Tasa-arvoa taajamaan – Renault 5 TL vm. 1977

Yksi Renaultin historian tärkeimmistä malleista on R5, joka suunniteltiin täsmäaseeksi 1970-luvun alun moderniin maailmaan.

Tammikuussa 1972 esitelty Renault 5 oli suoraa jatkoa ranskalaisvalmistajan etuveto–iso takaluukku–monikäyttöisyys -linjalle, joka sai lopullisen muotonsa 1960-luvun vuosina.

Yhtä numeroa pienempään malliin eli Renault 4:ään verrattuna R5 oli ulkomitoiltaan kompaktimpi – esimerkiksi pituutta oli 17 senttiä vähemmän. Auton kehitysvaiheessa esillä olikin nimi Renault 2, mutta lopulta markkinointiosasto numeroi auton viitoseksi.

3,5-metrinen R5 solahti sopivasti moderniin pikkuautosegmenttiin, jota edustivat muut keskieurooppalaiset uutuudet, Fiat 127 sekä Peugeot 104. Nämä toimivat tietyllä tavalla pioneereina, sillä muut valmistajat olivat vasta heräilemässä omilla malleillaan mukaan.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Napakkuutta naisille

Kuten monen aiemmankin Renaultin mallin, myös R5:n suunnittelun taustalla olivat yhteiskuntarakenteen muutokset. Urbaaneihin perheisiin oli 1960-luvun lopulla syntynyt kakkosauton tarve, ja myös naiskuljettajien määrä kasvoi kaiken aikaa.

Tämä löi leimansa myös viitosen olemukseen. Silmiinpistävää olivat laajat, parkkipaikkatönimisen kestävät vaaleat muovipuskurit sekä se, että autoa sai alkuun vain kaksiovisena – mikä Ranskassa oli liki ennen kuulumatonta.

Takaovien puuttumista perusteltiin sillä, että äitinsä kuljettamat lapset olivat takapenkillä paremmassa suojassa ilman jatkuvaa huolta tahattomasta ovien aukomisesta. Viisiovinen mallikin tehtiin, tosin sitä saatiin odottaa aina vuoteen 1979 asti.

Pikkuinen pitkittäin

Erikoista Renault 5:ssä oli myös pitkittäinen moottori. Näin vanhemmista malleista tuttua tekniikkaa, missä vaihteisto sijaitsi voimanlähteen edessä, voitiin käyttää autossa sellaisenaan. Merkkinä tästä oli sateenvarjotyyppinen vaihteenvalitsin kojelaudassa.

Alkuun moottorivaihtoehtoina olivat 782-kuutioinen 33,5-hevosvoimainen sekä suurempana vaihtoehtona 956-kuutioinen, 44 hevosvoimaa kehittänyt kone.

Myöhemmin viitoseen ympättiin myös tavanomainen vaihdetanko, automaattivaihteisto sekä lukuisia tehokkaampia moottorivaihtoehtoja – jopa muodikkaalla turboahtimella ryyditettynä. Ja osallistuipa R5 ralleihinkin: etuvetoisen mallin ohella kilpailukäyttöön luokiteltiin hurja, keskimoottorinen ja takavetoinen versio, jolla ei loppujen lopuksi enää ollut kovinkaan paljon yhteistä alkuperäisen perheautomallin kanssa.

Mutta palatkaamme vielä pitkittäismoottoriin, joka siis erotti viitosen olennaisella tavalla useimmista kilpailijoista. Kone käännettiin toisin päin vasta vuonna 1984, kun kotimaassaan Supercinq-nimellä (Superviitonen) kutsuttu toisen sukupolven malli esiteltiin.

Moderni massatuote

Kuten juttusarjamme edellisissä osissa olemme maininneet, pääsimme koeajamaan Renaultin muistorikkaimpia malleja valmistajan 120-vuotisjuhlien kunniaksi järjestetyssä mediatapahtumassa Pariisin länsipuolella.

Tummansininen 5 TL vuodelta 1977 tekee parkkipaikalla sen verran suuren vaikutuksen – niin huokea kansanauto kuin onkin – että sitä on pakko päästä itse kokeilemaan.

Vaikka R5 toki on korirakenteeltaan vakuuttavampi kuin tipparellu – tai takamoottoriset saman merkin edustajat – ja 1970-luvun alussa turvallisuus oli automainonnassa kovassa huudossa, tuntuu viitosen ohjaamo nykyihmisen silmin kovin kevytrakenteiselta.

Viihtyvyys on silti taattu, sillä auton ulkomittoihin nähden sisätilat ovat hämmästyttävän väljät. Istuimet ovat toki pienet mutta myös kehoa kohtuullisesti tukevat. Ja ennen kaikkea tuntuvasti jämäkämmät kuin useissa muissa aikalais-Renaulteissa.

Myös sisustuksen tyylikkyys runsaine printtikuvioineen ihastuttaa. Etenkin kojelaudan ja ohjauspyörän keskiön raidoitus saavat hymyn huulille, ja istuinten kinuskinruskea kangasverhoilu osuu harmonisesti yhteen ulkovärin kanssa.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Selvä suosikki

Ajossa on runsaasti nykyautoista puuttuvaa läsnäoloa, tuntumaa – sekä myös hauskuutta.

Piskuinen, pörisevä neloskone liikuttaa reilut 700 kiloa painavaa autoa pirteästi. Näppäryyttä vesittää vain tehostamaton ohjaus, eli ohutkehäisen ohjauspyörän käänteleminen vaatii auton liikkuessakin jonkin verran ylimääräistä voimaa.

Viitonen on kaiken kaikkiaan mitä ilmeisin aikakautensa tuote – ja osui projektina maaliin. Tästä kertovat auton lopulliset myyntiluvut: vuosina 1972–1985 valmistui kaikkiaan 5,5 miljoonaa viitosta. Kotimaassaan Ranskassa R5 oli myyntitilastojen ykkönen vuosien 1974 ja 1983 välillä, ja markkinaosuus vaihteli huikeissa 10–16 prosentin lukemissa.

Jotkut saattavat muistaa senkin, että viitosta myytiin monien muiden mantereiden ohella myös Yhdysvalloissa. Rapakon takaisille markkinoille keksittiin naseva myyntinimikin: Renault Le Car.

Teksti: Jussi Saarinen Kuvat: valmistaja ja Jussi Saarinen