29.1.2020 Matkailu Yle: Vantaa pelastaa ilmailumuseon – Helsinkiä ei ilmailu kiinnosta Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Suomen Ilmailumuseota on ajateltu sijoitettavaksi niin Helsinki–Vantaan, kuin Malmin lentokentän yhteyteen. Näiden suunnitelmien kariuduttua Vantaa on kuitenkin valikoitunut museon yhteistyökumppaniksi tulevaisuudessakin. Usean vuoden ajan uusia tiloja etsinyt Suomen ilmailumuseo pysynee Vantaalla, uutisoi Yle. Museon nykyiset tilat saavat väistyä kasvavan Aviapoliksen asuinalueen tieltä, mutta Vantaan kaupunki haluaa säilyttää museon itsellään. Ilmailumuseon sijainti on ollut yksi Aviapoliksen parhaista, ja monen rakentajan uskotaan olevan kiinnostunut tontista. Museota on ehditty suunnittelemaan myös Helsinki-Vantaan lentokentän entiseen rahtiterminaaliin, mikä ei kuitenkaan toteutunut kun Ilmailumuseo ei saanut kahden miljoonan euron omarahoitusosuutta kasaan. Vuosi sitten vaikutti siltä, että museo joutuu jättämään nykyiset tilansa jo vuonna 2022, mutta Finavia suostui jatkamaan vuokrasopimusta vuoden 2028 loppuun. Aiemmin museon tontista ei ole peritty vuokraa, mutta vuodesta 2022 lähtien tontin käytöstä täytyy maksaa. Ilmailumuseo etsi viime keväänä uutta yhteistyökumppania, kiinnostuneita olivat muun muassa Pyhtään kunta, Kotkan kaupunki ja Utin ilmakilta. Helsingin kaupunkia museo ei kiinnostanut, vaikka Malmin lentokenttää pidettiin mahdollisena sijoituspaikkana. Voittajaksi kiinnostuneiden joukosta valikoitui Vantaa. Vantaan kaupunginjohtaja Ritva Viljanen kertoi Ylelle ilmailumuseon uudeksi sijainniksi olevan kaksi vaihtoehtoehtoa, joista kerrotaan myöhemmin kevään aikana. Uuden sijainnin tulisi kuitenkin sijaita hyvien liikenneyhteyksien päässä. Uudessa sijainnissaan museo saattaa avata ovensa museonjohtaja Pia Illikaisen mukaan jo kolmen vuoden päästä riippuen Vantaan kaupungin ja Ilmailumuseon sijaintivaihtoehdosta. Tavoitteena uusi museo on joka tapauksessa avata ennen vuotta 2028. Nykyään Ilmailumuseossa vierailee vuosittain noin 40 000 kävijää, mutta Illikainen kertoo uudeksi tavoitteeksi 100 000 vuotuista kävijää. Lähde: Yle Kuva: Suomen ilmailumuseo Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää: Hopeisin siivin Helsingin yllä: DC-3 klassikkolentokone on väkevä elämys Aeron siivin Eurooppaan – merkittävä lahjoitus Suomen Ilmailumuseolle Lentokentällä vihertää – sähköistäminen avuksi myös ilmailun päästöjahdissa Malmin lentokenttä saa jatkoaikaa! Traficom jatkaa toiminnan pitolupaa Lue lisää Kaikki artikkelit 15.4.2026 Uutinen Kuinka paljon Kioja mahtuu pieneen Pohjoismaahan? Kia Seltos on hybridiauto, joka tarjoaa sähköautoista tuttuja ominaisuuksia 15.4.2026 Uutinen Lähes puoli miljoonaa harrasteajoneuvoa – Moottori kokosi kokonaiskuvan suomalaisille ilmiselvästä harrastuksesta 13.4.2026 Kuluttajat Paulin uusi Polestar täristää tavarantarkastajankin mielestä epänormaalisti – maahantuojan mielestä autossa ei ole mitään vikaa 12.4.2026 Matkailu Saksan suurin järvi kutsuu autolomalaisia rannoilleen – ja samalla piipahtamaan myös Itävallassa sekä Sveitsissä 12.4.2026 Matkailu Autoilija, paperikartta käteen, jätä navigaattori hätäavuksi! 10.4.2026 Kuluttajat Kuluttaja vaati Bemarin moottorin korjausta vastoin korjaamon suositusta – syntyi 16 500 euron kiista moottorivauriosta 10.4.2026 Autoilu Jopa kuolleiden invaluvat käytössä pysäköintipaikoilla 9.4.2026 Uutinen Uusi Cupra Raval sähköistää kokoluokkansa kilpailun – hinnat julki 9.4.2026 Uutinen Tesla jatkaa ykkösenä – sähköautot vetävät nyt autokauppaa Suomessa Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 15.4.2026 Sähköautot 925 kilometriä latauksella ja lämmitetty turvavyö – uudistuva Mercedes-Benz EQS palaa sähkökunkuksi 14.4.2026 Laivat Tallink ulosvuokraa Superfast IX:n vain vuoden Itämeren-komennuksen jälkeen, koska se ei ole täysin sopiva Paldiski-Kapellskär-reitille 13.4.2026 Kuluttajat Paulin uusi Polestar täristää tavarantarkastajankin mielestä epänormaalisti – maahantuojan mielestä autossa ei ole mitään vikaa 14.4.2026 Koeajo Koeajo: Kia EV2 – alle 30 000 euron sähköautot ovat jo ihan oikeita autoja 13.4.2026 Päivän kuva Tunnistatko kuvan perhefarmarin? 11.4.2026 Lentokoneet Tämä jää jäljelle laskutelineistä, kun 351 tonnia painavalla lentokoneella on jarrutettu 350 km/h nopeudesta ilman moottoreita 13.4.2026 Kuluttajat Paulin uusi Polestar täristää tavarantarkastajankin mielestä epänormaalisti – maahantuojan mielestä autossa ei ole mitään vikaa 9.4.2026 Käyttötesti 300 kilometriä alle neljän litran – Toyota C-HR PHEV 10.4.2026 Kuluttajat Kuluttaja vaati Bemarin moottorin korjausta vastoin korjaamon suositusta – syntyi 16 500 euron kiista moottorivauriosta 9.4.2026 Koeajo Maistiainen: Entistä uhkeampi ja muhkeampi Renault Clio 23.3.2026 Lentokoneet Tästä Air Balticin yksilöstä tuli juuri ensimmäinen tuhoutuneeksi kirjattu Airbus A220 - tapahtui onneksi kivuttomimmalla mahdollisella tavalla 20.3.2026 Uutinen Autoalan veropetosvyyhti: alan vaikutusvaltainen henkilö epäiltynä – käräjäoikeus määräsi yli 15 miljoonan euron vakuustakavarikon 7.4.2026 American Car Show Saab 9-4X:ää ehdittiin valmistaa asiakkaille 670 kappaletta, joista Suomessa on viisi - ACS 2026 11.4.2026 Lentokoneet Tämä jää jäljelle laskutelineistä, kun 351 tonnia painavalla lentokoneella on jarrutettu 350 km/h nopeudesta ilman moottoreita 25.3.2026 Viikon arkistopoiminto Nelimoottorinen Iljushin kotiutti suomalaisryhmän Osakan exposta, koska Neuvostoliitto ei antanut Finnairin lentää Siperian yli Japaniin