13.7.2017 Liikenne Tarkastaja Turkula – sisätilat eivät kasva auton ulkomittojen tahdissa Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Sutjakat muodot miellyttävät silmää, mutta syövät tilaa matkustamosta. Nykyautot ovat muotoilultaan aiempaa sutjakampia ja muhkeampia. Tyylikäs ulkonäkö miellyttää silmää ja on lähes elintärkeä myyntivaltti. Virtaviivainen muotoilu vähentää ilmanvastusta, mutta etu hukkaantuu, sillä autot ovat entistä leveämpiä ja korkeampia. Sisä- ja tavaratilat eivät ole kasvaneet samassa suhteessa kuin ulkomitat. Tilojen kasvu mallinmuutosten yhteydessä on yleensä niukkaa, olemattomasta muutamaan senttiin. Valmistajat hehkuttavat esimerkiksi jalkatilojen kasvua merkittäväksi, vaikka vertailumittaus edeltäjään osoittaa muutokseksi sentin kaksi. Joskus uutuus voi olla jopa edeltäjäänsä ahtaampi, etenkin pääntilojen osalta. Koko voi olla hyödyksi kolarissa, sillä muhkeaan koriin saadaan laajemmat törmäysenergiaa sitovat kokoonpuristumisvyöhykkeet kuin pieneen koriin. Huolellisella suunnittelulla ja runsaalla turvavarustelulla kompaktinkin kokoiseen koriin saadaan haluttaessa mainiot turvaominaisuudet, hyvänä esimerkkinä uusi Volvo V40. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Kehnot säädöt kuljettajan istuimessa Etuistuimen istuinosa on monissa automalleissa turhan lyhyt ja korkeuden säätövara ylöspäin on niukka. Korkeussäätö nostaa yleensä enemmän istuimen takareunaa kuin etureunaa. Siksi istuma-asento muuttuu kiikkeräksi ja reisituki jää vajaaksi. Istuma-asento ja olematon tuki väsyttävät pitemmässä ajossa. Kallistuksen säätö räätälöisi istuimen haluttuun kulmaan, ja se kohentaisi reisitukea ja ajoasentoa. Jos lompakko kestää, kannattaa lisävarustelistalta ruksia autoonsa mukavuus- tai urheiluistuimet. Erillinen istuinosan pituuden säätö, tuo reisitukiratkaisun erikokoisille kuskeille. Hyvänä esimerkkinä ovat BMW:n urheiluistuimet. Portaallinen säätö on usein harvavälinen Selkänojan kallistuksen säätö on monissa autossa yhä ratkaistu vanhanaikaisesti portaallisena. Sopivin selkänojan kulma jää usein säätöpykälien väliin. Ajon aikana kallistusta ei kannata säätää, sillä selkänoja voi retkahtaa holtittomasti. Portaaton selkänojan säätö on tarkempi ja turvallisempi. Monipuoliset sähkötoimiset säädöt löytyvät yleensä vakiona vain kalliimman luokan autoista. Ajoasentoa parantava ohjauspyörän etäisyyden säätö puuttuu edelleen monista halpamalleista. Onneksi sentään ratin korkeuden säätö on nykyään vakiona lähes kaikissa uusissa malleissa. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Matto liukuu polkimien alle Irtomattojen kiinnikkeet ovat usein luvattoman heppoiset. Matto voi liukua poljinten alle, mikä voi vaikeuttaa ajamista ja aiheuttaa riskejä. Joissakin malleissa heppoiset maton kiinnikkeet irtoilevat mattoa puhdistettaessa. Matalalta hankala könytä ulos Moneen autoon on hankala istuutua ja vaikea punnertaa pois. Istuimet ovat matalalla, etenkin takana. Turvallisuuden vuoksi korkeat ja leveät kynnykset sekä massiiviset keskipilarit pienentävät oviaukon kokoa ja vaikeuttavat autoon ja autosta käymistä. Keskipaikalle pääsy vaatii voimistelua. Korkea keskitunneli ja taaksepäin ulottuva keskikonsoli ovat tiellä. Herää kysymys, onko suunnittelija koskaan kömpinyt taakse keskipaikalle? Autoilijat äänestävät jaloillaan. Yhä useampi ostaa korkean katumaasturin, joista suurin osa myydään etuvetoisena, ei nelivetoisena. Korkeat tila-autot houkuttelevat, mutta maasturimaisten autojen tarjonta ja suosio ovat kasvaneet, eikä tälle kehitykselle voi povata laantumista, onhan ajokorttikansan keski-ikä nousussa. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Matala takaistuin, niukka pääntila Monessa nykyautossa takapenkillä istutaan matalalla, mikä heikentää reisitukea. Takaistuin on tehty matalaksi, jotta virtaviivaiseen autoon saataisiin riittävästi pääntilaa. Takaistuinten mataluuden syynä voi myös olla kustannuksia säästävä tavaratilan laajentaminen: tila kasvaa kääntämällä selkänojat takaistuinten päälle. Matalasta takapenkistä huolimatta pääntila takana voi olla niukka yli 180-senttisille, etenkin keskipaikalla. Virtaviivainen coupémainen muotoilu rajoittaa pääntilaa takana myös monissa muissa korimalleissa. Nyky-sedanien, viistoperien ja jopa joidenkin katumaasturien kattolinja on muodikkaasti viisto – takatilojen kustannuksella. Esimerkkinä niukoista pääntiloista takana mainittakoon Mercedes-Benz CLA coupé. Kolmelle ahdas Monen isonkin nykyauton takaistuin on mukava vain kahdelle. Epämukava keskipaikka sopii vain tilapäiseen käyttöön. Keskellä on kitkuteltava epämukavasti ja kiikkerästi muhkuran päällä hartiat lysyssä ja pään hipoessa kattoa. Vesi ja lumi kastelevat istuimet Pieni, mutta yhtä kaikki ikävä piirre pyöreämuotoisissa nykyautoissa on se, ettei niiden katon reunoissa ole enää vesikouruja. Viisto oviaukko ja vesikourujen puute aiheuttavat sen, että sadevesi ja lumi hulahtavat istuimille ovia avattaessa. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Yli 400 koeajon kokemuksella! Timo Turkula kirjoittaa Moottorin lukijoille ratin korkeudelta: tavallisen suomalaisautoilijan näkökulmasta. Tarkastaja Turkula -sarjan pohjana on kokemus ja näkemys, joita Timo Turkula – yksi maan kokeneimpia koeajajia – on kerännyt uransa aikana. Turkulan hammastelu ei jää ikenillä nutusteluksi. Havaitut epäkohdat ovat perua pitkälti yli 400 uuden automallin koeajoista 15 vuoden ajalta suomalaisilla teillä vaihtelevissa ajokeleissä. Kullakin automallilla on ajettu vähintään 800 kilometriä tietyn toistettavan ajo-ohjelman mukaan. timo.turkula(äet)kolumbus.fi Teksti: Timo Turkula Kuvat: Moottorin kuva-arkisto Artikkeli on julkaistu alun perin Moottorissa 3/2016 Lue lisää Kaikki artikkelit 24.8.2026 Liikenne Romutuspalkkio edisti sähköpyöräilyä – vaikutukset näkyvät vielä vuosia myöhemmin 17.8.2026 Liikenneturvallisuus Koululaisten turvallisuus on aikuisten vastuulla – myös niiden aikuisten, joilla ei ole omia lapsia 17.8.2026 Päivän kuva Oliko sinulla uuden kuljettajan tunnuksena toiminut 80-lätkä? 16.8.2026 Tilaajille Keskiössä energia: öljy aloitti toisen teollisen vallankumouksen 14.8.2026 Liikenneturvallisuus Näin moni autoilija ajaa ylinopeutta koulujen läheisyydessä – ”Asenteet ja käyttäytyminen eivät kohtaa ratin takana” 12.8.2026 Autoilu Poliisipartiointi tien päällä ollut laskussa viimeiset 15 vuotta 7.8.2026 Liikenne Melkein 50 000 keltanokkaa jälleen liikenteessä – koulujen alun myötä on tärkeä käydä nämä asiat läpi lapsen kanssa 7.8.2026 Uutinen Henkilöautojen rekisteröinneissä enteitä talouden toipumisesta – liki puolet kuluvan vuoden ensirekisteröinneistä täyssähköisiä 6.8.2026 Liikenne Tässä tulee lisää harvinaisia liikennemerkkejä: onhan näidenkin merkitys hallussa? Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 4.9.2026 Uutinen Volkswagenin maahantuoja korjaa sähköautojen takuista antamaansa tietoa – pitkä akkutakuu on kerrottua suppeampi 3.9.2026 Käyttötesti Käyttötesti: Kia K4 on bensafarkku, joka ei tykkää hipaisuista 4.9.2026 Lentokoneet Air France luopuu oudosta "baby busista" nyt lopullisesti - näin vuonna 2003 käyttöönotetusta tyypistä tulee ensimmäinen matkustajakäytöstä kokonaan hävinnyt Airbus 4.9.2026 Ajoneuvot Mikäli huhut pitävät paikkansa, Seatista saattaa tulla vanhin tarkoituksellisesti lakkautettava huomattava automerkki sitten Pontiacin 3.9.2026 Koeajo Sivistynyttä sähkövoimaa miljoonan kilometrin turvalla – Lexus ES 500e AWD 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 31.8.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän kuorma-auton sivupeilin varressa olevan ”häkkyrän” käyttötarkoituksen? 28.8.2026 Automatkailu Paljonko asuntovaunun vetäminen maksaa? Vertailimme kahden käytetyn vetoauton kulutuksia 29.8.2026 Huutokauppahelmet Mikäli joku maailmanlopun odottaja haluaa W463-korimallisen G-sarjan Mercedeksensä kuusipyörävetoisena, ainoa vaihtoehto on tukeutua piraattiversioon 1.9.2026 Laivat Helsingissä vuonna 1999 rakennettu Europa on Azipod-propulsion pioneerejä lajissaan - suomalaiskeksintö on säästänyt jo miljoona tonnia polttoainetta pelkästään risteilijöissä 26.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi joissakin ”Rättisitikoissa” lämmitetään etupyöriä? 25.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi vanhoissa kuorma-autoissa käytettiin ejektoripakoputkea? 16.8.2026 Klassikko Muistatko Fiatin edustusauton, joka maksoi ison Mersun verran? Niille on Suomessa jopa oma kerhonsa 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 19.8.2026 Kuluttajat Ulkomaanmatka päättyi ennen aikojaan – yli 220 000 euron matkailuautossa ilmeni pitkä lista vikoja