Autoilun aikakone: lisää reisitukea Corollaan teräslaatoilla

Konstit olivat monet, kun uuden takaveto-Corollan istuimet modifioitiin paremmin suomalaiseen kroppaan sopiviksi. Sitä ennen ehti tosin selkä kipeytyä pahemman kerran.

Toyota Corollan viimeinen takavetoinen malli E70 esiteltiin lehdistölle ja piirimyyjille marraskuussa 1979. Uusi, iso ja näyttävä Corolla todettiin heti helpommin myytäväksi markkinajohtajaa eli Datsun Cherryä vastaan kuin toukokuussa 1979 esitelty etuvetoinen Toyota Tercel, jota pidettiin kapeana ja suorastaan rumana "leveään” Cherryyn verrattuna. Näin, vaikka Tercel oli moottoriltaan modernimpi (OHC) ja tehokkaampi (65 hv vs. 52 hv), ajettavuudeltaan ja mukavuudeltaan parempi sekä matkustamoltaan tilavampi.

Corolla E70 oli perinteisestä tekniikastaan huolimatta luokassaan varsin mukava ja hiljainen kulkija. Takajousitus kierrejousin (paitsi farmari) kohensi ajettavuutta. Vuonna 1981 esiteltiin facelift-malli, jolloin 1,3-litraisesta työntötankomoottorista loihdittiin viisi lisähevosvoimaa tehon noustessa huikeaan 65 hevosvoimaan. Tämä moottori oli yllättävän siistikäyntinen ja bensapihi. Useimmissa malleissa oli 1,3-litrainen 4K-moottori (mallisarja KE70), paitsi 1.6 Coupéssa, jossa käytettiin 1,6-litraista 2T-moottoria (mallisarja TE71).

Hintakilpailun kireyttä kuvaa hyvin varusteiden karsiminen ”hinta alkaen” -malleista: perusmallien ovien sisäverhoilussa ei ollut varsinaista kyynärnojaa ja vetokahvaa lainkaan – tilalla vain roikkuvat ”vetolenkit” ovien sulkemiseksi. Tehdas kutsui perusmallia nimellä STD, Suomessa maahantuoja antoi nimen ”Super”: se oli meikäläisen keksintöä. Vaihtoehtona oli paremmin varusteltu DX.

Yötä myöten sisäänajoon

Maahan saatiin aluksi vain kaksi autoyksilöä, 1.3 DX Sedaneita, punainen ja sininen. Koska malli oli kiinnostava, molemmat yksilöt oli varattu jo seuraavaksi päiväksi autolehtien koeajoihin, punainen Tuulilasiin ja sininen Tekniikan Maailmaan.

Korpivaaran lehdistöautojen kunnosta ja luovutuksesta vastannut Norbert Strahlendorff eli ”Herbe” halusi, että tuliterätkin autot olivat aina kunnossa, eikä sisäänajamattomia autoja voinut antaa koeajoon. Niinpä Herbe ja minä ajoimme heti autojen tulopäivänä Hankoon autojen tuontisatamaan, ja haimme upouudet Corollat ajamalla Helsinkiin Korpivaaran Pitäjänmäen huoltokorjaamoon.

Kävimme Herben kotona lounaalla, ja sillä aikaa korjaamossa asennettiin autoihin radiot. Sitten iltapäivällä lähdettiin keräämään kilometrejä. Ensiksi ajettiin Mikkeliin kiertotien kautta. Havaitsimme, että kuskin istuin oli mallia selkäsärky: molempien selkää kivisti, ja kävelimme kumarassa jo Mikkelissä. Junnasimme rampoina Jyväskylään, ja söimme Laajavuoressa illallisen.

Selkä kipeänä jatkoimme ajoa Lahteen, jossa kävimme vielä aamuyöllä kahvilla Hennalan Shellillä. Se oli vuonna 1979 erittäin suosittu huoltoasema, jonka kahvila oli yöllä auki. Nykyisin paikalla on vain kylmäasema. Ihmettelin Shellin kuppilassa, missä ovat kahvikupit ja asetit. Ajattelin, että väsymyksen vuoksi en niitä löydä. Myyjä sanoi, että enää ei ole mitään kuppeja ja asetteja, vaan ne on korvattu mukeilla. Ajankuva sekin.

Istuimet kuntoon ennen luovutusta

Kun vihdoin pääsimme aamuyöllä perille Vantaan Korsoon, totesimme, että kuskin istuimen istuinosa on liian etukenossa asennossa, mistä johtuen reisitukea ei ole lainkaan ja se käy selän päälle.

Keksimme ratkaisun: ennen luovutusta autoihin asennettiin Korpivaaran ammattikoululla ensihuollon yhteydessä jämerät teräksiset laatat. Näin etuistuinten asento saatiin kohdalleen, sillä istuimen etuosa nousi muutaman sentin korkeammalle. Tuolloinhan alemman keskiluokan autoissa ei ollut mitään istuinosan korkeuden tai kallistuksen säätöä. Muutos tehtiin kaikkiin autoyksilöihin Suomessa, kunnes tehdas paransi istuinten asentoa palautteen perusteella.

Tämäkin tapaus osoitti sisäänajon (lähes 1 000 kilometriä) tärkeyden, vaikka olisi kuinka kiire. Kun ajoimme pitkän matkan, havaitsimme ongelman, mikä vaati korjausta. Jos sisäänajo pitkine maantiematkoineen olisi jäänyt tekemättä, autolehtien koeajat olisivat löytäneet Corollan etuistuimista arvostelemisen aihetta, ja uudennahkea auto olisi ollut vieläkin kankeampi. Muistelen, miten esimerkiksi Tekniikan Maailman koeajossa ei etuistuimia moitittu, mutta sen sijaan takapenkille haluttiin enemmän reisitukea…

Teksti: Timo Turkula Kuvat: Toyota ja Timo Turkulan arkisto