17.10.2023 Ajoneuvot Käyttötesti: Corolla Cross digitalisaation kautta huoltoon – kyllä ennen ei ollut paremmin Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Toyota Corolla Cross -käyttötestiauton huoltoajankohta oli yllättää meidät, mutta kaikki selvisi lopulta sulavasti. Kun auto pelittää hyvin, kilometrejä kertyy aivan huomaamatta – ja näin kävi Toyota Corolla Cross -käyttötestiautonkin kohdalla. Juuri kun musta hybridimme oli palautunut kulutus- ja suorituskykytestaajiemme rääkistä allekirjoittaneen hellään huomaan, mittaristoon ponnahti kehoitus viedä auto öljynvaihtoon. Toden totta, vieressä lepäsi tuossa vaiheessa tahkottu reilun 14 500 kilometrin lukema, ja vaihtohetkeen auto ilmoitti olevan matkaa tarkalleen 740 kilometriä. Kaikeksi epäonneksi auto oli juuri tarkoitus laittaa eteenpäin pohjoisempaan osaan Suomea suuntautuvalle reissulle, mutta kun Corolla Crossin huoltoväli on tuo lyhyehkö 15 000 kilometriä, suunnitelmat menivät siltä osin uusiksi. Työkaveri lähti taittamaan taivalta vanhalla Volvollamme, ja itse ryhdyin huollonvarauspuuhiin. Muiden työkiireiden vuoksi halusin tietysti selviytyä hommasta mahdollisimman ripeästi, eli taksilla sinne tänne -rumba tai sijaisauto eivät houkutelleet – etenkin jos huollossa tosiaankin vaihdettaisiin vain koneen liukasteet uusiin. Onneksi on digitalisaatio. Känny käteen, toyota huolto -teksti Googleen, sieltä merkkiliikkeen sivuille ja kas – tilausvahvistus tervetulotoivotuksineen ilmestyi meiliin. Huolto tehtäisiin jo neljän päivän päästä, ja siinä oli sentään viikonloppukin välissä. Aamuvarhaisen avainten pudottamisen sijaan sain valita itselleni sopivan kellonajan, jona tunnin kestävä operaatio tehtäisiin, ja lopulta vietin sen Vantaan Toyota Airportin tiloissa keskipäivän molemmin puolin. 292 euroa maksettuani ja pois ajettuani mietin vielä kokonaisuuden toimivuutta: kyllä ennen ei ollut paremmin. Palvelukin paikassa oli moitteetonta – jos johonkin voisi panostaa, niin odotusaulan istuinten parempaan reisitukeen. Mutta ehkä sillä vain saadaan asiakkaan oman auton penkit tuntumaan entistäkin mukavammilta. Teksti ja kuvat: Jussi Saarinen Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 16.10.2026 Ajoneuvot Tällainen on suomalainen automaattista ajamista tutkiva auto, joka kerää dataa myös droonitorjuntaa varten 13.10.2026 Ajoneuvot Muistatko vanhat linja-autot, joissa oli etumoottori? 9.10.2026 Ajoneuvot Parrasvaloihin astuneesta Jaguar Type 01:stä kaikki eivät tule pitämään, mutta osa tulee sitä rakastamaan – eikä se ole sukua yhdellekään toiselle autolle 8.10.2026 Käyttötesti Suomen tiet sen kertovat: Kia K4 -farkku voittaa katumaasturin 6–0 2.10.2026 Laivat Onko autossasi varashälytin? Entä osaatko tarpeen tullen kytkeä sen pois toiminnasta? 1.10.2026 Käyttötesti Karmiton kohtalo! Mercedeksemme ikkunat kiukuttelevat käyttötestissä 1.10.2026 Ajoneuvot Maailman kaunein auto 2021 ja hämäläinen metsä ottivat toisistaan mittaa – kumpi voitti? 30.9.2026 Ajoneuvot Tila-autojen uusi, erikoinen tuleminen jatkuu Hyundai Starian muodossa – saako olla käytännöllinen 9-paikkainen, ylellinen 7-paikkainen vai pakettiauto? 29.9.2026 Ajoneuvot Onko tässä Suomen näyttävin ruumisauto? Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 17.10.2026 Lentokoneet Tiesitkö, että Helsinki-Vantaalta on olemassa nyt jo kaksi välilaskullista yhteyttä Lontoon keskustassa sijaitsevalle London City -lentoasemalle? 17.10.2026 Lentokoneet Lufthansa jättää jäähyväiset kaikkien aikojen pisimmälle Airbus-konetyypille - se on myös tuhkapilven kestävä ja kaksikerroksinen... ainakin WC:iden osalta 16.10.2026 Laivat Syyskuussa vesille lasketun Hero of the Seasin nimi kirjoitettiin aluksen kylkeen ISOILLA kirjaimilla 17.10.2026 Veneet Tiedätkö, milloin peräylitys tulee merkitä punaisella valolla? – Huomioi nämä asiat, kun kuljetat venettä talvisäilytykseen 17.10.2026 Huutokauppahelmet Ford lakkautti Mercuryn viitisentoista vuotta sitten - kaikkien aikojen viimeiset Mercuryt käyttäytyvät huutokaupassa aika hyvin, ovathan ne moderneja klassikoita 13.10.2026 Ajoneuvot Muistatko vanhat linja-autot, joissa oli etumoottori? 12.10.2026 Lentokoneet Espanjan kuningas saapui Suomeen 35 vuotta vanhalla, todellisella Airbus-harvinaisuudellaan - valtionpäämiehet kuuluvat itse asiassa sen viimeiseen käyttäjäkuntaan 16.10.2026 Laivat Syyskuussa vesille lasketun Hero of the Seasin nimi kirjoitettiin aluksen kylkeen ISOILLA kirjaimilla 13.10.2026 Kuluttajat Nissanin moottori hajosi kesken ajon – autoliike vaikeni yli 22 000 euron riidassa 17.10.2026 Lentokoneet Tiesitkö, että Helsinki-Vantaalta on olemassa nyt jo kaksi välilaskullista yhteyttä Lontoon keskustassa sijaitsevalle London City -lentoasemalle? 22.9.2026 Päivän kuva Tiesitkö tämän piilotetun viestin Toyotan logosta? 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu 13.10.2026 Ajoneuvot Muistatko vanhat linja-autot, joissa oli etumoottori? 4.10.2026 Kotimaanmatkailu Tältä näyttää Suomen maanteiden korkeimmassa kohdassa 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton?