28.10.2018 Ajoneuvot Tunteikkaat jäähyväiset ja uusia tuulia: DTM-kauden päätös ja tulevat kuviot Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Päättynyt DTM-kausi oli paitsi hieno huipennus, myös Mercedeksen aikakauden päätös. Samalla sarja kuitenkin tähyää eteenpäin jo ensi vuoteen, jossa on luvassa muun muassa yhteistyötä Super GT:n kanssa. Saksan vakioautosarja DTM:n Hockenheimin päätösviikonloppuun saavuttaessa vaikutti, että Paul di Resta on todellakin ennakkosuosikki mestariksi. Kulisseissa kyseltiin korkeintaan, että tuleeko Mercedeksellä tallimääräys päästää virallisen tiimin Gary Paffett ohi, jotta mestaruusjuhlissa päätähtenä olisi tehdas. Toisin kuitenkin kävi. Di Resta ei saanut C 63 DTM:äänsä luotsattua kärkitahtiin kummassakaan viikonlopun lähdöistä. Viikonlopun ilmiöksi nousikin Audilla ajava puolustava mestari René Rast, joka murskasi DTM:n voittoputkiennätyksen kahdesti. Sarjan tasaisuudesta vuosien varrella kertoi, että aiempi ennätys oli neljä perättäistä voittoa. Rast kirjoitti uudeksi luvuksi kuusi perättäistä voittoa ja kepeästä hymystä päätellen putki olisi jatkunut, jos vain kautta olisi riittänyt. Rast siis säilyi voittamattomana, mutta Paffett onnistui puolustamaan pistejohtoaan kauden viimeisessä lähdössä – joskin toisin olisi voinut käydä jos kisa olisi ollut viisi kierrosta pidempi. Lehdistötilaisuudessa nähtiinkin kepeitä hymyjä kaksin kappalein. Rast kiitteli erityisesti Audi Sportin väkeä kehitystyöstä kauden aikana. Alkukauden tahmeus vaihtui mahdollisesti loppukauden parhaaseen kokonaisuuteen.Sunnuntain voittajakolmikko vasemmalta: 2. Marco Wittmann 1. René Rast 3. Gary PaffettBMW:n hiukan mollivoittoista kautta piristivät palkintopallisijoitukset viimeisessäkin kisaviikonlopussa. Lauantaina vanha veteraani Timo Glock räjäytti toimittajajoukon nauramaan vitsailullaan, että hänen puolestaan koko kausi voitaisiin ajaa hänelle sopivassa Hockenheimissa. Sunnuntaina oli Marco Wittmannin vuoro asettua Audin ja Mercedeksen väliin BMW M4 DTM:llä.Kolmanneksi päätöskisassa ajanut Paffett oli silminnähden liikuttunut toisesta mestaruudestaan. Vuonna 2005 saatu ensimmäinen mestaruus irtosi kokeneen kuljettajan mukaan liian helposti ja siitä saatu liiallinen itseluottamus teki seuraavista vuosista vaikeita. Nyt aika ja taidot olivat kypsiä brittikuljettajan toiselle mestaruudelle – jota hän todella arvosti. Samalla Paffett sai komean tavan poistua DTM:stä huipulla.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyHey Mercedes – See you!Saksalaisvalmistajien keskinäisessä kisailussa DTM on ollut ykkösasemassa jo pitkään ja Mercedeksen, Audin ja BMW:n välillä onkin vallinnut veljellinen kisailu kepposineen päivineen. Nyt Audi ja BMW kuitenkin toivottivat leikkikaverilleen onnea matkaan ja kiitos kuluneista vuosista. Audin brändäyksenä oli nokkela "See you!", jossa o oli vaihdettu johtotähdeksi. BMW puolestaan vinoili muun muassa "Hey Mercedes" -ääniohjaukseen viitaten. Eikä Mercedes-AMG jäänyt mykäksi, sillä johtotähti kiitteli komealla osastollaan menneistä vuosista, hauskoista ajoista ja menneistä mestaruuksista. Ja ainakin BMW:llä Mercedeksen vetäytymiseen suhtauduttiin väliaikaisena... Mercedes juhli lopulta selvällä erolla triplamestaruutta, sillä kuljettajien mestaruuden lisäksi virallinen tiimi voitti tallimestaruuden ja Mercedes voitti valmistajien mestaruuden. Ei ollut ihme, että Mercedeksen juhlat olivatkin melkoiset – ja toki Audi ja BMW tekivät omat jekkunsa biletunnelman kohottamiseksi. Huhujen mukaan biletyksessä nähtiin myös läpikotaisin kasteltu Toto Wolff...Kohti tulevaa – uudet moottorit, Super GT, Aston MartinEikä DTM aio jäädä laakereilleen lepäämään Audin ja BMW:n leikkikentäksi. Ensi kaudella nähdään uutena osallistujana sveitsiläinen R-Motorsport, joka tunnetaan Aston Martinin GT-autojen ajattamisesta. Varsinaista DTM-kilpuria ei paikalla vielä nähty, mutta on silti virkistävää, että sarja ei jää vain kahden kaupaksi.Talvi menee tosin kehitystyössä myös Audilla ja BMW:llä. DTM vaihtaa nykyiset elämää äänekkäämmät V8:t nykytrendin mukaisiin 2,0-litraisiin turbomoottoreihin, jotka samalla nostavat teholukemaa 100 hevosella 620 hevosvoimaan. BMW-kuljettaja Bruno Spengler kommentoi jo uudistettua M4 DTM:ää, että aikaa kuluu vähemmän täyskaasulla, mutta nopeudet nousevat ja todennäköisesti kilpaileminen paranee entisestään. Moottoriuudistusten lisäksi muutoksia on tulossa aerodynamiikkaan ja ainakin periaatteessa tarkoituksena on tuoda jälleen lisää rehellistä kilpa-ajoa siipien silpomisen sijaan.BMW:n turbokehitys alkoi vakioautokisailusta 1969, joten valmistajalle kyseessä on paluu toivottuun voittokantaan.Sääntömuutosten takana on myös siirtyminen uusiin Class One -sääntöihin, jotka yhdistävät DTM:n Japanin vakioautosarja Super GT:n kanssa. DTM ja Super GT ovat jo aiemmin leikitelleet ajatuksella yhteiskisoista, mutta kaudelle 2019 lupaillaan jo kahta erikoiskilpailua, jossa Lexus, Honda ja Nismo liittyvät saksalaismerkkien joukkoon. Erikoiskilpailuissa tosin hyödynnetään vielä balance of power -tasapainosääntöjä, sillä Super GT -autot siirtyvät varsinaisiin Class One -sääntöihin vasta kaudelle 2020.DTM ja Super GT esittäytyivät Hockenheimissa yhteistuumissa jo 2016, mutta pelisääntöjen yhtenäistäminen venyy vuosille 2019-2020.Uutta virtaa nähdään myös kuljettajarintamalla, sillä monet konkarit toivottivat DTM:lle hyvästit. Suomalaiskuljettajia ei tosin nähdä joukossa vieläkään, joten läheisin tuttavuus tulee länsinaapurista. Joel Erikssonilla on nyt takanaan ensimmäinen DTM-kausi, mutta yhdestä voitosta huolimatta nuori ruotsalaiskuljettaja saapui haastatteluun terveellä itsekriittisyydellä.– Pahoittelut myöhästymisestä, mutta halusimme käydä tiimipalaverissä kaikki epäkohdat läpi, jotta tiedämme mitä kehitämme huomiselle. En ollut tyytyväinen auton balanssiin, mutta onneksi taustalla on BMW:n tehdastiimi, josta löytyy aina juuri oikea ihminen vastaamaan auton eri puolista, Ericsson kommentoi.Siirtyminen Formula 3:sta DTM:ään ei ole sujunut Erikssonilta täysin ongelmitta, mutta nuori ruotsalainen suhtautuu ensi vuoteen suorastaan iloisesti.– Viime kauden (2017) DTM-auto muistutti Formula 3:sta paljon enemmän. Tänä vuonna pitoa on paljon vähemmän. Olen myös joutunut työskentelemään valokuvaajan kanssa hahmottaakseni auton oikean kyljen, sillä keskipaikkaisen Formulan jälkeen vasemmalta ajettava koppiauto on vaatinut paljon totuttelua. Jätän vieläkin liikaa tilaa vasemmalle kääntyvissä mutkissa, ruotsalaiskuljettaja paljasti.Ehkäpä tylsäksi viime vuosina väitetty DTM on ottamassa jälleen askeleen kohti parempaa kilpailemista maltillisemmilla säännöillä ja avaamalla sarjaa. 1990-luvun kultavuosiin on silti matkaa, mutta yhteistyö muiden sarjojen kanssa voi hyvinkin olla avain uuteen nousuun.Teksti: Aake Kinnunen Kuvat: Audi, BMW, Mercedes-AMG, Nissan, Aake Kinnunen Lue lisää Kaikki artikkelit 9.5.2025 Ajoneuvot Toyota Corolla Cross pesi kasvonsa – auttaako GR Sport sitä kipuamaan korkeammalle myyntitilastoissa? 9.5.2025 Ajoneuvot Audi julkisti uuden A6:n E-Hybrid Quattro -lataushybridiversiot – toisin sanoen yksi ja ainoa Suomi-versio 8.5.2025 Ajoneuvot Jeep Compass jatkaa spaghettiwesterniä täysin uuden sukupolven muodossa 7.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Smart #5 Brabus – Smart for Five, kirkkaasti 6.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Mercedes-Benz CLA – vanhaa vain ja ainoastaan nimi 5.5.2025 Ajoneuvot Aston Martin DBX S tuo ”vain” 2 198 kilon edestä Valhallaa mökkitielle 3.5.2025 Ajoneuvot Uudistunut Volvo S90 jäänee kokonaan idän ihmeeksi 2.5.2025 Moottoriurheilu Rovanperä palasi tasolleen Kanarian MM-rallissa – Epävarmuuden pilvi leijuu yhä sarjan tulevaisuuden yllä 2.5.2025 Uutinen Täyssähköautojen määrä koko autokannasta lähes 5 prosenttia – ensirekisteröinneissä pieni pilkahdus valosta Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 8.5.2025 Autonäyttely Classic Motorshow 2025: harvinainen Saab-Lancia 600 – Pohjolan Delta oli aikansa Vuoden Auto 7.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Smart #5 Brabus - Smart for Five, kirkkaasti 8.5.2025 Koeajo Koeajo: Cadillac Lyriq – 2020-luvun amerikkalainen unelma 8.5.2025 Liikenne Ilmavoimien Baana 25 -harjoitus sulkee nelostien viikoksi Tikkakosken varalaskupaikan kohdalta 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä” 5.5.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo XC90 sillä Yamahan tekemällä 4,4-litraisella V8:lla 2.5.2025 Renkaat Auton vanteissa käytettävä alumiini on maailman toiseksi eniten louhittu metalli – korjaamalla auton vanteen voi tehdä ympäristöteon 3.5.2025 Ajoneuvot Uudistunut Volvo S90 jäänee kokonaan idän ihmeeksi 6.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: taloudellisuuskisa osoitti, että käytetty Toyota Prius on edelleen voimissaan 1.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: kun ajetaan 100 km/h, Volkswagen Tiguan -lataushybridi menee edelleen sähköllä pitkälle 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 16.4.2025 Esittely Viimeiset käynnistykset: rivikutosen selittämätön jalous 25.4.2025 Peräkärryt Moottori 100 vuotta: peräkärryn akseli taittui väistökokeessa