21.9.2020 Ajoneuvot Edullisempi sähkötähti myöhässä – Mercedes-Benz EQA vasta vuonna 2021 Jaa artikkeli: Kopioi linkki Kopioi linkki leikepöydälle Facebook Jaa facebookissa WhatsApp Jaa WhatsAppissa Aiemmista lupailuista huolimatta nähdään Mercedes-Benz EQA vasta vuonna 2021 eikä suinkaan tämän vuoden puolella. Odotuksissa majailevat myös EQB, EQS ja vuonna 2022 myös EQE. Mercedes-Benz EQA nähtiin jo keväällä Ruotsin Lapissa varsin valmiin näköisenä ja valmistaja lupailikin sitä ilmestyväksi vielä tämän vuoden puolelle. Tuosta aiemmasta jutusta kannattaa lukea kaikki mitä autosta tiedetään, sillä juuri mitään lisäpaljastuksia emme ole saaneet. Autocar kuitenkin uutisoi, että myyntihalleissa nähdään Mercedes-Benz EQA vasta vuonna 2021. Saksalainen johtotähti ei suinkaan ole ainoa vuonna 2020 viivästysten kanssa painiva, sillä muistamme esimerkiksi kuinka Volkswagen ID.3 myöhästyi myynnistä ohjelmiston ongelmien vuoksi. Vuosi on ollut monella tapaa haastava autonvalmistajille ja valitettavasti tilanne näkyy yhä. Toivottavasti parempia aikoja olisi jo edessä päin. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Mercedes-Benz EQA vasta vuonna 2021 Alun perin Mercedes-Benz lupaili myynnin alkavan ennen vuoden loppua, mutta virallisen esittelynkin osalta nähdään Mercedes-Benz EQA vasta vuonna 2021. Tähän ovat johtaneet useat syyt tai niiden yhdistelmä. Mercedes-Benz on Autocarin mukaan järjestellyt sähköautojen tuotantoa uusiksi samalla kun akkujen saatavuudessa on suuria maailmanlaajuisia ongelmia ja katkoksia niin autonvalmistajille kuin matkapuhelinvalmistajillekin koronapandemian johdosta. Nämä ovat pakottaneet saksalaisvalmistajan siirtämään tuotannonaloitusta ja sitä myöden julkistusta noin puoli vuotta eteenpäin tälle uudelle sähköautomallille. Tuotannon uudelleenjärjestelyssä on Autocarin mukaan kyse tulevan EQB-mallin tuotantopaikan viime hetken muutoksesta. Se olisi ollut alunperin tarkoitus valmistaa Smart Fortwon kanssa samalla tehtaalla Ranskan Hambachissa, mutta tuo tehdas ollaan myymässä Ineosille. Tämän seurauksena EQB on päätetty valmistaa Saksan Rastattin tehtaalla, eli samassa paikassa EQA:n kanssa – tämä on aiheuttanut viivästyksiä myös EQA:n tuotantoon. Uutuuden odotetaan nojaavan pitkälti toisen sukupolven GLA katumaasturiin ja siten EQA voisi haastaa Volkswagenin mallistossa ID.3 tai ID.4 -mallistoa hieman katsantakannasta ja hinnoittelusta riippuen. Odotamme mallista sekä etuvetoista että nelivetoista versiota. Minkäänlaista aikataulua tämän julkistukselle ei ole tällä hetkellä tiedossa. Puolen vuoden viivästys tarkoittanee, että Mercedes-Benz EQA esitellään vasta vuoden 2021 toisella neljänneksellä. Kyseessä on yksi kolmesta vuodelle 2021 odotetusta Mercedes-Benzin sähköautosta, muiden ollessa jo mainittu EQB sekä lippulaiva EQS. Vuodelle 2022 odotetaan mallia EQE, josta merkkiä tuntevat osannevat jo päätellä kokoluokankin. Lähteet: Autocar ja Mercedes-Benz, Kuvat: Mercedes-Benz Lue lisää Kaikki artikkelit 10.12.2025 Uutinen Ford tuonee Fiestan takaisin – mutta kahden uutuusmallin jäljet johtavat Renaultille 9.12.2025 Ajoneuvot ADAC selvitti sähköautojen käyttäjiin kohdistuvia säteilymääriä – penkinlämmitinkin paljastui niitä suuremmaksi säteilylähteeksi 9.12.2025 Kuluttajat Uuden Å koda Octavian toimitus venyi 13 kuukautta – viivästys johti tuhansien eurojen korvausvaateeseen 9.12.2025 Ajoneuvot Mercedes-Benz G-sarjasta lanseerataan pian pitkästä aikaa rättikattoversio – katon pitävyyttä lähdetään testaamaan Ruotsin talveen 8.12.2025 Uutinen Mercedes-Benz GLB kasvoi isoksi ja taipuu jopa EQC:n korvaajaksi – koeistuttu 8.12.2025 Uutinen Ford Bronco Eurooppaan – joskin Kugaa pienempänä lataushybridinä 7.12.2025 Ajatuksia autoista Hei markkinointi! Ihmiset ostavat autoja, eivät brändejä – Ajatuksia autoista 5.12.2025 Uutinen Teslan hintapommi – Model 3 Standard kilpailee jo kiinalaishalpisten kanssa 5.12.2025 Ajoneuvot Klassikko: Marskin Mercedes-Benz 770 – ihailtu, tärvelty ja entisöity Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Kopioi linkki Kopioi linkki leikepöydälle Facebook Jaa facebookissa WhatsApp Jaa WhatsAppissa Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 8.12.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: mikä on yliampuvampaa kuin Volkswagen Touareg V10:llä? - tietenkin Volkswagen Touareg W12:lla 7.12.2025 Esittely Viimeiset käynnistykset: wankel-kiertomäntämoottori on kuin kurkistus rinnakkaistodellisuuteen 8.12.2025 Uutinen Mercedes-Benz GLB kasvoi isoksi ja taipuu jopa EQC:n korvaajaksi – koeistuttu 9.12.2025 Ajoneuvot ADAC selvitti sähköautojen käyttäjiin kohdistuvia säteilymääriä - penkinlämmitinkin paljastui niitä suuremmaksi säteilylähteeksi 1.12.2025 Kuluttajat Volkswagen Golfin vaihteisto vikaantui pahasti – autoliike yritti laittaa tuhansien eurojen korjauksen kuluttajan käyttötavan piikkiin 2.12.2025 Käyttötesti käytetyllä Verotuspäätös tuli: paljonko Moottorin tuontiauto-Saabista täytyi maksaa autoveroa ja miten tuontiauto verotetaan? 1.12.2025 Kuluttajat Volkswagen Golfin vaihteisto vikaantui pahasti – autoliike yritti laittaa tuhansien eurojen korjauksen kuluttajan käyttötavan piikkiin 3.12.2025 Uutinen Mercedes-Benz tekee U-käännöksen – luksusbrändin tilalle jälleen ostettavia automalleja 8.12.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: mikä on yliampuvampaa kuin Volkswagen Touareg V10:llä? - tietenkin Volkswagen Touareg W12:lla 7.12.2025 Esittely Viimeiset käynnistykset: wankel-kiertomäntämoottori on kuin kurkistus rinnakkaistodellisuuteen 11.11.2025 Autoilu Tyyppiviat: viallinen jakoketju voi tuhota koko moottorin – etenkin näiden autojen kohdalla kannattaa olla tarkkana 1.12.2025 Kuluttajat Volkswagen Golfin vaihteisto vikaantui pahasti – autoliike yritti laittaa tuhansien eurojen korjauksen kuluttajan käyttötavan piikkiin 18.11.2025 Matkailu Panssarimuseon vetonaula saapui museolle – yksi asia tekee siitä kovaa valuuttaa tulevaisuudessa 15.11.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: 27-litrainen V12-Beast 2.12.2025 Käyttötesti käytetyllä Verotuspäätös tuli: paljonko Moottorin tuontiauto-Saabista täytyi maksaa autoveroa ja miten tuontiauto verotetaan?