17.12.2018

Käytetyt erikoisuudet – DAF 66

DAF 66 - Tori.fi

DAF 66 omaa mielenkiintoista tekniikkaa, jonka seurauksena niillä päädyttiin ajamaan kilpaa peruuttaen. Toisaalta 66 jäi merkin viimeiseksi malliksi.

DAF on alankomaalainen yritys, joka valmisti henkilöautoja vuodesta 1959 lähtien. Tarina loppui vuonna 1975, kun Volvo osti merkin henkilöautotuotannon itselleen. Tämänkertainen käytetty erikoisuutemme DAF 66 jäi valmistajansa viimeiseksi malliksi.

DAF 66 SL sisusta
DAF 66 oli viimeinen DAF ennen kuin Volvo osti merkin henkilöautopuolen itselleen ja jatkoi tämän mallin tuotantoa nimellä Volvo 66. Pienehkö malli oli varustettu portaattomalla automaattivaihteistolla.

Nimenä DAF on syntynyt Alankomaissa jo vuonna 1932 konepajan muuttuessa perävaunutehtaaksi ja nimen sen mukana. DAF on alun perin kirjainlyhenne sanoista Van Doorne's Aanhangwagen Fabriek. Keskimmäisen kirjaimen merkitys muuttui vastamaan sanaa Automobiel vuonna 1948, kun yritys alkoi laajentaa toimintaansa myös kuorma- ja linja-autojen valmistuksen puolelle.

Ensimmäinen henkilöautomalli oli DAF 600, joka esiteltiin Amsterdamissa vuonna 1958 tuotannon alkaessa seuraavana vuonna. Kaksisylinterinen vastaiskumoottori sijaitsi edessä ja portaaton Variomatic-vaihteisto takana. Tällä autolla oli vaihteistonsa vuoksi mahdollista ajaa yhtä kovaa sekä etu- että takaperin.

DAF 66 Combi
DAF 66 oli saatavilla myös esimerkiksi kuvan kolmiovisena farmarimallina, jonka myyntinimenä toimi combi.

DAF kehitti autojaan muutaman vuoden välein ja mallinumerot vilisivät vuosien varrella. Ensimmäisen auton seuraajat olivat kolminumeroinen 750 ja kaksinumeroinen 30. Tästä eteenpäin jatkettiin kahden numeron nimeämisjärjestelmällä, jonka kehitys huipentui lopulta malliin DAF 66.

Juuri tämä joutsenlaulu on tällä kertaa kiinnostuksemme kohteena. Volvon ostettua DAF:n henkilöauto-osasto vuonna 1975 DAF 66:sta tuli pienellä kehityksellä Volvo 66. Henkilöautopuolen myynnistä huolimatta DAF on edelleen olemassa Mitsubishin omistamana kuorma-automerkkinä.

DAF 66 SL 2-door sedan
Tämänkertainen käytetty erikoisuus on 66-mallistosta kaksiovinen porrasperä. Se vastaa siten korimalliltaan kuvan autoa.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

DAF 66 - Käytetty erikoisuus

Viikon käytetty erikoisuus on DAF 66 varsin vajain tiedoin. Myynti-ilmoituksessa ei ole kerrottu esimerkiksi vuosimallia tai rekisterinumeroa. DAF on käynyt harvinaiseksi ainakin Suomessa, joten näitä ei ole enää liiaksi tarjolla.

Takavetoinen kuusikuutonen oli jatkokehitelmä edeltäjästään DAF 55:stä. Moottorina oli Renault-taustainen 1,1-litrainen nelisylinterinen rivimoottori, joskin saatavilla oli varsin pian myöskin Marathon 1300 -malli nimensä mukaisesti 1,3-litraisella moottorilla. Perusmallin moottori tarjoili tehoa noin 50 hevosvoimaa ja suurempi moottori noin kymmenen hevosvoimaa enemmän.

DAF 66 sisusta - Tori.fi
Sisätilat näyttävät hyväkuntoisilta ja hieman pölyyntyneiltä. Penkinpäälliset tosin peittävät istuimet, joten niiden kunnosta on mahdotonta sanoa mitään.

Vaihteisto oli aina portaaton automaattivaihteisto Variomatic. Siinä voima välitetään kiilahihnavariaattorilla, joka mahdollistaa äärettömän määrän välityksiä. DAF toteutti vaihteiston tavalla, jossa peruuttamiseen on käytettävissä sama välitysalue kuin eteenpäin liikkumiseen - näin ollen myös vauhtia saadaan teoriassa kerättyä yhtä paljon. Alankomaissa kuusikuutosilla ajetaankin kilpasarjaa, jossa vain peruuttaminen on sallittua.

Myynnistä löydetyn yksilön ulkovärinä on kuvien perusteella jotakin suklaanruskean ja luumunliilan välimaastosta. Sisältä löytyy beigeä vinyyliä ja kojelaudan koristeena on jalopuuta tai puujäljitelmää. Mittarilukemaksi on ilmoitettu alhainen 36 000 kilometriä.

DAF 66 konehuone - Tori.fi
Pientä ruskeaa ruostekukkaa näyttäisi kuvan perusteella ehkä pilkottavan konehuoneen saumoista. Todellisuuden näkee vasta auton luona.

Vuosimalliksi on merkitty 1970 myyntipalvelun rajoitusten vuoksi, mutta myöskään lisätiedoissa ei ole kerrottu oikeaa valmistusvuotta. Vuonna 1972 ensiesitelty malli kun ei voi millään olla ilmoituksen mukaista vuosimallia. Rekisteritunnus on piilotettu, joten senkään perusteella emme saa auton tietoja selville.

Ostajan on itse tarkistettava auton tiedot myyjältä puhelimitse tai paikan päällä. Myynti-ilmoituksessa auton kerrotaan seisseen tallissa 13 vuotta - lukuun ottamatta edellistalvea, jolloin auto on ollut ulkona. Yksilön luvataan olevan käyntikuntoinen.

Teksti: Henri Posa, Kuvat: Tori.fi, DAF

Luetuimmat