9.6.2020 Ajoneuvot Volkswagen Suomessa 70 vuotta – Kupla avasi tien Senaatintorilta lähtien Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Tällä päivämäärällä tuli tasan 70 vuotta ensimmäisten virallisesti maahantuotujen Volkswageneiden luovutuksesta asiakkaille. Sen jälkeen Kupla ja VW ovat vakiinnuttaneet asemansa suomalaisessa autokannassa. Helsingin Senaatintorilla luovutettiin 9.6.1950 Suomen 12 ensimmäistä virallisesti tuotua Volkswagen Kuplaa asiakkaille. Vaikka Kuplaa oli nähty Suomen tiestöllä jo 1940-luvulla puolivirallisen tuonnin myötä, alkoi virallinen maahantuonti vasta 1950 Autola Oy:n toimesta.70 vuotta sitten 335 000 markan ostohintaa vastaan sai 1,1-litraisella moottorilla varustetun Kuplan, jonka nimellisteho oli 25 hevosvoimaa. Moottorin puristussuhde oli 5,8:1. Auton huippunopeus oli 100 km/h ja polttoainetta kului 7,5 litraa per 100 km, merkiten noin 500 kilometrin toimintamatkaa tankillisella. Kojelaudassa oli paikka radiolle. Kuljettajan työtä helpotettiin puolestaan erivärisillä lampuilla toteutetuilla vika- ja huomautusvaloilla. Ostohintaan kuului myös lämmityslaite.Alkuperäisestä tusinasta on tiettävästi jäljellä kolme autoa. Musta, täysin entisöity auto kuuluu maahantuoja K Autolle, ja auton vakituinen kotipaikka on tieliikennemuseo Mobiliassa. Toinen Kupla on niin ikään Kangasalla, sillä Janne Hilliahon verstaalla entisöidään vielä toistaiseksi osina olevaa autoa. Kolmas auto sijaitsee Ylen tietojen mukaan pääkaupunkiseudulla.Maahantuonnissa VW-osasto eriytettiin omaksi yhtiöksi huhtikuussa 1952. VW-Auto Oy:n ensimmäinen myymälä ja varaosamyynti sijaitsi Helsingin Malminrinteellä. 1977 VW-Auto siirtyi Keskon omistukseen.Kuplan tilaukset kirjattiin järjestyksessä ja parhaimmillaan jonossa oli peräti 20 000 tilausta, merkiten usean vuoden odotusta jonon viimeisille. 1955 Suomen Kupla-myynti ylitti 5 000 auton rajan ja 1958 oltiin jo 10 000 auton kohdalla. 1963 perustettiin Euroopan ensimmäinen VW-piirimyyjäyhdistys – Suomessapa hyvinkin. 1964 Helsingin joulukadun avajaisissa nähtiin 50 000. Suomeen tuotu Kupla, jonka pinta oli merkkipaalun kunniaksi kullattu.1930-luvun puolivälissä suunnitellun Kuplan osuus säilyi hallitsevana vielä pitkään senkin jälkeen, kun Volkswagen esitteli muita automalleja. 1965 Kupla saavutti vieläkin voimassa olevan vuosirekisteröintiennätyksen 17 188 kappaletta. 1968 myynnissä rikottiin jo 100 000 Suomeen tuodun Kuplan raja ja VW-lehtileikkeillä peitetty auto luovutettiin VW-Auton toimitusjohtaja Antti Aarnio-Wihurille.Heinolassa nähtiin myös Kuplan suomalainen kokoonpanojakso, sillä Plan-Sellin vuokratiloissa koottiin 48 kappaletta Kuplaa mallimerkinnällä VW 1200 L.Viimeiset alkuperäiset Volkswagen Kuplat tuotiin Suomeen vuonna 1975, jolloin tekninen kehitys ja VW:n muu mallisto alkoi syrjäyttää suosikin asemaa. Yhteensä 1950–1987 tuotiin maahan yli 127 000 Kuplaa. Varsinaisesti alkuperäisen Kuplan taru päättyi 30. heinäkuuta 2003, jolloin Meksikon Pueblan tehtaalta rullasi ulos auto numero 21 529 464. Viimeinen Kupla palasi tietysti merkin ja mallin kotiseudulle Wolfsburgiin automuseoon Mariachi-musiikin soidessa.Vuosina 1998–2019 nähtiin uusia tulkintoja vanhasta suosikista, mutta jatko-osat harvoin yltävät alkuperäisen tasolle.Kuplan kansanautomanttelia onkin parhaiten kannatellut 1974 esitelty Volkswagen Golf. Klassikkomalli siirtyi hiljattain kahdeksanteen mallipolveensa ja VW on arvioinut, että jossain päin maailmaa tilataan uusi Golf 41 sekunnin välein. Tänä vuonna saksalaismerkki yrittää keksiä kansanauton uudelleen sähköisessä muodossa, sillä sähköauto ID.3:n toimitusten kerrotaan alkavan vielä tänä kesänä.Lähteet: Volkswagen, Yle Kuvat: VolkswagenMainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 9.5.2025 Ajoneuvot Audi julkisti uuden A6:n E-Hybrid Quattro -lataushybridiversiot – toisin sanoen yksi ja ainoa Suomi-versio 8.5.2025 Autonäyttely Classic Motorshow 2025: harvinainen Saab-Lancia 600 – Pohjolan Delta oli aikansa Vuoden Auto 8.5.2025 Ajoneuvot Jeep Compass jatkaa spaghettiwesterniä täysin uuden sukupolven muodossa 7.5.2025 Klassikko Classic Motorshow 2025: saksalainen edustusauto, jonka merkki ei olekaan aivan helppo 7.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Smart #5 Brabus – Smart for Five, kirkkaasti 6.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Mercedes-Benz CLA – vanhaa vain ja ainoastaan nimi 5.5.2025 Ajoneuvot Aston Martin DBX S tuo ”vain” 2 198 kilon edestä Valhallaa mökkitielle 3.5.2025 Ajoneuvot Uudistunut Volvo S90 jäänee kokonaan idän ihmeeksi 2.5.2025 Historia Viimeiset käynnistykset: viekas ja viekoitteleva vitoskone Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 8.5.2025 Autonäyttely Classic Motorshow 2025: harvinainen Saab-Lancia 600 – Pohjolan Delta oli aikansa Vuoden Auto 8.5.2025 Koeajo Koeajo: Cadillac Lyriq – 2020-luvun amerikkalainen unelma 7.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Smart #5 Brabus - Smart for Five, kirkkaasti 8.5.2025 Yleinen Ilmavoimien Baana 25 -harjoitus sulkee nelostien viikoksi Tikkakosken varalaskupaikan kohdalta 6.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: taloudellisuuskisa osoitti, että käytetty Toyota Prius on edelleen voimissaan 5.5.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo XC90 sillä Yamahan tekemällä 4,4-litraisella V8:lla 2.5.2025 Renkaat Auton vanteissa käytettävä alumiini on maailman toiseksi eniten louhittu metalli – korjaamalla auton vanteen voi tehdä ympäristöteon 3.5.2025 Ajoneuvot Uudistunut Volvo S90 jäänee kokonaan idän ihmeeksi 6.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: taloudellisuuskisa osoitti, että käytetty Toyota Prius on edelleen voimissaan 1.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: kun ajetaan 100 km/h, Volkswagen Tiguan -lataushybridi menee edelleen sähköllä pitkälle 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 16.4.2025 Esittely Viimeiset käynnistykset: rivikutosen selittämätön jalous 25.4.2025 Peräkärryt Moottori 100 vuotta: peräkärryn akseli taittui väistökokeessa