22.12.2019 Ajoneuvot Päästötiukennukset iskevät kaksipyöräisiin vuodenvaihteessa Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Euroopan Unionin ja Euroopan vapaakauppajärjestö EFTA:n alueella myytävien uusien tyyppihyväksyntöjen mukaisten mopojen ja moottoripyörien täytyy noudattaa 1.1.2020 lähtien uutta päästöstandardia, kertoo Teknisen Kaupan Liitto. Ennen vuodenvaihdetta tyyppihyväksytyillä mopoilla ja moottoripyörillä on siirtymäaikaa vuoden 2021 alkuun asti. Uusi standardi korvaa nykyisen Euro 4:n. Moottoripyörien uusi Euro 5 -ympäristöstandardi vastaa päästörajoiltaan henkilöautojen Euro 6 -standardia. Näin ollen L-luokan ajoneuvojen eli mopojen, moottoripyörien, kolmipyörien ja nelipyörien päästöt laskevat autojen kanssa samalle tasolle. Moottoripyörien ja mopojen päästöt ovat laskeneet vauhdilla vuodesta 1999 lähtien, tuolloin otettiin käyttöön Euro 1 -päästöstandardi. Tärkeimpänä päästöjä laskevana tekijänä on TKL:n mukaan olleet alan tekniset innovaatiot. – Moottoripyörävalmistajat ovat panostaneet voimakkaasti tutkimukseen ja tuotekehitykseen, jotta päästöjä pystyttäisiin pienentämään teknologian avulla. Se tukee alan tavoitetta vähäpäästöisemmästä liikenteestä etenkin kaupungeissa, Teknisen kaupan liiton moottoripyöräjaoston puheenjohtaja Mikko Summa kertoo. Lähde: Teknisen Kaupan Liitto Kuvituskuva: Moottorin arkisto Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää: Mikä käyttövoima sopisi parhaiten sinulle – uusi laskuri arvioi päästöt ja kustannukset Euroopan komissio haluaa lisätiukennuksia päästörajoihin Algoritmeista apua lentohäpeään – Norwegianille uusia työkaluja päästöjen kitkemiseen Autorahoittaja alkaa kompensoida autojen päästöjä Lue lisää Kaikki artikkelit 24.9.2026 Matkailuajoneuvot Adria Alpina 583 UL: Uusi ilme ja kaksi tapaa kokata 24.9.2026 Matkailuajoneuvot Hobby Ontour T 700 FH – ranskalainen parivuode pitää pintansa 24.9.2026 Ajoneuvot Maistiainen: perusteellisesti uudistunut Mercedes-Benz S 580e on kalleimpia autoja, joiden ostamisessa voi olla vielä jotain järkeäkin 24.9.2026 Matkailuajoneuvot Eriba Car 600 -retkeilyauton asuintilat kasvavat kalusteita taittamalla 24.9.2026 Matkailuajoneuvot Markkinassa on tapahtunut ”merkittävä vakautuminen” – matkailuautokaupan pahin näyttää jääneen taakse 23.9.2026 Ajoneuvot Nissan Pixo on uusi, edullisehko täyssähkömalli Micran alapuolella – se on tosin isompi kuin Micra vielä viimeistä edellisessä sukupolvessa 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu 17.9.2026 Ajoneuvot Houkutteleeko kokonaiset 11 senttimetriä korkeutta kasvanut Lexus ES nelivetoisena peräti paluumuuttajia crossovereista sedaneihin? 15.9.2026 Uutinen Skuuttivahingon keskikorvaus noin 1 600 euroa – vuokralaudoilla 380 liikennevakuutuksesta korvattua vahinkoa vuonna 2025 Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 22.9.2026 Päivän kuva Tiesitkö tämän piilotetun viestin Toyotan logosta? 24.9.2026 Ajoneuvot Maistiainen: perusteellisesti uudistunut Mercedes-Benz S 580e on kalleimpia autoja, joiden ostamisessa voi olla vielä jotain järkeäkin 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu 23.9.2026 Sähköautot Riittääkö 80 latauspysähdystä? – saksalainen Tobias lähti täyssähköisellä Mercedes-Benz eActros 600 –kuorma-autolla maailmanympärimatkalle 24.9.2026 Prätkäpodi Prätkäpodi jakso 52: Adventuret tappoivat matkapyörät – hävisikö samalla koko matkamotorismi? 22.9.2026 Päivän kuva Tiesitkö tämän piilotetun viestin Toyotan logosta? 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton? 19.9.2026 Koeajo Ford Taunus GT 2000 Coupé on aikakapseli ajalta, jolloin autoilu oli enimmäkseen analogista 18.9.2026 Kuluttajat Matkailuauton öljynpainevalo syttyi tunti korjauksen jälkeen – asiakas vaati korjaamolta yli 2 000 euron korvauksia 22.9.2026 Päivän kuva Tiesitkö tämän piilotetun viestin Toyotan logosta? 7.9.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä Škodan aiemmin käyttämä siipinuolilogo symboloi? 26.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi joissakin ”Rättisitikoissa” lämmitetään etupyöriä? 25.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi vanhoissa kuorma-autoissa käytettiin ejektoripakoputkea? 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu