21.9.2020 Ajoneuvot Edullisempi sähkötähti myöhässä – Mercedes-Benz EQA vasta vuonna 2021 Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Aiemmista lupailuista huolimatta nähdään Mercedes-Benz EQA vasta vuonna 2021 eikä suinkaan tämän vuoden puolella. Odotuksissa majailevat myös EQB, EQS ja vuonna 2022 myös EQE. Mercedes-Benz EQA nähtiin jo keväällä Ruotsin Lapissa varsin valmiin näköisenä ja valmistaja lupailikin sitä ilmestyväksi vielä tämän vuoden puolelle. Tuosta aiemmasta jutusta kannattaa lukea kaikki mitä autosta tiedetään, sillä juuri mitään lisäpaljastuksia emme ole saaneet. Autocar kuitenkin uutisoi, että myyntihalleissa nähdään Mercedes-Benz EQA vasta vuonna 2021. Saksalainen johtotähti ei suinkaan ole ainoa vuonna 2020 viivästysten kanssa painiva, sillä muistamme esimerkiksi kuinka Volkswagen ID.3 myöhästyi myynnistä ohjelmiston ongelmien vuoksi. Vuosi on ollut monella tapaa haastava autonvalmistajille ja valitettavasti tilanne näkyy yhä. Toivottavasti parempia aikoja olisi jo edessä päin. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Mercedes-Benz EQA vasta vuonna 2021 Alun perin Mercedes-Benz lupaili myynnin alkavan ennen vuoden loppua, mutta virallisen esittelynkin osalta nähdään Mercedes-Benz EQA vasta vuonna 2021. Tähän ovat johtaneet useat syyt tai niiden yhdistelmä. Mercedes-Benz on Autocarin mukaan järjestellyt sähköautojen tuotantoa uusiksi samalla kun akkujen saatavuudessa on suuria maailmanlaajuisia ongelmia ja katkoksia niin autonvalmistajille kuin matkapuhelinvalmistajillekin koronapandemian johdosta. Nämä ovat pakottaneet saksalaisvalmistajan siirtämään tuotannonaloitusta ja sitä myöden julkistusta noin puoli vuotta eteenpäin tälle uudelle sähköautomallille. Tuotannon uudelleenjärjestelyssä on Autocarin mukaan kyse tulevan EQB-mallin tuotantopaikan viime hetken muutoksesta. Se olisi ollut alunperin tarkoitus valmistaa Smart Fortwon kanssa samalla tehtaalla Ranskan Hambachissa, mutta tuo tehdas ollaan myymässä Ineosille. Tämän seurauksena EQB on päätetty valmistaa Saksan Rastattin tehtaalla, eli samassa paikassa EQA:n kanssa – tämä on aiheuttanut viivästyksiä myös EQA:n tuotantoon. Uutuuden odotetaan nojaavan pitkälti toisen sukupolven GLA katumaasturiin ja siten EQA voisi haastaa Volkswagenin mallistossa ID.3 tai ID.4 -mallistoa hieman katsantakannasta ja hinnoittelusta riippuen. Odotamme mallista sekä etuvetoista että nelivetoista versiota. Minkäänlaista aikataulua tämän julkistukselle ei ole tällä hetkellä tiedossa. Puolen vuoden viivästys tarkoittanee, että Mercedes-Benz EQA esitellään vasta vuoden 2021 toisella neljänneksellä. Kyseessä on yksi kolmesta vuodelle 2021 odotetusta Mercedes-Benzin sähköautosta, muiden ollessa jo mainittu EQB sekä lippulaiva EQS. Vuodelle 2022 odotetaan mallia EQE, josta merkkiä tuntevat osannevat jo päätellä kokoluokankin. Lähteet: Autocar ja Mercedes-Benz, Kuvat: Mercedes-Benz Lue lisää Kaikki artikkelit 12.8.2026 Kuluttajat Käytetystä Honda Jazzista löytyi hometta – ostaja vaati yli 800 euron hyvitystä 9.8.2026 Kuluttajat Ladattavan hybridin ajoakun suojakotelon vauriot johtivat riitaan – olivatko ne olemassa jo kaupantekohetkellä? 7.8.2026 Liikenne Melkein 50 000 keltanokkaa jälleen liikenteessä – koulujen alun myötä on tärkeä käydä nämä asiat läpi lapsen kanssa 7.8.2026 Uutinen Henkilöautojen rekisteröinneissä enteitä talouden toipumisesta – liki puolet kuluvan vuoden ensirekisteröinneistä täyssähköisiä 6.8.2026 Ajoneuvot Auton käytettävyys: miten selviää Volvo ES90 tarkemmasta syynistä? 5.8.2026 Sähköautot Uskaltaako sähköautolla lähteä Eurooppaan? – EU:n asetus määrittää nämä vähimmäisvaatimukset koskien latausasemia 5.8.2026 Koeajo Koeajo: Dacia Bigster Hybrid 150 4×4 – iso neliveto automaatti kaipaa asfalttiteiltä maastoon rämpimään 2.8.2026 Klassikko Yksi maailman arvostetuimpia historiallisten autojen tapahtumia järjestettiin tänä vuonna Suomessa 2.8.2026 Uutinen Kumpi on pahempi: fossiilinen polttoaine vai kiinalainen sähköauto? Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 11.8.2026 Lentokoneet Yritätkö tihrustaa keskiviikon auringonpimennystä? - Vuoden 1990 täydellisessä pimennyksessä Finnair järjesti kokonaiset 12 pimennyslentoa pilvien yläpuolelle 11.8.2026 Huutokauppahelmet Maloo-avolavamalli on täydellinen tekosyy perustella BMW M4 Competition kotiväelle "hyötyajoneuvona" 11.8.2026 Käyttötesti käytetyllä Enää käytetyssä Saabissa ei tarvitse hikoilla – korjauskulut tasan nolla euroa 11.8.2026 Taksit Suomen Taksiliiton vastine Moottorin Taksilakiin jäi useita valuvikoja – viranomainen kriittisenä -juttuun 10.8.2026 Taksit Taksilakiin jäi useita valuvikoja – viranomainen kriittisenä 6.8.2026 Yleinen Miksi rivi-8 on pysynyt poissa autonvalmistajien pelikirjoista jo yli 70 vuoden ajan? 7.8.2026 Käyttötesti käytetyllä Kummastelimme BMW R 1200 RT:n kehnoa ajotuntumaa – syy piileksi mustissa ja pyöreissä 9.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, mikä on kuvan autossa olevan vihreän valaisimen tarkoitus? 11.8.2026 Lentokoneet Yritätkö tihrustaa keskiviikon auringonpimennystä? - Vuoden 1990 täydellisessä pimennyksessä Finnair järjesti kokonaiset 12 pimennyslentoa pilvien yläpuolelle 5.8.2026 Koeajo Koeajo: Dacia Bigster Hybrid 150 4x4 – iso neliveto automaatti kaipaa asfalttiteiltä maastoon rämpimään 17.7.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä nämä numerosarjat vanhojen paketti- ja kuorma-autojen kyljessä tarkoittavat? 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan 19.7.2026 Kotimaanmatkailu Ruuhinevalta löytyy yksi Suomen erikoisimmista nähtävyyksistä 23.7.2026 Liikenne Tämä kuva todistaa miten hyvin Google Maps ja Android Auto ovat hereillä tien päällä 25.7.2026 Huutokauppahelmet Charlie Sheenin itselleen TV-tuotantoja varten räätälöimä hulppea Prevost Marathon XL -asuntobussi ei mennyt kaupaksi edes minimihinnalla