20.9.2016

EU harkitsee toimia jäsenvaltioita kohtaan VW-päästökohussa

Volkswagen logo

Komissaari jatkaa tiukkaa linjaansa myös Volkswagen-ryhmän korvausten suhteen.

Euroopan unionin teollisuuskomissaari Elżbieta Bieńkowska on vaatinut jälleen Volkswagen-ryhmää kompensoimaan dieselskandaalilla aiheuttamaansa päänvaivaa Yhdysvaltojen markkinoiden tapaan

– Ei riitä, että lähetellään kylmiä kirjeitä 'Tulethan varattuna päivänä ja vaihdamme laitteesi uusiin'. Kompensaatio on äänekkäin aihe ja aihe on todella tärkeä, Bieńkowska kommentoi jälleen Volkswagenille arkaa aihetta.

Samalla Bieńkowska kertoi unionin aikeista tarttua oikeustoimiin jäsenvaltioitaan kohtaan päästörajojen laiskasta valvonnasta. Komissaari ei kommentoinut mihin valtioihin toimenpiteet kohdistuvat, mutta kyseessä ei ole "mikään yksittäinen maa eivätkä kaikki maat".

– [Oikeustoimet] alkavat seuraavina lähiviikkoina tai lähikuukausina, sillä nyt meidän täytyy kerätä todisteet. Tarvitsemme erittäin hyvät lailliset perusteet, mutta haluan ehdottomasti aloittaa toimenpiteet, Bieńkowska linjasi unionin kantaa.

Teollisuuskomissaari haluaa puuttua myös yleisemmin autoalaa vaivaaviin päästörajojen ylityksiin, erityisesti typen oksidien osalta. Useiden ajoneuvojen typpioksidipäästöt saattavat arkiajossa poiketa jopa viisinkertaisesti yleisistä päästörajoista. Nykyisen lain puitteissa valmistajat voivat sammuttaa päästöjärjestelmät esimerkiksi ulkolämpötilan perusteella vedoten moottorin suojaamiseen.

– Meillä on näitä esimerkkejä paljon, ja jotkin niistä ovat melko järkyttäviä, komissaari kertoi.

Tavoitteena on täsmentää päästöjärjestelmien sammuttamista koskevaa säännöstöä vuoteen 2019 mennessä.

Lähde: Automotive News Kuva: Antti Hentinen

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Katso myös:

Luetuimmat