10.10.2016

54 vuotta sitten: Nissan Bluebirdit saapuivat Suomeen

Nissan Bluebird

54 vuotta sitten Luupää sai Suomen arkikielessä uuden merkityksen.

Tasan 54 vuotta sitten, 10.10.1962, Suomeen saapui ensimmäinen 713 kappaleen erä Datsun Bluebirdejä. Rahtialus Pireus toi Bluebird 1200:t Suomeen sen jälkeen, kun Autokeskus oli sopinut autojen maahantuonnista Nissan Motor Companyn kanssa ensimmäisenä Euroopassa.

Japanilaiset automerkit eivät olleet 1960-luvun alussa tuttuja suomalaisille kuluttajille, joten keväällä 1963 Teekkarien Autokerho aloitti erikoisen koeajon: opiskelijoiden oli tarkoitus testata Bluebirdiä 50 000 kilometrin koeajolla. Kolmessa kuukaudessa Haastajaksi nimetylle autolle kertyi kuitenkin peräti 100 645 kilometriä ja Datsunilla kokeiltiin myös hyppyrimäestä ajamista. Tempausten kestämisestä syntyikin mainoslause "Datsun kestää". Ei siis ihme, että Bluebird oli suosittu malli vuosikymmenten ajan ja vieraskielinen mallinimi vääntyi lempeään Luupää-muotoon.

– Olemme ylpeitä siitä, että Suomi oli Euroopassa ensimmäinen maa, joka aloitti japanilaisen automerkin virallisen maahantuonnin, iloitsee Nissan Suomen maajohtaja Anu Eskola.

Menestystä tavoiteltiin myös moottoriurheilussa. 1960- ja 1970-luvuilla Luupäät kisasivat muun muassa rallilegendat Antero LaineTimo Salonen ja Rauno Aaltonen. Hauskana triviana kerrottakoon, että Aaltosen kartanlukijana toimi tuolloin muuan Jean Todt, joka toimi pitkään Ferrarin F1-tallin päällikkönä ja nykyisin Todt toimii kansainvälisen autoliitto FIA:n puheenjohtajana.

Myöhemmin tänä juhlitaan myös Suomen Nissan-jälleenmyyjäyhdistyksen viisikymppisiä.
– Yhdistyksemme perustettiin 3.2.1966 Helsingissä ja se on todennäköisesti yksi vanhimmista Nissanin jälleenmyyjäyhdistyksistä Euroopassa, kommentoi jälleenmyyjäyhdistyksen puheenjohtaja Olli Liljegren.

Lähde ja kuva: Nissan

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Luetuimmat