5.2.2023

Käytetty dieselauto pitää edelleen pintansa, käytettyjen myynnistä yli kolmannes

Opel Grandland X

Käytettyjä dieselautoja myytiin viime vuonna lähes 110 000 kappaletta. Dieselautojen myynti koko käytettyjen markkinasta on reilu kolmannes.

Uusien dieselautojen myynti laskee koko ajan. Viime vuonna Suomessa ensirekisteröidyistä uusista autoista enää 6,6 prosenttia oli dieselkäyttöisiä. Edellisenä vuonna dieselautoja ensirekisteröitiin vielä 8,5 prosenttia uusista autoista. Markkinoilla on kuitenkin vielä suuri määrä käytettyjä dieselautoja, sillä esimerkiksi vuonna 2015 yli kolmannes, 35,7 prosenttia oli dieselkäyttöisiä.

Autoliikkeet Suomessa myivät vuonna 2022 lähes 110 000 dieselkäyttöistä henkilöautoa. Pudotusta käytettyjenkin markkinalla oli 18,4 prosenttia. Koko käytettyjen autojen kauppa laski 11 prosenttia. Käytettyjen dieselkäyttöisten autojen myynnin pudotus oli kuitenkin pienempi kuin mitä ennakoitiin.

– Dieselautoilla on vankka kannattajakunta. Pitää muistaa että vaikka litrahinta dieselissä on jopa bensaa korkeampi, niin muut tekijät vaikuttavat ostopäätökseen enemmän. Dieselautojen käyttöikä on pitempi ja polttoaineen kulutus pienempi kuin bensa-auton. Esimerkiksi 15 000 euron hinnalla saat useasti luotettavamman dieselauton kuin bensa-auton, sanoo käytettyjen autojen kauppaa tekevän Autolle.comin liiketoimintajohtaja Sampo Lämsä.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Käytetty diesel kiinnosti Uudellamaalla eniten

Dieselautot muodostivatkin käytettyjen kaupasta yli kolmanneksen, dieselautoja myytiin kaikista käytetyistä 36 prosenttia. Bensa-autojen osuus oli 44 prosenttia, hybridien 14,6 prosenttia ja sähköautojen osuus 4,2 prosenttia.

Kappalemääräisesti dieselautoja myytiin eniten Uudellamaalla, jossa kaupaksi kävi 34 100 dieseliä. Toiseksi eniten dieseleistä myytiin Pirkanmaalla (11 590 kpl) ja kolmanneksi eniten Pohjois-Pohjanmaalla (9 007 kpl).

Eniten käytetyt dieselautot kiinnostivat 10 000–15 000 euron hintaluokassa, jonka hintaisia autoja myytiin 18 256 kappaletta. Lähes yhtä suuret myyntilukemat olivat hintaluokassa 15 000–20 000 euroa, jossa myytiin 17 704 autoa ja hintaluokassa 5 000–9 999 euroa 17 351 autoa.

– Lukema on linjassaan tarjoaman kanssa. Noin puolet myynnissä olevista dieselautoista osuu kyseisiin hintahaitareihin, Sampo Lämsä sanoo.

Lähde Autolle.com, Autoalan tiedotuskeskus

Luetuimmat