17.12.2018 Ajoneuvot Käytetyt erikoisuudet – DAF 66 Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä DAF 66 omaa mielenkiintoista tekniikkaa, jonka seurauksena niillä päädyttiin ajamaan kilpaa peruuttaen. Toisaalta 66 jäi merkin viimeiseksi malliksi. DAF on alankomaalainen yritys, joka valmisti henkilöautoja vuodesta 1959 lähtien. Tarina loppui vuonna 1975, kun Volvo osti merkin henkilöautotuotannon itselleen. Tämänkertainen käytetty erikoisuutemme DAF 66 jäi valmistajansa viimeiseksi malliksi.DAF 66 oli viimeinen DAF ennen kuin Volvo osti merkin henkilöautopuolen itselleen ja jatkoi tämän mallin tuotantoa nimellä Volvo 66. Pienehkö malli oli varustettu portaattomalla automaattivaihteistolla.Nimenä DAF on syntynyt Alankomaissa jo vuonna 1932 konepajan muuttuessa perävaunutehtaaksi ja nimen sen mukana. DAF on alun perin kirjainlyhenne sanoista Van Doorne's Aanhangwagen Fabriek. Keskimmäisen kirjaimen merkitys muuttui vastamaan sanaa Automobiel vuonna 1948, kun yritys alkoi laajentaa toimintaansa myös kuorma- ja linja-autojen valmistuksen puolelle.Ensimmäinen henkilöautomalli oli DAF 600, joka esiteltiin Amsterdamissa vuonna 1958 tuotannon alkaessa seuraavana vuonna. Kaksisylinterinen vastaiskumoottori sijaitsi edessä ja portaaton Variomatic-vaihteisto takana. Tällä autolla oli vaihteistonsa vuoksi mahdollista ajaa yhtä kovaa sekä etu- että takaperin.DAF 66 oli saatavilla myös esimerkiksi kuvan kolmiovisena farmarimallina, jonka myyntinimenä toimi combi.DAF kehitti autojaan muutaman vuoden välein ja mallinumerot vilisivät vuosien varrella. Ensimmäisen auton seuraajat olivat kolminumeroinen 750 ja kaksinumeroinen 30. Tästä eteenpäin jatkettiin kahden numeron nimeämisjärjestelmällä, jonka kehitys huipentui lopulta malliin DAF 66.Juuri tämä joutsenlaulu on tällä kertaa kiinnostuksemme kohteena. Volvon ostettua DAF:n henkilöauto-osasto vuonna 1975 DAF 66:sta tuli pienellä kehityksellä Volvo 66. Henkilöautopuolen myynnistä huolimatta DAF on edelleen olemassa Mitsubishin omistamana kuorma-automerkkinä.Tämänkertainen käytetty erikoisuus on 66-mallistosta kaksiovinen porrasperä. Se vastaa siten korimalliltaan kuvan autoa.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyDAF 66 - Käytetty erikoisuusViikon käytetty erikoisuus on DAF 66 varsin vajain tiedoin. Myynti-ilmoituksessa ei ole kerrottu esimerkiksi vuosimallia tai rekisterinumeroa. DAF on käynyt harvinaiseksi ainakin Suomessa, joten näitä ei ole enää liiaksi tarjolla.Takavetoinen kuusikuutonen oli jatkokehitelmä edeltäjästään DAF 55:stä. Moottorina oli Renault-taustainen 1,1-litrainen nelisylinterinen rivimoottori, joskin saatavilla oli varsin pian myöskin Marathon 1300 -malli nimensä mukaisesti 1,3-litraisella moottorilla. Perusmallin moottori tarjoili tehoa noin 50 hevosvoimaa ja suurempi moottori noin kymmenen hevosvoimaa enemmän.Sisätilat näyttävät hyväkuntoisilta ja hieman pölyyntyneiltä. Penkinpäälliset tosin peittävät istuimet, joten niiden kunnosta on mahdotonta sanoa mitään.Vaihteisto oli aina portaaton automaattivaihteisto Variomatic. Siinä voima välitetään kiilahihnavariaattorilla, joka mahdollistaa äärettömän määrän välityksiä. DAF toteutti vaihteiston tavalla, jossa peruuttamiseen on käytettävissä sama välitysalue kuin eteenpäin liikkumiseen - näin ollen myös vauhtia saadaan teoriassa kerättyä yhtä paljon. Alankomaissa kuusikuutosilla ajetaankin kilpasarjaa, jossa vain peruuttaminen on sallittua.Myynnistä löydetyn yksilön ulkovärinä on kuvien perusteella jotakin suklaanruskean ja luumunliilan välimaastosta. Sisältä löytyy beigeä vinyyliä ja kojelaudan koristeena on jalopuuta tai puujäljitelmää. Mittarilukemaksi on ilmoitettu alhainen 36 000 kilometriä.Pientä ruskeaa ruostekukkaa näyttäisi kuvan perusteella ehkä pilkottavan konehuoneen saumoista. Todellisuuden näkee vasta auton luona.Vuosimalliksi on merkitty 1970 myyntipalvelun rajoitusten vuoksi, mutta myöskään lisätiedoissa ei ole kerrottu oikeaa valmistusvuotta. Vuonna 1972 ensiesitelty malli kun ei voi millään olla ilmoituksen mukaista vuosimallia. Rekisteritunnus on piilotettu, joten senkään perusteella emme saa auton tietoja selville.Ostajan on itse tarkistettava auton tiedot myyjältä puhelimitse tai paikan päällä. Myynti-ilmoituksessa auton kerrotaan seisseen tallissa 13 vuotta - lukuun ottamatta edellistalvea, jolloin auto on ollut ulkona. Yksilön luvataan olevan käyntikuntoinen.Teksti: Henri Posa, Kuvat: Tori.fi, DAF Lue lisää Kaikki artikkelit 10.2.2025 Ajoneuvot Volvo EX30 Cross Country on vähän muutakin kuin tuttu sanapari uudessa paketissa 10.2.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: 3-ovinen Mercedes-Benz 300 GE, jota kauneusleikkaus on koittanut nuorentaa 22 vuodella 10.2.2025 Ajoneuvot Maistiainen: Opel Frontera Electric – puristamalla tehty edullinen täyssähköinen perhecrossover, ja ihan hyvä niin 7.2.2025 Ajoneuvot Flexis on Renaultin, Volvon ja CMA CGM:n uusi yhteisyritys, joka on tuomassa Euroopan markkinoille sähköisiä tavara-autoja 6.2.2025 Kuluttajat Käytettyjen autojen kaupasta eniten yhteydenottoja kuluttajaneuvontaan – kaksi autoliikettä on ylitse muiden: ”Tietenkään se ei hyvältä tunnu” 3.2.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: jotain kautta Suomeen eksynyt edellispolven Fiat 500e 2.2.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Xpeng G9 ei pidä kynttilää vakan alla 31.1.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Xpeng G6 – kiinalaisista sähköyrittäjistä kaikkein tuorein haluaa vedota ostajiin teknologiallaan 31.1.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Tesla Model Y ”Juniper” – myyntitykin uudistukset konkreettisesti nähtävillä Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 9.2.2025 Lentokoneet Suomalaistenkin kaukolomien pitkäaikainen työjuhta on poissa - TUI siirsi viimeisen Boeing 767:nsa aavikolle 10.2.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: 3-ovinen Mercedes-Benz 300 GE, jota kauneusleikkaus on koittanut nuorentaa 22 vuodella 10.2.2025 Ajoneuvot Maistiainen: Opel Frontera Electric - puristamalla tehty edullinen täyssähköinen perhecrossover, ja ihan hyvä niin 8.2.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Audi A8L 6.3 W12 Security 9.2.2025 Koeajo Koeajo: Citroën ë-C4 X – uudistunut sähkösedan ei yllätä 4.2.2025 Kuluttajat Tapion vain reilu 400 kilometriä ajettu uusi Volkswagen-sähköauto hyytyi kesken ajon tielle: ”Rekkaa ohittaessa olisi tullut kylmä hiki” 9.2.2025 Lentokoneet Suomalaistenkin kaukolomien pitkäaikainen työjuhta on poissa - TUI siirsi viimeisen Boeing 767:nsa aavikolle 7.2.2025 Klassikko Ruotsin kuningasperheen entinen Mercedes-Benz 600 Pullman huutokaupattavana – hinta-arvio jopa 250 000 euroa 8.2.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Audi A8L 6.3 W12 Security 6.2.2025 Matkailu Karakatitsa – ruma jäiden etenijäihme Virosta 4.2.2025 Kuluttajat Tapion vain reilu 400 kilometriä ajettu uusi Volkswagen-sähköauto hyytyi kesken ajon tielle: ”Rekkaa ohittaessa olisi tullut kylmä hiki” 28.1.2025 Kuluttajat Nikon auto kivitettiin lommoille – vakuutusyhtiön mielestä kysymyksessä olikin törmäysvahinko 18.1.2025 Lentokoneet Finnairin kuukausi sitten vastaanottama tuorein Airbus A350 on tuotekehityksen myötä jopa viisi tonnia alkuperäisiä yksilöitä kevyempi 26.1.2025 Ajatuksia autoista Tesla nousi hetkessä teknologian keihäänkärjeksi ja näyttää menettävän asemansa yhtä nopeasti – Ajatuksia autoista 9.2.2025 Lentokoneet Suomalaistenkin kaukolomien pitkäaikainen työjuhta on poissa - TUI siirsi viimeisen Boeing 767:nsa aavikolle