 jäsentä. Poliittisesti sitoutumattoman Facebook-ryhmän jäsenyys perustuu vapaaehtoisuuteen. Autoliitto on suhtautunut myötämielisesti tämänkaltaiseen aktiivisuuteen kuten syksyn 2020 tempaukseen. Autoliiton viestintäpäällikkö Jukka Tolvanen arvioi tuolloin, että ”mielenilmaisu kertoo omalta osaltaan autoilun merkityksestä tavallisille suomalaisille. Suomalaiset harvoin lähtevät barrikadeille, mutta nyt monen mitta alkaa olla täynnä.” …ja kansalaisaloitteen voimin Lauantaisen mielenilmauksen juurisyille rinnasteista on myös Stop ruuhkamaksuille! -kansalaisaloite, joka oli tätä kirjoitettaessa kerännyt liki 35 000 kannattajaa. Kansalaisaloite on laitettu vireille 14.5., joten keräysaikaa on vielä puolitoista kuukautta. Kansalaisaloite etenee eduskunnan käsiteltäväksi, jos se on kerännyt vähintään 50 000 kannatusilmoitusta kuuden kuukauden kuluessa. Digi- ja väestötietovirasto tarkastaa onko hyväksyttyjä kannatusilmoituksia perustuslaissa säädetty vähimmäismäärä. Aloitteessa esitetään, että päästöjen vähennystoimiin ja muihin autoilun edellytyksiin kuten verotukseen liittyen ”hallituksen tulee pidättäytyä nyt ja tulevaisuudessa lakien säätämisestä, jotka mahdollistavat ruuhka-, vyöhyke-, ohitustulli-, tietulli-, tienkäyttö-, ja kaupunkiliikennemaksujen tai muiden vastaavanlaisten uusien autoilijoihin kohdistuvien maksujen käyttöönoton.” Aloitteessa myös uumoillaan, että ruuhkamaksujen voi ajatella olevan siirtymävaihe laajempaan ajosuoriteperustaiseen verotukseen. Aloitteessa muistutetaan, että ruuhkamaksujen käyttöönottoa on suunniteltu muun muassa Helsingin, Tampereen ja Turun seuduille (ns. MAL2019-suunnitelmat). Ruuhkamaksujen käyttöönotto vaikuttaisi aloitteen tekijöiden mukaan kielteisesti ja syrjivästi erityisesti kehyskunnissa asuviin autoilijoihin: muun muassa työntekijöihin, opiskelijoihin, liikuntavammaisiin, yksityisiin elinkeinoharjoittajiin, yrityksiin ja ruuhkavyöhykkeen sisälle keskitettyjä palveluita tarvitseviin. ”Esimerkiksi Helsingissä työssäkäyvistä 40 % pendelöi Helsinkiin toisesta kunnasta ja vastaavasti 22 % pendelöi Helsingin ulkopuolelle”, aloite kiteyttää. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Haitta työvoiman liikkuvuudelle Aloitteen mukaan ruuhkamaksujen asettaminen työmatkaliikennettä rajoittamaan rikkoisi perustuslain kohtaa, jossa julkisen vallan on edistettävä työllisyyttä ja pyrittävä turvaamaan jokaiselle oikeus työhön. Tietullit heikentäisivät työvoiman liikkuvuutta, työssäkäynnin kannattavuutta, töiden vastaanottamista näiden kaupunkiseutujen alueelta ja autoa käyttävien yrityksien tulosta. Ruuhkamaksu asettaisi aloitteen mukaan ihmiset perustuslain vastaisesti alueellisesti eriarvoiseen asemaan, onhan auton käytölle olemassa pakottavia syitä kuten julkisen liikenteen puute/aikataulujen epäsopivuus autoilevan kansalaisen arjen mahdollistamisessa. Aloitteessa myös tuodaan esiin, että Fossiilittoman liikenteen tiekartta -työryhmän loppuraportin mukaan tietullien vaikutukset päästövähenemään olisivat pienet, alle 4 prosenttia vuoden 2030 päästötavoitteesta. Tämän vuoksi ”hyöty jää vähäiseksi ilmaston ja yhteiskunnan kannalta.” Aloitteessa epäillään, että vaihtoehtoisten reittien käyttö saattaisi jopa lisätä päästöjä reitin kilometrimäärän kasvaessa. Verotaakka jo nyt raskas Aloitteen mukaan vuonna 2019 Suomessa autokantaan suhteutettuna veroja kerättiin noin 2 523 euroa autoa kohti, joka on EU-tasolla kolmanneksi eniten. Ruuhkamaksujen käyttöönotto olisi ”käytännössä vain yksi lisävero” autoilijoiden kontolle. Teksti ja kuvat: Marko Jokela Lähteet: Stop ruuhkamaksuille! -kansalaisaloite, Stop autoilijoiden kuritukselle a:2:{i:0;s:5:"80903";i:1;s:5:"91701";} Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 6.9.2026 Liikenne Lapsi oppii liikenteessä aikuisen kautta 5.9.2026 Uutinen Rakennusala – väylärahoitusta uhkaa romahdus 4.9.2026 Uutinen Volkswagenin maahantuoja korjaa sähköautojen takuista antamaansa tietoa – pitkä akkutakuu on kerrottua suppeampi 3.9.2026 Liikenneturvallisuus Humalassa skuuttailu vie sairaalaan – uhkana vakavat aivovammat 27.8.2026 Uutinen Traficom kommentoi Moottorin pääkirjoitusta – Epätietoisuus ei ole kenenkään etu 24.8.2026 Liikenne Romutuspalkkio edisti sähköpyöräilyä – vaikutukset näkyvät vielä vuosia myöhemmin 23.8.2026 Uutinen Kuka korjaa vanhan sähköautosi? Tulevaisuudessa korjaamoiden erot korostuvat 21.8.2026 Autoilu Ilman lisärahaa kehnokuntoisten teiden määrä kasvaa – mutta käyvätkö Miljoonasateen riimit toteen? 20.8.2026 Uutinen Moottoripyörien katsastus pakolliseksi EU:ssa? – Autoliitto vaatii Suomen päättäjiltä toimia Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 4.9.2026 Lentokoneet Air France luopuu oudosta "baby busista" nyt lopullisesti - näin vuonna 2003 käyttöönotetusta tyypistä tulee ensimmäinen matkustajakäytöstä kokonaan hävinnyt Airbus 5.9.2026 Moottoripyörät Miltä tuntuu Hondan ensimmäinen sähkömoottoripyörä WN7? 5.9.2026 Huutokauppahelmet Sydänverellä tehty, 116 kilometriä ajettu Lexus LFA Nürburgring Package on varmastikin arvokkain japanilaisauto, jonka tällä hetkellä rahalla saa 4.9.2026 Uutinen Volkswagenin maahantuoja korjaa sähköautojen takuista antamaansa tietoa – pitkä akkutakuu on kerrottua suppeampi 5.9.2026 Laivat Viking Line vähentänyt yllättävän paljon ruokahävikkiä Turun-laivoilla 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 31.8.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän kuorma-auton sivupeilin varressa olevan ”häkkyrän” käyttötarkoituksen? 4.9.2026 Uutinen Volkswagenin maahantuoja korjaa sähköautojen takuista antamaansa tietoa – pitkä akkutakuu on kerrottua suppeampi 1.9.2026 Laivat Helsingissä vuonna 1999 rakennettu Europa on Azipod-propulsion pioneerejä lajissaan - suomalaiskeksintö on säästänyt jo miljoona tonnia polttoainetta pelkästään risteilijöissä 28.8.2026 Automatkailu Paljonko asuntovaunun vetäminen maksaa? Vertailimme kahden käytetyn vetoauton kulutuksia 26.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi joissakin ”Rättisitikoissa” lämmitetään etupyöriä? 25.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi vanhoissa kuorma-autoissa käytettiin ejektoripakoputkea? 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 16.8.2026 Klassikko Muistatko Fiatin edustusauton, joka maksoi ison Mersun verran? Niille on Suomessa jopa oma kerhonsa 19.8.2026 Kuluttajat Ulkomaanmatka päättyi ennen aikojaan – yli 220 000 euron matkailuautossa ilmeni pitkä lista vikoja