12.4.2019 Ajoneuvot Yamaha kunnioittaa legendaarisen kilpamoottoripyöräilijä Jarno ”Paroni” Saarisen muistoa Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Yamaha Motor kunnioittaa Jarno Saarisen muistoa Suomen Tokion-suurlähetystön järjestämässä tapahtumassa, jossa juhlistetaan Suomen ja Japanin satavuotisia diplomaattisuhteita. Turusta kotoisin oleva Jarno Saarinen oli sukupolvensa lahjakkaimpia kilpamoottoripyöräilijöitä. Ensimmäiseen MM-osakilpailuunsa hän osallistui kotiyleisön edessä Imatranajoissa 1968, jolloin kotiintuomisina oli 125-kuutioisten luokan yhdeksäs sija. Samalla radalla Saarinen myös varmisti vuoden 1972 250-kuutioisten luokan maailmanmestaruuden, joka oli ensimmäinen suomalaisen voittama ratamoottoripyöräilyn soololuokkien maailmanmestaruus. Saarinen ajoi vuonna 1972 ensimmäistä kauttaan tehtaan tukemana ja kiisi Yamaha TD-3 -kaksitahtipyörällään neljään osakilpailuvoittoon ja lopulta 250-kuutioisten luokan maailmanmestariksi. Samana vuonna Saarinen sijoittui 350-kuutioisten luokan maailmanmestaruussarjassa toiseksi voittaen kolme osakilpailua Yamahan TR-3-pyörällä. Vuonna 1973 Saarinen johti sekä 250- että 500-kuutioisten luokan maailmanmestaruussarjaa, kun hän sai traagisesti surmansa Nations Grand Prix'ssa Italian Monzassa. Saarinen nimettiin MotoGP:n Hall of Fameen vuonna 2009. Uransa aikana Saarinen voitti 15 osakilpailua. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Yamaha kunnioittaa muistoa Yamaha Motor kunnioittaa Saarisen muistoa ja saavutuksia Yamahalla Suomen suurlähetystön avoimessa tilaisuudessa Tokiossa 14. huhtikuuta. Tapahtuma on osa Suomen ja Japanin satavuotisen ystävyyden juhlintaa. Tilaisuudessa Yamaha Motor Corporationin pääjohtaja Yoshihiro Hidaka lahjoittaa Saarisen leskelle Soilille valokuva-albumin, johon on koottu alkuperäisiä valokuvia Saaristen vuoden 1972 vierailusta Japaniin. Vierailu liittyi Jarnon voittaman maailmanmestaruuden juhlintaan. Tilaisuuden jälkeen valokuvanäyttely on nähtävillä Yamaha Motor Communication Plazassa, Japanin Iwatassa 16.4.–31.5.2019. Yamaha Motor Communication Plaza Osoite: 2500 Shingai, Iwata, Shizuoka, 438-8501, Japani Verkkosivusto: https://global.yamaha-motor.com/jp/showroom/cp Lähde ja kuvat: Yamaha Lue lisää Kaikki artikkelit 6.5.2024 Ajoneuvot Mini Aceman on BMW:n vastine tulikuumille kompaktien premiumsähköcrossovereiden markkinoille 5.5.2024 Moottoripyörät Honda GL 1800 Gold Wing saamassa 8-sylinterisen kilpailijan 5.5.2024 Ajoneuvot Land Rover valmistelee kahta superuutuutta – virallisissa salakuvissa täyssähköinen Range Rover sekä V8-mörkö Defender Octa 4.5.2024 Ajoneuvot Ferrari 12 Cilindri – nimi kertoo kaiken oleellisen tästä upeasta super-grand tourerista 4.5.2024 Koeajo Maistiainen: Husqvarna Svartpilen 801 – seikkailupyörä kadulle 1.5.2024 Moottoripyörät KTM 450 Rally Replica – sadalle nopeimmalle 1.5.2024 Ajoneuvot Tiesitkö, että halvimmillaan täyssähköisen Bugattin puikkoihin pääsee vain noin 30 000 eurolla? 30.4.2024 Matkailu Elämysmatka: MotoGP Portimão – Viihdettä kaikille aisteille 30.4.2024 Moottoripyörät 100 000 euron sähkömoottoripyörä Arc Vectorin valmistaja ajautui selvitystilaan Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 4.5.2024 Kysy Autoista Kysy autoista: voiko automaattivaihteista autoa hinata? 5.5.2024 Moottoripyörät Honda GL 1800 Gold Wing saamassa 8-sylinterisen kilpailijan 3.5.2024 Lentokoneet LATAM:in lennon 800 alustava raportti julki - voiko lentoemännän väärä napinpainallus syöstä Boeing 787 Dreamlinerin syöksyyn? 5.5.2024 Koeajo Maistiainen: Smart #3 – mutta mitä tapahtui Smartille? 4.5.2024 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet – Citroën 2CV 4x4 'Sahara' on rättäreiden kunkku 1.5.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: ihan sama kumman otat? - Näillä kaikilla Suomessa tällä hetkellä myytävillä henkilöautomalleilla on identtisiä kaksosia 1.5.2024 Uutinen Huollettuna myyty Audi hajosi 1 500 kilometriä kauppojen jälkeen – kuluttajariitalautakunnan puoleen kääntyminen oli auton omistajalle jopa virhe 28.4.2024 Matkailuajoneuvot Suomessa kehitetty retkeilyvaunu tähtää samantien kansainväliselle markkinalle 3.5.2024 Lentokoneet LATAM:in lennon 800 alustava raportti julki - voiko lentoemännän väärä napinpainallus syöstä Boeing 787 Dreamlinerin syöksyyn? 4.5.2024 Kysy Autoista Kysy autoista: voiko automaattivaihteista autoa hinata? 1.5.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: ihan sama kumman otat? - Näillä kaikilla Suomessa tällä hetkellä myytävillä henkilöautomalleilla on identtisiä kaksosia 24.4.2024 Uutinen Sähköautoista paljastunut yksi merkittävä ongelma – lähes joka viides hylätty katsastuksessa 28.4.2024 Matkailuajoneuvot Suomessa kehitetty retkeilyvaunu tähtää samantien kansainväliselle markkinalle 14.4.2024 Koeajo Maistiainen: Dacia Duster on nyt kokonaan uusi ja osoittaa tietä koko merkille 1.5.2024 Uutinen Huollettuna myyty Audi hajosi 1 500 kilometriä kauppojen jälkeen – kuluttajariitalautakunnan puoleen kääntyminen oli auton omistajalle jopa virhe