7.12.2021 Liikenne Tienkäyttäjät aiempaa tyytyväisempiä maanteiden kuntoon Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Tyytyväisimpiä suomalaiset olivat pääteiden kuntoon, eniten moitittavaa taas oli sorateiden kunnossa. Vaikka Suomen tiestö on paikka paikoin kehnossa kunnossa ja teiden korjausvelkaa riittää, ovat tienkäyttäjät kuitenkin varsin tyytyväisiä pääteiden kuntoon. Yksityishenkilöiden ja raskaan liikenteen tyytyväisyys maanteiden kuntoon on noussut viime vuodesta. Tyytyväisimpiä suomalaiset olivat pääteiden kuntoon, eniten moitittavaa taas oli sorateiden kunnossa, käy ilmi Väyläviraston tilaamasta tienkäyttäjätyytyväisyystutkimuksesta. Väylävirasto vastaa valtion tieverkon, rautateiden ja vesiväylien kehittämisestä sekä kunnossapidosta. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Päätiet saaneet pintaa Yksityishenkilöt sekä raskaan liikenteen kuljettajat ovat tänä vuonna hieman tyytyväisempiä maanteiden tilaan ja kuntoon kuin vuonna 2020. Viime vuoteen verrattuna selkeintä nousua on tyytyväisyydessä pääteiden kuntoon. Lisäksi tyytyväisyys alemman verkon päällysteihin on vähän parantunut. – Päällystimme viime vuonna yli 4 000 kilometriä maanteitä. Uskon, että viime vuoden panostukset näkyvät nyt tienkäyttäjien paremmassa tyytyväisyydessä, Väyläviraston pääjohtaja Kari Wihlman arvioi. Lumitalvi vaikuttaa kantoihin Kyselyissä on havaittu, että tyypillisesti päällystysmäärät näkyvät tyytyväisyydessä vuoden viiveellä. Väylävirastosta arvioidaan, että tänä vuonna päällysteiden parempaan kuntoon saattoi vaikuttaa myös perinteinen lumitalvi. Jää- ja lumikerrokset suojaavat tien pintaa, kun taas nollakeli aiheuttaa herkästi päällysteisiin vaurioita. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Päällystys jäi 2 700 kilometriin Harmi kyllä, teiden kunnostuksessa jäätiin kuluvana vuonna selvästi viime vuodesta. – Kuluvana vuonna päällystysmäärä jäi vain 2 700 kilometriin johtuen muun muassa vähäisemmästä rahoituksesta ja bitumin hinnannoususta, Wihlman huomioi. Tulevien vuosien rahoitus ja päällystysmateriaalien hinnat vaikuttavat suoraan väylien kunnossapitoon, asvaltoinnin määriin – ja sitä kautta myös tienkäyttäjien tyytyväisyyteen. Raskas liikenne kriittistä Tutkimuksen perusteella raskaan liikenteen edustajat kriittisempiä kuin yksityishenkilöt. Kuten aikaisemmissakin tutkimuksissa, yksityishenkilöt ovat tyytyväisempiä teiden kuntoon kuin raskaan liikenteen kuljettajat. – Tulokset noudattavat molemmilla ryhmillä kuitenkin samaa trendiä. Esimerkiksi tämän vuoden tutkimuksessa molemmilla ryhmillä tyytyväisyys pääteiden kuntoon parantui, Väyläviraston väylänpidon toimialajohtaja Virpi Anttila kertoo. Ryhmien välillä on toki myös eroja. Raskaassa liikenteessä varsinkin yli 28-metrisillä yhdistelmillä ajavat henkilöt ovat muita tienkäyttäjiä tyytymättömämpiä liittymien toimivuuteen ja levähdysalueisiin. – Raskaan kaluston mitat ovat kasvaneet. Rakenteet on aikanaan suunniteltu lyhyemmille ajoneuvoille. Kun uusia liittymiä tai levähdysalueita suunnitellaan tai parannetaan, niissä otetaan paremmin huomioon myös pidemmät yhdistelmäajoneuvot. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Sorateillä haasteita Valtion tieverkolla sorateitä on noin 27 000 kilometriä ja tyypillisesti ne ovat vähäliikenteisiä teitä. Suomen Tieyhdistys on ollut niin huolissaan vähäliikenteisten teiden kunnosta, että yhdistys on luovuttanut vetoomuksen vähäliikenteisten teiden puolesta eduskunnalle. Yhdistyksen mukaan vähäliikenteisen tieverkon huono kunto vaarantaa maamme huoltovarmuuden. – Myös matkailu elinkeinona on vähäliikenteisten teiden ja niiden kunnon armoilla, tieyhdistys tähdentää. Tieyhdistys tuo ilmi, että Suomen pinta-alasta 70 prosenttia on saavutettavissa ainoastaan teitä pitkin ja pääosa tästä Suomesta on pääteiden ulkopuolella. Tutkimuksessa selvin tyytyväisyyden lasku koski sorateiden kuntoa. Sää ja muut olosuhteet vaikuttavat varsinkin sorateiden kuntoon. Vuosi 2021 on ollut sorateille vaikea. Keväällä ongelmana olivat laajat kelirikot, ja kesällä kuivuus sai soratiet pölyämään. Nyt syksyllä sateet ovat pehmentäneet sorateitä ja tehneet niihin kuoppia. – Tyytyväisyys sorateiden kuntoon laski viime vuodesta. Keväällä ja kesällä pitkään jatkuneet hankalat keliolosuhteet näkyivät tuloksissa, Anttila taustoittaa. Pyöräilykannat pysyneet vakaina Tutkimuksen perusteella tyytyväisyys pyöräilyn olosuhteisiin ja tietyömaiden järjestelyihin pysyivät samalla tasolla kuin viime vuonna. Pientä laskua oli tyytyväisyydessä liikennemerkkien kuntoon sekä kasvillisuuden niittoon ja pusikoiden raivaukseen. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Näin kantoja tutkittiin Väylävirasto selvittää tienkäyttäjien tyytyväisyyttä kaksi kertaa vuodessa. Toinen tutkimuksista koskee talvikunnossapitoa, toinen taas maanteiden tilaa ja kuntoa kesäkaudella. Nyt uutisoidut tulokset pohjautuvat kesäkauden tutkimukseen. Kohderyhmänä ovat 18–74-vuotiaat kansalaiset sekä ammattiautoilijat. Tiedot kerättiin 16.8.–19.9.2021 väestöä edustavalla internet-paneelilla. Raskaan liikenteen osalta vastauksia kerättiin kirjekyselyllä. Tutkimukseen vastasi noin 3 800 kansalaista ja noin 1 000 raskaan liikenteen edustajaa. Teksti ja kuvat: Moottori Lähde: Väylävirasto, Suomen Tieyhdistys a:6:{i:0;s:6:"103751";i:1;s:6:"102968";i:2;s:6:"103755";i:3;s:6:"102485";i:4;s:6:"101828";i:5;s:6:"102578";} Lue lisää Kaikki artikkelit 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu 21.9.2026 Liikennepolitiikka Helsinki on päivittänyt ajoneuvo- ja kuljetushankintojensa ympäristökriteerit – jatkossa lähes kaiken on liikuttava sähköllä 20.9.2026 Autoilu Uutta pintaa, uusia tieyhteyksiä – mutta saavatko tiet riittävästi rahaa? 17.9.2026 Liikenne Turhauttava viritelmä purettiin Tampereella – väliaikainen liikenneympyrä vaihtui viimein liikennevaloihin 15.9.2026 Uutinen Skuuttivahingon keskikorvaus noin 1 600 euroa – vuokralaudoilla 380 liikennevakuutuksesta korvattua vahinkoa vuonna 2025 15.9.2026 Testit Pikakoe: Skilin renkaanvaihtopaketti helpottaa urakkaa – vaikka ihan kaikkeen se ei pysty 15.9.2026 Liikennepolitiikka ”Jokainen minuutti, tunti ja vuorokausi tarkoittaa menetettyjä euroja” – AKT vaatii lisärahoitusta teiden kunnossapitoon 15.9.2026 Autoilu Huolettaako teiden kunto? – Jos niin allekirjoita vetoomus tierahoituksen puolesta 14.9.2026 Autoilu Autoliitto: Dieselautojen käyttövoimaveroa tulee alentaa Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 22.9.2026 Päivän kuva Tiesitkö tämän piilotetun viestin Toyotan logosta? 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu 19.9.2026 Koeajo Ford Taunus GT 2000 Coupé on aikakapseli ajalta, jolloin autoilu oli enimmäkseen analogista 21.9.2026 Lentokoneet Tanskalainen Simone teki tällä pikkuisella Piper Coltilla vaaralliset "mathiasrustit" Afganistanin Kabuliin toteuttaakseen afgaanitytön unelman lentämisestä 21.9.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Museorekisteröity Volkswagen Passat 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton? 19.9.2026 Koeajo Ford Taunus GT 2000 Coupé on aikakapseli ajalta, jolloin autoilu oli enimmäkseen analogista 22.9.2026 Päivän kuva Tiesitkö tämän piilotetun viestin Toyotan logosta? 16.9.2026 Viikon arkistopoiminto Onkohan 2 miljoonaa kilometriä ajettu Volga-pirssi ja 84-vuotias isäntä edelleen kaikkien aikojen kokenein parivaljakko taksitolpalla? 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu 7.9.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä Škodan aiemmin käyttämä siipinuolilogo symboloi? 26.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi joissakin ”Rättisitikoissa” lämmitetään etupyöriä? 25.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi vanhoissa kuorma-autoissa käytettiin ejektoripakoputkea? 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton?