Tiesitkö tämän vetotavoista: liikkeellelähtö talvella

Eri vetotavoilla toteutettujen autojen ominaisuudet ovat lähentyneet selvästi toisiaan. Juttusarjassa keskitymme etu-, taka- ja nelivetoisten eroihin talvikelillä.

Liukkaalla kelillä etuveto on perusvarma, takaveto konstikas ja neliveto ylivoimainen. Niinpä – näinhän sitä sanotaan.

Nykyautot ovat kuitenkin vanhempia sisariaan neutraalimpia sen suhteen, millainen voimansiirtojärjestelmä autoissa on. Toisin sanoen autot ovat liukkaallakin kelillä kohtuullisen vakaita ja rauhallisia matkakumppaneita, olivat ne sitten etu-, taka- tai nelivetoisia.

Tähän on kaksi tärkeää syytä. Ensinnäkin nykyautot ovat aiempaa painavampia, jolloin ajokäytös on jo itsessään rauhallisempaa. Ja kun auto painaa enemmän, myös yksittäiselle renkaalle kohdistuva massa on suurempi, jolloin pitoakin on tarjolla enemmän.

Elektroniikka apuna

Toinen merkittävä seikka on elektronisten järjestelmien yleistyminen. Kun sähköaivot, kuten luistonesto, ajonvakautus ja erilaiset tasauspyörästön lukitusjärjestelmät osallistuvat ajoon, kuljettajasta johtuvat virheet minimoidaan, jolloin pito on aina mahdollisimman hyvä.

Ei pidä myöskään unohtaa renkaiden merkitystä. Jos alla on huonot talvirenkaat, auto kuin auto luistelee holtittomasti, eikä edes nelivetoisen pito enää vastaa liukkaalla odotuksia.

Vastaavasti kun kaksivetoiseen autoon vaihdetaan uudet talvirenkaat, pito paranee niin, että auto tuntuu ajoittain lähestulkoon nelivetoisen veroiselta.

Edellä sanottu ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö vetotapojen välillä olisi eroa. Kyllä on – ja erot korostuvat nimenomaan ääriolosuhteissa ja -tilanteissa. Lähdetään purkamaan vetosumaa aluksi liikkeellelähdöllä.

Neliveto lähtee, etuveto jää

Mitä liukkaampi ajoalusta, sitä ylivoimaisempi starttaaja nelivetoinen auto on.

Liikennevaloissa ei tarvitse haeskella pitävämpää lumipintaa jäisen ajouran viereltä, vaan auto lähtee liikkeelle alustasta riippumatta miltei kuin kesäkelillä. Kuskin tarvitsee vain painaa kaasua, eikä luistoneston tarvitse edes aktivoitua.

Etuvetoinen jää samaisessa tilanteessa selvästi nelivetoisesta, oli luistonesto kytkettynä tai ei. Kokemattoman kuskin kannattaa luottaa sähköisen järjestelmän apuun, jolloin kaasua saa painaa surutta, ja luistonesto pätkii moottorin tehoa eikä näin ollen päästä vetäviä pyöriä sutimaan.

Luistonesto on hyvä apuri myös kokeneemmalle kuskille, kun keli on todella liukas. Jos taas tarjolla on jonkin verran pitoa ja alla hyvät nastarenkaat, voi päästä nopeampaan liikkeellelähtöön myös luistonesto poistettuna. Harva kuitenkaan jaksaa tai muistaa kytkeä järjestelmää pois joka kerta auton käynnistämisen jälkeen.

Takaveto: edelleen erikoinen

Samat totuudet luistoneston käytöstä koskevat takavetoistakin autoa, joka on eniten hyötynyt alussa mainituista tekniikan edistysaskeleista.

Lisäksi takavetoisten autojen parantunut painojakautuma on parantanut oleellisesti niiden etenemiskykyä. Ne ajat, jolloin kevytperäisiä kardaaniautoja näkyi jumittuneena jokaisessa pienessäkin mäentöyräässä, ovat historiaa – nykyään painosta on noin puolet takapyörillä, eli hiekkasäkkiä ei tarvitse enää pitää painolastina peräkontissa.

Ei takaveto etenemiskyvyssä silti ihan etuvetoisen tasolla ole – nelivetoisesta puhumattakaan. Mainittu optimaalinen 50/50-painonjakautuma merkitsee sitä, että massaa per vetävä akseli on yhä noin 10 prosenttia vähemmän kuin etuvetoisessa.

Huonoimmillaan takavetoinen on silloin, kun peruutetaan liukkaalla ylämäkeen: painonsiirtymä keulaa kohti keventää vastaavasti perää, mikä on pitokyvylle myrkkyä.

Teksti: Jussi Saarinen Kuvat: Moottorin arkisto

"Tiesitkö tämän vetotavoista" -juttusarjan toinen osa: Etenemiskyky talvella

"Tiesitkö tämän vetotavoista" -juttusarjan kolmas osa: Ajettavuus talvella

"Tiesitkö tämän vetotavoista" -juttusarjan neljäs osa: Jarrutus talvella