1.3.2021 Ajoneuvot Cherokee-intiaanit Jeepille: nyt olisi aika luopua mallinimestä Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Jeep on valmistanut Cherokee-mallinimellä erilaisia maasturimalleja vuodesta 1974 alkaen. Intiaanikansan johdosta kommentoidaan, että mallipäivityksen yhteydessä olisi syytä tarkastella myös nimiasioita. Jeep esitteli Cherokee-mallinimen vuonna 1974. Viime vuosina nimi on tullut tutuksi Cherokee- ja Grand Cherokee -maasturimalleista. Nyt Jeep on päivittämässä kyseisiä malleja ja Cherokee-intiaanien mielestä samalla olisi hyvä hetki päivittää myös mallinimi. Ilmiö ei ole uusi. Olkaholman yliopiston alkuperäiskansojen professori Amanda Cobb-Greetham kertoo, että alkuperäiskansojen käyttö populaarikulttuurissa alkoi 1900-luvun taitteessa, jolloin oli suuri pelko, että kansat katoavat. Intiaaneilla on myös oma merkittävä osansa yhdysvaltalaisessa kansantarustossa erityisesti koskien Villiä länttä ja sen asuttamista. Viime vuonna George Floydin kuoleman jälkeen kärjistyneiden rotujännitteiden takia myös Amerikan alkuperäiskansat ovat kannustaneet esimerkiksi urheiluseuroja luopumaan rasistisesti jännitteisistä nimistä. Esimerkiksi NFL-joukkue Washington Redskins luopui vuonna 1933 käyttöönotetusta nimestään ja pelasi viime kauden Washington Football Teamina. Edes Jeepin kohdalla asia ei ole käsillä ensimmäistä kertaa, sillä 2002–2013 yhtiö myi vastaavia automalleja Pohjois-Amerikassa nimellä Liberty, mutta toi sitten Cherokeen takaisin mallistoonsa. Tuolloin intiaanikansan johdosta kommentoitiin, että he ovat kannustaneet kouluja ja korkeakouluja luopumaan alkuperäiskansojen kuvastojen käytöstä, mutta heillä ei ole virallista kantaa tässä tapauksessa. Jeepin mallistossa Grand Cherokee on sen vahvimmin myyvä malli, pienemmän Cherokeen ollessa kolmanneksi myydyin automalli. Yhdessä mallit muodostavat noin 40 prosenttia Jeepin myynnistä. Autovalmistaja on kommentoinut, että mallinimet on valittu vuosien kuluessa kunnioittamaan Amerikan alkuperäiskansojen ylpeyttä, jaloutta ja ylpeyttä. Jeep on ollut yhteydessä Cherokee-kansaan viimeksi tässä kuussa, mutta nimilinjaan ei ole tullut muutosta. Cherokee-intiaanien päällikkö Chuck Hoskin Jr. on toistuvasti kritisoinut Jeepin tapaa vedota kunnioittamiseen Cherokee-nimen yhteydessä. – Olen varma, että tämä tulee hyvistä tarkoitusperistä, mutta se ei kunnioita meitä, että nimemme laitetaan auton kylkeen, päällikkö Hoskin Jr. kommentoi. – Jos aiot kunnioittaa jotakuta, anna heille palkinto. Jos nimeät tuotteen heidän mukaansa, olet myymässä jotain, kommentoi professori Cobb-Greetham. Jeepin mallistosta löytyy Cherokee-mallien lisäksi Gladiator-avolavan varustetaso Mojave, joka on viittaus samannimisen autiomaan lisäksi alueen Fort Mojaven intiaanireservaatissa asuvaan Mojave-kansaan. Suomessa Jeep ei myy tällä hetkellä Cherokee-malleja, ja eikä Suomeen saapuvan Gladiatorin varustepakettivaihtoehdoissa ole Mojavea. Lähde: Car and Driver Kuva: Jeep Teksti: Aake Kinnunen Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 13.10.2026 Kuluttajat Nissanin moottori hajosi kesken ajon – autoliike vaikeni yli 22 000 euron riidassa 13.10.2026 Ajoneuvot Muistatko vanhat linja-autot, joissa oli etumoottori? 13.10.2026 Sähköautot Suomen yli 200 000 sähköautolle tarjolla ABC:llä jo 400 latausasemaa ja liki 3 000 latauspistettä 13.10.2026 Uutinen Tiesitkö tämän salakavalan autoiluriskin? Järkyttävän usea autoilija on ongelman vanki 9.10.2026 Ajoneuvot Parrasvaloihin astuneesta Jaguar Type 01:stä kaikki eivät tule pitämään, mutta osa tulee sitä rakastamaan – eikä se ole sukua yhdellekään toiselle autolle 9.10.2026 Autoilun hinta Kuuden euron tähden – ajoneuvoveron alennus iäkkäille autoille riittämätön, kritisoi Autoliitto 7.10.2026 Autoilu Maiden rajat ylittävä tiedonvaihto liikennerikkomuksista tehostumassa 3.10.2026 Uutinen Tiedätkö kikan, jolla lentomatkustuksesta saa siedettävää – ellei peräti mukavaa? 2.10.2026 Laivat Onko autossasi varashälytin? Entä osaatko tarpeen tullen kytkeä sen pois toiminnasta? Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 12.10.2026 Lentokoneet Espanjan kuningas saapui Suomeen 35 vuotta vanhalla, todellisella Airbus-harvinaisuudellaan - valtionpäämiehet kuuluvat itse asiassa sen viimeiseen käyttäjäkuntaan 13.10.2026 Ajoneuvot Muistatko vanhat linja-autot, joissa oli etumoottori? 12.10.2026 Autoilu Sopivatko nykyautot ja apuvirran antaminen samaan lauseeseen? – Armoton sekoilu ajoi kysymään asiantuntijoilta 11.10.2026 Klassikko 60 vuotta sitten Škoda Octavia vaelsi Uuteen-Seelantiin ja muuttui Land Rover -kopioksi 13.10.2026 Uutinen Tiesitkö tämän salakavalan autoiluriskin? Järkyttävän usea autoilija on ongelman vanki 6.10.2026 Käytetyt autot Murheellisten laulujen Saab – haimme käytetyn Aeron korjaamolta, mutta kaikki ei ollutkaan kunnossa 12.10.2026 Lentokoneet Espanjan kuningas saapui Suomeen 35 vuotta vanhalla, todellisella Airbus-harvinaisuudellaan - valtionpäämiehet kuuluvat itse asiassa sen viimeiseen käyttäjäkuntaan 8.10.2026 Käyttötesti Suomen tiet sen kertovat: Kia K4 -farkku voittaa katumaasturin 6–0 13.10.2026 Ajoneuvot Muistatko vanhat linja-autot, joissa oli etumoottori? 9.10.2026 Autoilun hinta Kuuden euron tähden – ajoneuvoveron alennus iäkkäille autoille riittämätön, kritisoi Autoliitto 22.9.2026 Päivän kuva Tiesitkö tämän piilotetun viestin Toyotan logosta? 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu 4.10.2026 Kotimaanmatkailu Tältä näyttää Suomen maanteiden korkeimmassa kohdassa 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton? 19.9.2026 Koeajo Ford Taunus GT 2000 Coupé on aikakapseli ajalta, jolloin autoilu oli enimmäkseen analogista