Ajoneuvot | Koeajo | 1.8.2020

Koeajo: täyssähköauto Volkswagen ID.3 on huolimattomuusvirheistä huolimatta erinomainen auto

Vitsit Volkswagenin ohjelmointipuolen työntekijöistä saadaan heittää hiljalleen roskakoriin, sillä vihdoin Volkswagen ID.3 on valmis. Tai ainakin melkein, sillä autosta puutuu yhä ominaisuuksia, jotka päivitetään autoihin myöhemmin. Tärkeintä on, että autoja voidaan pian toimittaa asiakkaille.

ID.3 debytoi Volkswagen-konsernin täyssähköautoja varten kehittämän MEB-perusrakenteen. Kyse on alusta asti sähköautoksi suunnitellusta rakenteesta. Valtaosa markkinoilla olevista sähköautoista on tähän saakka ollut – yhtään tuotteita väheksymättä – sähköautoja, joissa polttomoottori on korvattu sähkömoottorilla. ID.3 siis liittyy esimerkiksi Teslojen tai BMW i3:n kerhoon varta vasten sähköautoiksi suunniteltujen mallien joukossa.

Hyvää kannattaa odottaa, sanotaan, ja se pätee uuden Volkswagenin tapauksessa. Sähköauton myötä merkki tekee paluun takamoottorirakenteeseen, minkä ansiosta autoon on saatu 50/50-painojakauma paremman ajettavuuden saavuttamiseksi. Takamoottorin ansiosta ohjaamoa on voitu viedä eteenpäin, jonka ansiosta Golfin kokoinen ID.3 tarjoaa Passatin veroiset sisätilat.

 

 

Sähköauton akku on rakennettu akselien väliin auton pohjaan. Siten se ei syö tavaratilaa, joka on samanmoinen Golfin kanssa.

Volkswagen ID.3:n ajoasento tuntuu matalimmillaankin hieman korkealta pitkälle kuljettajalle, muttei kuitenkaan häiritsevästi. Takaistuimille reisitukea on saatu kallistamalla istuinosaa, joten aikuisetkin matkaavat takana miellyttävästi.

Ensituntumalta kärkipään ajettavuus

Ajettavuudeltaan auto on erinomainen. Ohjaus on looginen ja helppo, joskin ehkä keskialueella hieman tunnoton. Ajaminen on jämäkkää ja helposti hallittavaa. Sähköinen voimalinja toimii saumattomasti ja rivakasti. Ylimääräisiä kallisteluita eikä yli- tai aliohjaamista saa ilmenemään pienellä yrittämiselläkään. Kokonaisuutena ID.3 on perheautoksi erittäin hauska ajaa, vieläpä vauhdista riippumatta.

 

 

Jämäkkyyden kääntöpuolena esiintyy melkoista pintakovuutta. Huonommalla pinnoitteella saa pelätä hammaspaikkojen puolesta. Toivottavasti tämä ominaisuus korjataan ennen Suomeen saapumista. Kolinaa auton sisälle ei kuulu edes kovemmassa röykytyksessä.

 

Muitakaan ääniä ohjaamoon ei juuri kantaudu. Täyskiihdytyksessä sähkömoottorin vinkuminen pysyy maltillisena, ja tuulen suhina ilmenee voimakkaammin vasta lähestyttäessä 120 km/h -nopeutta. Rengasmelua ei juuri ilmene ainakaan hyväkuntoisella tiellä, mutta tähän on palattava tarkemmin kotimaan koeajon yhteydessä. Ensivaikutelma on kuitenkin erittäin positiivinen.

Saksalaista huumorintajua edustavat polkimiin merkityt play- ja pause-symbolit jakavat mielipiteitä, mutta onneksi hallintalaitteet toimivat totutusti. Kaasupolkimen tuntuma on oletusajotilassakin hieman äkkinäinen, mutta siihen sopeutuu nopeasti, ja silloin nykivä ajaminenkin päättyy. Seuraavan kerran poljin muistuttaa herkkyydestään hiekkatien risteyksessä, jossa rivakan liikkeellelähdön yritys konkretisoituu sutivina takapyörinä. Jarrutuntuma ei sen sijaan jätä moitittavaa.

Ohjaamon suurin poikkeavuus perinteisiin autoihin lienee vaihteenvalitsin, tai pikemminkin suunnanvaihtaja, joka löytyy keskikonsolin sijaan omana viiksenä ohjauspyörän oikealta puolen. Eteenpäin liikkuminen vaatii valitsimen pään pyöräyttämistä eteenpäin, mikä tarvitsee hieman totuttelua – automaattivaihteisten autojen D-asentohan löytyy yleensä nimenomaan takaapäin. Viiksen sijainti on varsin looginen, eikä sen löytämiseen tarvitse kiinnittää huomiota.

Heikkoudet samalla alueella Golfin kanssa

Hallintalaitteita tai digijärjestelmää tarvitse sen kummemmin ihmetellä, mutta odotella kuitenkin. Tietoviihdejärjestelmän käynnistymisessä nimittäin kestää tovi, mikä rasittaa etenkin navigaattorin kanssa. Toivottavasti tämä oli vain koeajoyksilön ominaisuus.

Golfista tuttujen ilmastoinnin ja äänenvoimakkuuden liukusäätimien kanssa unohtaa liu’uttamisominaisuuden mielellään sen epätarkkuuden vuoksi, mutta onneksi normaalilla painalluksilla säätimet toimivat moitteetta.

Ennen kuin kriittisimmät lukijat ehtivät jo kirjoittaa sosiaaliseen mediaan kommentin ”eihän lämpöä tarvitse säätää ja äänenvoimakkuus kasvaa ohjauspyörästäkin”, lienee syytä lisätä, että ID.3:n ohjauspyörän painikkeet toimivat hieman yliherkästi ja tunnottomasti, ja järjestelmä vieläpä reagoi pyyntöihin viiveellä.

Ratin toisella puolen painikkeiden tuntuma ei parane. Vakionopeussäätimeen asetettua nopeutta muutetaan 10 km/h kerrallaan, eli varsin suurin askelin. Kilometrin tarkkuudellakin säätäminen onnistuu: samoja painikkeita vain painetaan keveämmin. Ainakin allekirjoittaneen menestys tässä lajissa jäi huonoksi: oikein keskittymällä nosto 1 km/h -portain onnistuu, mutta alaspäin tehtävä tuntuu lähes mahdottomalta. Äkillinen nopeuden putoaminen moottoritiellä ei jää yhteen kertaan.

Täysin digitaalinen 5,3-tuumainen mittaristonäyttö ihastuttaa pelkistetyllä ilmeellään. Kaikki tarpeellinen on näkyvissä kokoajan. Lisämuokattavuudesta ei olisi haittaakaan, esimerkiksi jonkinlainen karttanäkymä olisi hyödyllinen ettei sitä tarvitessa joutuisi turvautumaan uudesta Golfista tutun tietoviihdejärjestelmän keskinäyttöön. Mittaristossa ja heijastusnäytössä näkyvät suuntanuolet kuitenkin ajavat asiansa, eikä näytön käyttäminen vaadi kohtuuttoman laajaa perehdytystä.

Sähköauto lähes kelle vain

Autona Volkswagen ID.3 on sellainen kuin sen pitääkin. Varta vasten sähköautoihin suunniteltu MEB-perusrakenne tuo huomattavia tilankäytöllisiä etuja, mutta muuten auto ei poikkea perustoiminnoiltaan totutusta. Kuka vain voi asettua ohjaamoon ja nauttia ajamisesta ilman perehdytystä.

Koeajoyksilön 58 kilowattitunnin akulle luvataan 426 km toimintamatka, joka lienee lähellä todellisuutta: 200 km ajon jälkeen range on huventunut vain 20 km enemmän. Muut tarjolle tulevat toimintamatkat ovat 330 km (45 kWh) ja 550 km (77 kWh). Lisäksi myöhemmin mallisto täydentyy hieman puhdittomammalla 107 kW (146 hv) moottorilla.

Volkswagen ID.3 on kaikin puolin erinomainen tuote. Kokonaisuutta varjostaa vain pieni kiireen tuntu – vaikka osin keskeneräinen ohjelmisto ja ohjauspyörän huonot hipaisupinnat ovat pieniä nyansseja, harmittavat ne silti.

Ilman niitä auto olisi askeleen lähempänä kympin arvosanaa, joten toivottavasti Volkswagen saa hiottua pienet pintakarheudet sileiksi mahdollisimman nopeasti.

Tällä hetkellä Suomen hinnat ID.3:lle tiedetään ainoastaan 1.ST-erikoiserälle.

Teksti ja kuvat: Eetu Kokkonen