8.5.2020 Ajoneuvot Korealaisluksusta amerikkalaiseen aikaan – 2021 Genesis G80 & GV80 Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Hyundai-konsernin luksusbrändin myynti on lähtenyt sen päämarkkina-alueella Yhdysvalloissa nihkeästi käyntiin. Myyntikäyrät aiotaan nyt saada nousuun uuden mallistosukupolven avulla. Genesis Motors erotettiin virallisesti omaksi merkikseen viitisen vuotta sitten. Tuolloin malliston muotokieli noudatteli pitkälti emomerkki Hyundain maltillista linjaa. Samalla merkki halusi hyödyntää Yhdysvalloissa menestyneen Genesis Coupén mainetta. Genesiksen kaltaisten premium-merkkien ostajakunta kuitenkin vaatii myös auton ulkonäöltä jotain spesiaalimpaa. Tähän tarpeeseen vastattiin jo taannoin lippulaivamalli G90:n kokonaisvaltaisen uudistuksen myötä.Nyt repertuaariin on lisätty kaksi uutta mallia, jotka jakavat suurimmilta osin muotokielensä lippulaivan kanssa. Ne ovat E-segmenttiin kuuluvan G80-sedanin toinen sukupolvi sekä merkin kokonaan uusi aluevaltaus, katumaasturi GV80. Mallit jakavat perusrakenteensa, kuten jo mallinimistäkin voi päätellä.Merkin yhtenäisessä ”Athletic elegance” -muotokielessä on siis kerralla pompattu ”turvallisesta”, perusvarmasta, suorastaan rohkeaan. Keulaa hallitsee suurikokoinen, alaosastaan V-muotoinen, maski, joka valmistajan mukaan ilmentää autojen luonnetta. Ajovalot ovat viirut ja tämä teema toistuu myös etusiiven ilmanohjaimissa sekä takavaloissa, jotka itse asiassa muistuttavat melko paljon monien Aston Martin -mallien takavaloja. Korilinjat ovat pyöreät eli hyvin erilaiset kuin esimerkiksi pääkilpailijalla Lexuksella.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyG80Toisen polven G80:lle kävi juuri niin kuin kaikille muillekin näinä aikoina esiteltäville automalleille – se ei päässyt parrasvaloihin, vaan lanseeraus tapahtui netin välityksellä Etelä-Koreassa maaliskuun lopussa. Valmistaja mainostaa uutuutta sanoilla ”dramatically different”, mikä kyllä siis pitää täysin paikkansa.Vuoden 2021 malli on edeltäjäänsä(kin) coupémaisempi ja jollakin tavalla sirompi. Kattolinja lähtee voimakkaasti laskemaan perän ilmanohjainta kohti. Design-yksityiskohtia riittää. Pakko sanoa, että jos tästä ulkonäöstä ei sytytä, niin mistä sitten?Ylellinen, mutta harkittu, tyyli jatkuu sisätiloissa. Genesis haluaa jatkaa konservatiivista linjaansa ja on jättänyt monet viimeisimmät muotivillitykset ohjaamosta pois, kuitenkin tehden selvän pesäeron väistyvään malliin. Esimerkiksi mittarit ovat ihan perinteistä viisarimallia. Kuitenkin lähes kaikkia toimintoja hallitaan nykyaikaisesti monitoiminäytön kautta. Kierroslukumittari liikkuu vastapäivään, jolloin nopeuden kasvaessa mittarit ikään kuin piirtävät sydänkuvion kojetauluun. Tällaisiin yksityiskohtiin kannattaa panostaa, autovalinta kun on niin usein tunneperusteinen.Teknologiassa tarjolla on kaikkien standardien mukaiset järjestelmät koneoppivasta vakionopeudensäätimestä lähtien. Remote Smart Parking Assist peruuttaa auton ruutuun ja taskuun niinkin, että kuljettaja seisoo auton ulkopuolella avaimen nappia painaen.Moottoripuolella joudutaan sanomaan 5-litraiselle V8:lle hyvästit. Lohdutusta antaa kuitenkin kaksoisahdettu 3,5-litrainen V6, joka vapauttaa 375 hevosvoimaa ja 530 newtonmetriä jo 1 300 minuuttikierroksen kohdalta. ”Perusmoottori” on 2,5-litrainen nelisylinterinen bensiini á 300 hevosvoimaa. Joillakin markkinoilla kuullaan myös 207-heppaisen 2,2-litraisen dieselin raksutusta. Vaihteistona on aina 8-vaihteinen automaatti ja valittavissa on joko taka- tai neliveto.GV80Genesis-brändin ensimmäinen katumaasturi esiteltiin alkujaan konseptiautona. Nämä katumaasturithan myyvät tätä nykyä kuin kuumille kiville, joten konseptista kannatti ehdottomasti tehdä mahdollisimman pian totta. GV80:n lähimmiksi kilpailijoiksi voisi nimetä esimerkiksi meillä tuntemattomamman Infiniti QX60:n sekä toisaalta Mercedes GLE:n tai Volvo XC90:n.Genesis GV80 on iso auto eikä yhtään yritä peitellä sitä, niin kuin eivät yleensä muutkaan tämän autoluokan edustajat. Erityisesti perä isoine takaylityksineen näyttää massiiviselta. Vannekokoja on tarjolla 19:stä aina 22 tuumaan saakka. Muutoin muotokieli on yhteneväistä neliovisen sisaren kanssa, niin myös sisätiloissa. Sisustasta ei siis ole löydettävissä moniakaan ulkonäöllisiä eroja, tilaa vain on enemmän. Auto on tilattavissa viisi- tai seitsenpaikkaisena. Tunnelma on ylellinen.Jo vakiovarustelista on kattava, kuten tällaiselta autolta odottaa sopii. Maasturit tiedetään hiljaisiksi erityisesti hyvän vesieristyksensä ansiosta, mutta GV80:ssa sisämeluun puututaan valmistajan mukaan ensimmäisenä maailmassa teknologian keinoin. Matkustamoon kantautuvia ääniaaltoja havainnoidaan erilaisilla sensoreilla ja niitä torjutaan kaiuttimista vastaan lähetettävillä aalloilla. Mukavuusvarusteiden lisäksi pakettiin kuuluu luonnollisesti monenmoisia turvavarusteita. Erityisesti parkkipaikan vaarojen havaitsemiseen isosta autosta tarjotaan avustusta.Voimalinjavalikoima on pitkälti sama kuin G80:ssa, bensiinivaihtoehdot vain ovat muutaman yksikön verran korkeammalle viritettyjä. Dieselvaihtoehto – joka jotenkin tuntuisi edelleen palvelevan tätä autoluokkaa parhaiten – on tässä maasturiversiossa 3-litrainen rivikuutonen, joka antaa 278 hevosvoimaa ja 590 newtonmetriä. Perusversiot ovat takavetoisia. Vaikkei tässä tapauksessa voida mistään varsinaisesta maastoautosta puhua, onnistuu kulku pääväylien ulkopuolellakin valinnaisen nelivedon voimin.Konsepteista todellisuuteenGenesiksen kilpailijamerkeillä on edustajia monissa eri luokissa. Genesiksellä on tällä hetkellä valloitettuna E-segmentin lisäksi edustusautoluokka, D-segmentti sekä GV80:n edustama isompi maasturiluokka. Laajentumismahdollisuuksia on siis vielä monia. Katumaasturiluokkia löytyy vielä yksi ylös- ja ainakin kaksi alaspäin.Vision G -konsepti näyttää varsin valmiilta ja se enteilee kaksiovisen coupén esiinmarssia. Myös neliovinen coupé, kaupunkisähköauto sekä aivan pesunkestävä urheiluauto nähtäneen konseptien perusteella jossain vaiheessa.Vision G -konsepti sopii hyvin Genesiksen nykylinjaan.Myöskään Genesiksen rantautuminen Eurooppaan ja ihan Suomeen asti eivät ole täysin poissuljettuja mahdollisuuksia. Siis lähivuosina, kunhan asiat tasoittuvat taloudessa ja terveydessä.Lähteet: Genesis, Motor1, Car and Driver Teksti: Benjamin Helander Kuvat: GenesisMainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 15.6.2025 Matkailu Autoliike, jossa ei myydä lainkaan autoja – ainoastaan aatetta 14.6.2025 Ajoneuvot Renault saattaa alkaa valmistamaan aseita ensimmäistä kertaa sitten toisen maailmansodan 14.6.2025 Uutinen Yhden konsernin tuotteet ylivoimaisia sähköautotestin lataustehoissa – joko lataustauot ovat tarpeeksi lyhyitä kaikille? 14.6.2025 Uutinen Prätkällä töihin -päivä haluaa motoristit pyöriensä päälle 13.6.2025 Uutinen Sähköautojen toimintamatkatestissä uusi ennätys: Tesla kukistui ylivoimaisella tuloksella 13.6.2025 Ajoneuvot Opel Grandland Electric AWD on saksalaismerkin tehokkain malli ja sen ensimmäinen sähköneliveto 12.6.2025 Uutinen Kiina ja EU sopimassa tariffit korvaavasta minimihintajärjestelmästä – mutta neuvoteltavaa on vielä 11.6.2025 Uutinen Ranskalaiset Tesla-kuljettajat haastavat tehtaan oikeuteen Muskin aiheuttamasta mainehaitasta 11.6.2025 Päivän kuva Päivän kuva: sähkömoottorin nerokkuus paljastuu viimeistään avattaessa Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 14.6.2025 Traktorit Päivän kuva: Allis-Chalmers D 21 vetää nöyräksi 13.6.2025 Uutinen Sähköautojen toimintamatkatestissä uusi ennätys: Tesla kukistui ylivoimaisella tuloksella 14.6.2025 Uutinen Yhden konsernin tuotteet ylivoimaisia sähköautotestin lataustehoissa – joko lataustauot ovat tarpeeksi lyhyitä kaikille? 13.6.2025 Kuluttajat Uusi Nissan Qashqai ei miellyttänyt ostajaa millään tavalla, ja oli tarpeettoman isokin – vaati myyjältä kaupan purkua 15.6.2025 Laivat Päivän kuva: Saksan oma "Lemmenlaiva" nähty Helsingin Katajanokalla 13.6.2025 Uutinen Sähköautojen toimintamatkatestissä uusi ennätys: Tesla kukistui ylivoimaisella tuloksella 10.6.2025 Käyttötesti käytetyllä Teimme huollon Toyota Priuksen 300 000 kilometrin kunniaksi ja löysimme öljyiset sytytystulpat – varsinaiset viat jäivät vielä odottamaan vuoroaan 8.6.2025 Matkailu Viron ilmailumuseossa mieleen nousee synkkiä ajatuksia, mitä jos… 13.6.2025 Kuluttajat Uusi Nissan Qashqai ei miellyttänyt ostajaa millään tavalla, ja oli tarpeettoman isokin – vaati myyjältä kaupan purkua 14.6.2025 Traktorit Päivän kuva: Allis-Chalmers D 21 vetää nöyräksi 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 13.6.2025 Uutinen Sähköautojen toimintamatkatestissä uusi ennätys: Tesla kukistui ylivoimaisella tuloksella 21.5.2025 Esittely Koeistuttu: Toyota RAV4:n kuudes sukupolvi – no nyt on jyrkkää 22.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: kulutus kitkarenkailla yllätti – Dacia Duster