9.4.2025 Taksit Uber julkaisi listan kyytiin unohtuneista tavaroista – mukana viikinkisarvi ja akvaario Teksti Tuomas Rajala Kuva Uber Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Taksimatka on oiva tapa hukata henkilökohtaista omaisuutta. Tästä todisteena on Uberin tiedote, joka kertoo mitä kaikkea kyytipalvelun autoihin on unohdettu. Taksikyytejä tarjoava Uber on ollut otsikoissa tiheästi, ja suurimmalta osin negatiivisessa mielessä. Nyt yhtiö on julkaissut listan taksikyyteihin vuonna 2024 unohtuneista tavaroista sekä Suomessa että maailmalla. Kun kyydittäviä asiakkaita on kuukausittain lähes 100 miljoonaa, voi tavaralistan olettaa olevan vähintäänkin erityinen.Aloitetaan kotimaasta. Vaikka me suomalaiset olemme varsin säntillistä ja tarkkaa kansaa, saattaa taksikyydin takapenkille unohtua asioita. Yleisimmin kyytiin unohtuu puhelin, lompakko tai reppu. Korkealla listalla ovat myös kuulokkeet, silmälasit ja vaatteet.Erikoisempia löytöjä kotimaan kyydeissä ovat kaukosäädin, sähköpotkulauta ja teekkarilakki. Näistä voiton taitaa viedä kassi, jossa oli kyytiläisen joululahjaksi saadut kolme paistinpannua ja evääksi pakattua jouluruokaa.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyPoikakaveri jäi auton takapenkilleSuomen erikoisimpien löytöjen joukkoon nousee kuitenkin lastenvaunujen irtokahta, joulutonttulelu ja poikaystävä. Tiedotteessa ei kerrota oliko poikaystävä löytöhetkellä hereillä, ja liittyikö asiaan parisuhteen päättyminen.Maailmalla unohtuneiden tavaroiden lista on vieläkin kiinnostavampi, sillä Uber on kertonut autoihinsa unohtuneen avioeropaperit, akvaario, viikinkisarvi ja rintamaitoa. Yhden kyytiläisen jälkeensä jättämät 15 vesipiippua ovat varmasti myös mietityttäneet kuljettajaa jälkikäteen.Kaikkein erikoisimmiksi löydöiksi voisi kuitenkin laskea kolmikon Harry Potter -taikasauva, lemmikkikilpikonna ja pullollinen virtsaa. Etenkin urea-astia on varmasti ollut löytäjälleen mukava yllätys. Tarina ei kerro sitä, mihin tarkoitukseen virtapullo oli alun perin tarkoitettu, vai oliko kyseessä kuitenkin kyytiläisen kova tarve olonsa helpottamiseen matkan aikana.Uber haluaa muistuttaa loppuun siitä, kuin tulee toimia, jos tulee unohtaneeksi autoon jotain henkilökohtaista tavaraa.1. Avaa Uber-sovellus ja mene kohtaan "Matkasi".2. Valitse matka, jonka aikana unohdit tavaran.3. Napauta "Etsi kadonnut esine" ja valitse "Ota yhteyttä kuljettajaan".4. Syötä puhelinnumerosi – sovellus yhdistää sinut suoraan kuljettajaan.Tämä tietenkään onnistu, mikäli olet unohtanut kyytiin sen kaikkein yleisimmän asian, eli oman puhelimesi. Tavaroista kannattaa siis pitää huolta myös taksimatkan aikana. Lue lisää Kaikki artikkelit 17.5.2025 Päivän kuva Päivän kuva: kamerapeilit pienentävät katveeseen jäämisen riskiä – eivät kuitenkaan kaikissa tapauksissa 12.5.2025 Ajoneuvot Euroopan komissiolta kaksi vuotta armonaikaa autojen päästörajoille – näin äänestivät suomalaismepit 8.5.2025 Liikenne Ilmavoimien Baana 25 -harjoitus sulkee nelostien viikoksi Tikkakosken varalaskupaikan kohdalta 7.5.2025 Liikenne Autoliitto muistuttaa pysäköintialueiden väistämissäännöistä – ”toisin kuin usein kuvitellaan…” 7.5.2025 Liikenne Sähköpotkulaudalla saa kyyditä – väärin! 6.5.2025 Taksit Suomen kovin tilataksi? – Tältä näyttää Suomessa rakennettu luodinkestävä taksi 29.4.2025 Liikenne Vappu tuo harrasteajoneuvot liikenteeseen – vanha auto vaatii erityistä huomiota 24.4.2025 Uutinen Renkaanvaihto – näin se sujuu 14.4.2025 Uutinen Autoliitolta tärkeä vinkki pääsiäisliikenteeseen: ”Jos jonossa lähtee pomppimaan nopeuttaakseen omaa matkaa…” Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 31.5.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Viritetty VW Kupla '70 30.5.2025 Päivän kuva Päivän kuva: innovatiiviset lämmityslaitteen säätimet 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 31.5.2025 Ajoneuvot Land Rover toteutti Defenderiin varttia vaille faceliftin, eikä ole unohtanut Discoveryakaan 31.5.2025 Kysy Autoista Kysy autoista: mitä tehdä, kun avaimet jäivät lukitun auton sisälle? 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 26.5.2025 Uutinen Mercedekseltä hintashokki: uusi sähköinen CLA alkaen 49990 euroa! 26.5.2025 Laivat Kaksi maailman vanhinta risteilyvarustamoa toivat peräkkäin aluksensa Helsinkiin - nuorempi varustamoista täyttää juuri 185 vuotta 31.5.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Viritetty VW Kupla '70 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 21.5.2025 Esittely Koeistuttu: Toyota RAV4:n kuudes sukupolvi – no nyt on jyrkkää 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä”