11.1.2024 Ajoneuvot Tesla laski vaivihkaa useiden malliensa toimintamatka-arvioita EPA-sylkillä – syy pääteltävissä Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Teslan on laskenut ainakin USA:n verkkosivuillaan ilmoitettuja toimintamatkoja Model S:n -X:n ja -Y:n osalta. Taustalla ovat mahdollisesti aiemmat syytökset toimintamatka-arvioiden pyöristämisestä ylöspäin. Suomen verkkosivuilla toimintamatkat näyttäisivät olevan entisellään. Ei taida mennä päivää, etteikö Tesla olisi tavalla tai toisella mukana otsikoissa. Viimeisimmät isot uutiset koskevat melkoisen huomaamatonta mutta sitäkin huomattavampaa yksityiskohtaa: Teslan pohjoisamerikkalaisilla verkkosivuilla esitetään nyt aiempaa varovaisempia toimintamatka-arvioita suurimmalle osalle mallistosta. Mistä moinen takapakki?Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyToimintamatkoja toisinaan liioiteltuTeslan liiketoiminnassa, varsinkin sen nousun vuosina nykyiseen asemaansa, keskeistä on ollut sähköautomaailman keskiarvoon nähden korkeat ilmoitetut toimintamatkat. Model S vuonna 2012 säväytti ehkä ennen kaikkea juuri rangellaan.Viime aikoina Tesla on saanut toimintamatka-asioissa myös kielteistä julkisuutta. Muun muassa saksalainen, kansainvälisesti seurattu uutistoimisto Reuters on kohdistanut tutkivaa journalismia Teslan toimiin kolmella eri osa-alueella liittyen autojensa toimintamatkaan.Ensinnäkin, Teslan on mahdollisesti liioitellut toimintamatkoja markkinointimielessä, tarkoittaen, että verkkosivuilla ja sovelluksessa olisi esitetty todellista suurempia ilmoitettuja toimintamatkoja eri mallien ja malliversioiden osalta. Toiseksi, myös autojen ajossa ilmoittamien toimintamatkojen on todettu olevan akun ensimmäisen 50 %:n aikana ylioptimistisia.Kolmas seikka liittyy niin ikään Reutersin paljastamaan Teslan salaiseen työryhmään, joka olisi perustettu Yhdysvalloissa pelkästään kartoittamaan asiakkaiden varaamia korjaamoaikoja, poimimaan niiden joukosta ilmoitettujen toimintamatkojen alituksiin liittyvät valitukset, ja perumaan yksipuolisesti nämä korjaamoajat. Lähteen mukaan Tesla on voinut tällä tavoin lyhentää pitkiä korjaamojonojaan sekä säästää jopa 1 000 dollaria per valittava asiakas.Alennus jopa 60 kilometriäMutta nyt Tesla on vähin äänin ilman mitään virallista tiedotetta laskenut (tai "täsmentänyt") verkkosivujensa ja sovelluksensa ilmoittamia toimintamatkalukemia suurimmassa osassa mallistoaan - mutta ilmeisesti vain EPA-syklillä. Suomen verkkosivuilla lukemat ovat ainakin toistaiseksi ennallaan, ja nehän perustuvat eurooppalaiseen WLTP-sykliin, erotuksena pohjoisamerikkalaisesta EPA-vastineestaan, johon viralliset toimintamatkat perustetaan Yhdysvalloissa.EPA-syklillä suurin toimintamatka-alennus kohdistuu tehomalli Model S Plaidiin, jonka ilmoitettu lukema on laskenut jopa 37 maililla eli noin 60 kilometrillä. Myös esimerkiksi Model Y Long Rangen ilmoitettu range on pudonnut noin 30 kilometrillä.EPA- ja WLTP-syklien mittaustavat eroavat joiltain osin toisistaan, joten myös niiden tuloksena saatavat toimintamatkat vaihtelevat tyypillisesti hieman. Mitkään 60 kilometrin lukemat eivät kuitenkaan tähänkään virhemarginaaliin mahdu, joten siinä on havaittavissa hieman epäsuhtaa, että toisella puolella Atlanttia numerot muuttuvat ja toisella taas eivät. Toisaalta juuri EPA-syklillä on saatu niitä kaikkein optimistisimpia lukemia.WLTP:n tavoin myöskään Kiinan CLTC-syklillä toteutettaviin arvioihin ei näytä tulleen muutoksia.Tesla ei ole laskenut EPA-syklilläkään Model 3:n eikä Cybertruckin toimintamatkalukemia. Niin ikään autojen hintoihin ei ole koskettu, ei siis niidenkään, joiden viralliset suorituskykylukemat ovat nyt käytännössä heikentyneet.Ovatko Teslan toimintamatkat sitten olleet liioiteltuja?Moottori on aitiopaikalla kaksi kertaa vuodessa maailman suurimmassa sähköautovertailussa, jossa Norjan ja Suomen autoliitot laittavat markkinoilla olevat sähköautomallit riippumattomaan ja muutoinkin perusteellisen hyvin toteutettavaan toimintamatkatestiin.Kesällä ja talvella tehtävistä vertailuista huomaa ainakin sen tunnetun tosiasian, että lämpötila vaikuttaa toimintamatkaan kovasti. Pakkasella WLTP-lukemista voidaan jäädä raskaastikin, kun taas esimerkiksi viime kesän vertailussa lähes ihanneolosuhteissa kaikki kolme Teslaa pääsivät joko muutaman kilometrin yli tai ali ilmoitetun lukeman, tai kuten Model S AWD:n tapauksessa, ylittivät sen jopa 38 kilometrillä.Summa summarum: ainakaan juuri tämän vertailun pohjalta ei voi tehdä sitä johtopäätöstä, että nimenomaan Teslan toimintamatkat olisivat jotenkin huomiota herättävän liioiteltuja muihin autonvalmistajiin verrattuna.Teksti: Benjamin Helander Lähteet: Reuters, Motortrend, Tesla Kuvat: Tesla, NAFMainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 31.5.2025 Ajoneuvot Näin autoja testataan Euroopassa – mukulakiviä, sorateitä, julmettuja kuoppia, autobaanaa, mutakylpyjä… 31.5.2025 Ajoneuvot Land Rover toteutti Defenderiin varttia vaille faceliftin, eikä ole unohtanut Discoveryakaan 31.5.2025 Uutinen Lehdistörallin ensimmäinen päivä: perinpohjaisella toheloinnilla varmistettiin häntäsija jo ensiminuuteilla 30.5.2025 Uutinen BMW M2 CS – lisää lisää, mutta jääkö tämä M2:n viimeiseksi sähköttömäksi versioksi? 30.5.2025 Uutinen Matka lehdistöralliin: Porsche 911 ja Lada Samara samassa kilpailussa saivat jännityksen vaihtumaan naureskeluun 29.5.2025 Uutinen Neljälle entiselle VW-pomolle tuomio Dieselgatesta 28.5.2025 Uutinen Vanhalla yli 300 000 kilometriä ajetulla Peugeotilla autokisaan – viime hetken valmistelut Press Rallya varten 27.5.2025 Ajoneuvot Kolme moottoria vakiona – Alpine A390 haluaa olla kuin A110 sähköcrossoverin muodossa 27.5.2025 Uutinen Renault 4 alkaen alle 30 000 euroa – akun esilämmityksellä hinta nousee tuhansia Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 31.5.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Viritetty VW Kupla '70 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 30.5.2025 Päivän kuva Päivän kuva: innovatiiviset lämmityslaitteen säätimet 31.5.2025 Ajoneuvot Land Rover toteutti Defenderiin varttia vaille faceliftin, eikä ole unohtanut Discoveryakaan 30.5.2025 Testit Moottori 100 vuotta: väärin kuormattu peräkärry oli väistökokeessa hengenvaarallinen 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 26.5.2025 Uutinen Mercedekseltä hintashokki: uusi sähköinen CLA alkaen 49990 euroa! 31.5.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Viritetty VW Kupla '70 26.5.2025 Laivat Kaksi maailman vanhinta risteilyvarustamoa toivat peräkkäin aluksensa Helsinkiin - nuorempi varustamoista täyttää juuri 185 vuotta 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 21.5.2025 Esittely Koeistuttu: Toyota RAV4:n kuudes sukupolvi – no nyt on jyrkkää 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä”