27.8.2014 Ajoneuvot Volvo XC90 Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Kolmen vuoden valmistelun jälkeen Volvo XC90 on vihdoin valmis taisteluun kaupunkimaasturiluokan kärkisijoista. Luvassa on tyyliä, turvallisuutta, uusi voimansiirtotekniikka ja seitsemän paikkaa. Volvo XC90 tuorein päivitys on valmistajalleen tärkeääkin tärkeämpi uutuus. Se on ensimmäinen konkreettinen tuote, jonka koko brändin uudistamiseen tähtäävä kahdeksan miljardin euron sijoitusohjelma on poikinut myyntiin asti.– Tämä päivä aloittaa uuden aikakauden. XC90 luo tietä uusien jännittävien autojen mallistolle tulevina vuosina, hehkuttaa Håkan Samuelsson, Volvo Car Groupin pääjohtaja.Arkisemmin esitettynä pääjohtaja viittaa muun muassa muotoilun ja tekniikan uudistamisen lisäksi skaalautuvaan SPA-alustatekniikkaan, jonka avulla autovariaatioiden rakentaminen sujuvoituu jatkossa.– SPA-tekniikka on antanut meidän luoda maailman ensimmäisen kompromissittoman SUV-mallin. Voit nauttia hallinnan tunteesta, runsaista sisätiloista ja monipuolisuudesta yhdessä pienemmälle ja matalammalle autolle ominaisen ketteryyden ja sulavuuden kanssa, Volvon tutkimus- ja kehitystyön johtaja Peter Mertens kertoo. XC90:n konepelti, vyölinja, ryhdikkäät hartialinjat ja uudelleen muotoillut takavalot tekevät autosta näyttävän. Lisämausteista maininnan ansaitsee myös vannevalikoima, jonka yläpää asettuu tuumakokoon 22.Lisää löylyä visuaaliseen hehkutukseen lyö Volvon muotoilujohtaja Thomas Ingenlath.– Yleisvaikutelmassa sekä ulkona että sisällä on vahva yhteys ruotsalaisen elämäntyylin avainelementteihin: runsaaseen tilaan, valoisuuteen ja hyvinvointiin.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyTeho kohtaa taloudellisuudenXC90 tarjoaa valikoiman kaksilitraisia nelisylinterisiä Drive-E-voimansiirtoja. Valmistajan mukaan samaan pakettiin on saatu mukaan teho ja taloudellisuus. Staattisessa esittelyssä tästä ei vielä saatu omakohtaista kokemusta.Malliston huippuversio on XC90 Twin Engine, joka käyttää kaksilitraista nelisylinteristä bensiiniturbomoottoria ja sähkömoottoria. Hevosvoimia on tyrkyllä noin 400 ja hiilidioksidipäästöt asettunevat tasolle noin 60 g/km.Lisää turvatekniikkaaMerkittävimmät turvatekniset uudistukset ovat ulosajosuoja ja automaattijarrutus risteyksissä.Uhkaavassa ulosajotilanteessa auto havaitsee, mitä on tapahtumassa ja kiristää etuturvavöitä, jotta kuljettaja ja matkustaja pysyvät paikoillaan. Istuimen ja istuinrungon välinen energiaa sitova toiminto torjuu selkärankavammoja pehmentämällä pystyvoimia, jotka voivat syntyä, kun auto ajautuu ulos kovaan maastoon.Volvon mukaan XC90 on maailman ensimmäinen auto, joka käyttää automaattijarrutusta, jos kuljettaja kääntää vastaantulevan auton eteen. Tämä on yleinen tilanne ruuhkaisissa kaupunkiristeyksissä sekä valtateillä, joilla nopeusrajoitus on korkeampi.City Safety on yleisnimi Volvon automaattijarrutustoiminnoille, jotka ovat vakiona uudessa XC90:ssä. Avustava tekniikka huomioi nyt toiset ajoneuvot, pyöräilijät ja jalankulkijat auton edessä. Järjestelmä toimii valmistajan mukaan yhtä sujuvasti päivällä ja yöllä.– Uudet tekniikat vievät meitä merkittävästi lähemmäksi visiotamme, jonka mukaan kukaan ei enää vuonna 2020 menehtyisi tai loukkaantuisi vakavasti uudessa Volvo-autossa. Lähestymme turvallisuutta samalla tavalla kuin yhtiömme perustamisvuonna lähes 90 vuotta sitten: tosielämän tilanteiden kautta. Tutkimme dataa. Laskemme numeroita. Teemme innovaatioita, tutkimus- ja kehitystyön johtaja Peter Mertens kertoo. Vuoden 2020 vision toteutuminen nojaa kolmeen tekijään: turvallisuus, yhteystekniikka ja autonominen ajo.– Otamme XC90:n kanssa ensimmäisen askeleen kohti itseajavia autoja. Uusi toiminto, joka seuraa automaattisesti edessä ajavaa autoa kaupunkiliikenteessä, tarjoaa reilusti yksinkertaistetun puoliautonomisen ajokokemuksen, vakuuttaa Volvon tuotestrategian johtaja Lex Kerssemakers.Paukkuja sisustaanXC90:n sisustus on valmistajan mukaan ylellisin, jonka Volvo on suunnitellut. Kiinnostava yksityiskohta on tablet-tietokonetta muistuttava kosketusnäyttökonsoli, joka muodostaa auton toimintojen ohjausjärjestelmän ytimen. Luvassa on myös liuta internet-pohjaisia palveluja ja tuotteita kuljettajan ja kyytiläisten avuksi ja iloksi.– Uudet sisätilat ovat puhtaat ja siistit, mutta niistä huokuu silti se hienostunut itsevarmuus ja muodollisuus, jota ylellisten SUV-autojen ostajat odottavat. Yksinkertaisuus on täysin linjassa skandinaavisen muotoiluperimämme kanssa, laajoja pintoja ja modernia sisusta-arkkitehtuuria arvostava muotoilujohtaja Thomas Ingenlath kiteyttää.Uusi ilme on selkeimmin havaittavissa sisätiloissa eri materiaalien, kuten pehmeän nahan ja puun, yhdistelyssä. Yksityiskohtien kerrotaan olevan käsityötä. Muun muassa vaihteenvalitsimen kristallilasi on merkkitietoiselle tuttua Orreforsin tuotantoa.Aidosti 7-paikkainen auto on toteutettu niin, että sen istuimet vapauttavat sisätilaa toisen ja kolmannen rivin matkustajille. Kolmas rivi tarjoaa tosin matkustusmukavuutta enintään 170 cm pitkille matkustajille.Lanseeraustilaisuudessa kehuttu äänentoistojärjestelmä on suunniteltu yhteistyössä brittiläisen audio-osaaja Bowers & Wilkinsin kanssa.Malliston huippuversio sisältää 1 400 watin D-luokan vahvistimen, ilmajäähdytteisen subwooferin ja 19 kaiutinta.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyAlkuun 83 000 eurollaVolvo XC90:een on saatavilla kelpo kattaus lisävarusteita, joten yksilöllisyyttä on luvassa, jos kukkaro kestää hinnan. Ilmaista varusteherkuttelu ei ole, eikä aivan edullistakaan.Jatkossa ulkoisia päätyyliteemoja on kaksi: urban luxury ja rugged luxury. Niistä ensimmäinen yhdistää korin värisen korisarjan ja kiillotetut ruostumattomasta teräksestä valmistetut yksityiskohdat. 21 tuuman kiillotetut vanteet viimeistelevät yleisilmeen.Rugged Luxury -sarja ehostaa ulkoasua mustilla Tech Matte- koristuksilla, ruostumattomasta teräksestä valmistetuilla suojalevyillä, valaistuilla astinlaudoilla ja integroiduilla pakoputkenpäillä. Tähän pakettiin kuuluvat myös 22 tuuman vanteet.XC90 First Edition -hinta Suomessa (D5 AWD): arviolta n. 116.000 euroa. Malliston huokeimman version hinta asettunee 83 000 euron tuntumaan.1927 autoa nettimyynnissäVolvo julkaisee rajoitetun erän First Edition -versioita täysin uudesta Volvo XC90 -mallista. 1 927 yksilöidysti numeroitua autoa juhlistavat Volvon perustamisvuotta, ja ne ovat ensimmäistä kertaa historiassa saatavilla verkossa osoitteessa www.volvocars.com.Verkkokauppa aukeaa vastaanottamaan tilauksia 3. päivä syyskuuta kello 17.00 Suomen aikaa.Teksti: Antti Hentinen Kuvat: Lauri Ahtiainen Videot ja artikkelin lähdemateriaali: Volvo Lue lisää Kaikki artikkelit 20.3.2025 Ajoneuvot Alkulähteillä – Suomen ensimmäinen Volkswagen, ensimmäinen Mazda ja ensimmäinen Xpeng esillä Auto 25:ssä 16.3.2025 Ajoneuvot Keulasta sen erottaa – uudistunut Škoda Enyaq on nyt tuotannossa ja Suomen kamaralla 16.3.2025 Ajoneuvot Täyssähköisessä Mercedes-Benz ESprinter -retkeilyautossa on yllättävänkin paljon järkeä 14.3.2025 Ajoneuvot Ulkonäkö pettää – Mercedes-Benz CLA on nyt nimittäin aivan uusi, ja lähtökohtaisesti valmistajansa energiatehokkain sähköauto 14.3.2025 Ajoneuvot Saisiko olla maailman nopeimmin kiihtyvä tuotantoauto? Tässä on Porsche Taycan Turbo GT 11.3.2025 Ajoneuvot Alfa Romeo Junior saa nelivedon ja lisää urheilullisuutta 10.3.2025 Ajoneuvot MG S5 on MG 4:n SUV-sisar, joka tulee korvaamaan MG ZS EV:n 8.3.2025 Ajoneuvot Maskuliinisesta maasturista tulikin naistenauto – Women’s Worldwide Car of the Year 2025 on Hyundai Santa Fe 8.3.2025 Ajoneuvot Moottori 100 vuotta: Matka Euroopan halki – päämääränä viedä kenttäambulansseja Ukrainaan Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 19.3.2025 Laivat Baltic Princessin telakointi osa 2: nyt katsotaan mitä se on syönyt ja vedetään tuoreet maalit päälle 21.3.2025 Koeajo Maistiainen: Hyundai Inster – uutuushalpis on todellinen ekoilija 18.3.2025 Kuluttajat Asiakas löysi vikoja Volvosta autokauppojen jälkeen – myyjä piti vaatimuksia kohtuuttomina, koska ostajalla ei ollut kiirettä korjata niitä 20.3.2025 Ajoneuvot Alkulähteillä - Suomen ensimmäinen Volkswagen, ensimmäinen Mazda ja ensimmäinen Xpeng esillä Auto 25:ssä 19.3.2025 Se kerta kun Se kerta kun: Audi ehti ensimmäisenä eurooppalaisvalmistajana tuomaan hybridiauton asiakaskäyttöön 17.3.2025 Uutinen Tiettävästi Suomen ainoiden Rivian R1T -sähköautojen omistaja Aapo Huovila: ”Paras käyttöauto, mikä minulla on koskaan ollut” 13.3.2025 Käyttötesti Käyttötesti: Volkswagen Tiguanille saa taas varata korjaamoajan, kun matka oli katketa tehojen katoamiseen 14.3.2025 Sähköautot Koeistuttu: Toyota Urban Cruiser on susi lampaan vaatteissa, tai siis Suzuki Toyotan vaatteissa 14.3.2025 Ajoneuvot Saisiko olla maailman nopeimmin kiihtyvä tuotantoauto? Tässä on Porsche Taycan Turbo GT 17.3.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Keine bombe – onko tässä toisen maailmansodan arvokkain ”panttipullo”? 5.3.2025 Autoilun hinta Tonnin pommit ovat nyt kolmen tonnin pommeja – mihin katosivat halvimmat autot? 11.3.2025 Autoilu Nakkaatko renkaat ulkovarastoon säilytykseen? Se saattaa pilata kumit ennätysajassa 25.2.2025 Uutinen Autosta rikkoutui takalasi – asiakkaan ostama lasivakuutus ei korvannutkaan 6.3.2025 Autoilu Täytyykö peltoautokin liikennevakuuttaa? – Näin vastaa asiantuntija 6.3.2025 Kuluttajat Uudehkosta Fordista oli öljyt vaihtamatta, jakopää ja laturi hajosivat, auto haisi, eikä sen valotkaan toimineet – ostajalta lähes 12 000 euron vaatimus myyjälle