14.9.2021

Pakettiautojen nastarenkaat ensimmäisessä testissä – Moottorin nastarengastesti 2021

pakettiautojen nastarenkaat

Moottori testasi, mikä nastarengas on turvallisin pakettiautoon. Testi osoitti, että samanmerkkinen rengas saattaa tarjota aivan erilaiset ominaisuudet kuin henkilöautorenkaiden puolella.

Pakettiautojen rengastestejä ei ole aiemmin juuri tehty, vaikka tällaisia autoja liikkuu teillämme paljon: Suomessa oli viime vuoden lopulla noin 340 000 liikennekäytössä olevaa pakettiautoa, mikä on noin 12 prosenttia henkilöautojen vastaavasta määrästä. Paikkasimme puutteen ottamalla testiin C-nastarenkaat kahdeksalta valmistajalta.

pakettiautojen nastarenkaat

Pakettiautojen renkailla tarkoitetaan käytännössä C-merkinnällä varustettuja kumeja. Kirjain C tulee englannin kielen sanasta commercial eli kaupallinen. C-renkaita käytetään pakettiautojen lisäksi esimerkiksi matkailuautoissa ja kevyissä kuorma-autoissa – siis ajoneuvoissa, joiden alla rengas joutuu suuren kuormituksen alaiseksi.

C-renkaan tunnistaa helpoimmin kokomerkinnästä. Esimerkiksi vertailurenkaamme ovat kokoa 215/65 R16 C. Monet valmistajat sisällyttävät myös renkaiden mallimerkintöihin käyttötarkoitukseen liittyvää sanastoa, kuten testirenkaidemme kyljissä esiintyvät Van ja Cargo.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Tanakampia ja tasaväkisiä

pakettiautojen nastarenkaat

C-renkaat ovat rakenteeltaan tuntuvasti henkilöautorenkaita vahvempia, mikä vaikuttaa renkaiden ominaisuuksiin. Testissä C-renkaat osoittautuivatkin aiemmin testaamiamme henkilöautojen nastarenkaita tasaväkisemmiksi. Lisäksi samanmerkkisten renkaiden painotukset eri keliolosuhteissa saattavat vaihdella paljonkin sen mukaan, liikutaanko henkilöauto- vai pakettiautorenkaiden puolella. Esimerkiksi C-renkaiden testissä mukana olleen Michelin Agilis X-Ice North -renkaan parhaat puolet löytyivät aivan muualta kuin jäältä, missä ranskalaisrengas on viime vuosina menestynyt loistavasti Michelin X-Ice North 4 -henkilöautorenkaallaan. Toisenlaisiakin esimerkkejä löytyi, sillä Nokian Hakkapeliitan ja Continentalin C-renkaiden ominaispiirteet tuovat elävästi mieleen valmistajien henkilöautorenkaat.

Pakettiautojen nastarengastesti on kokonaisuudessaan luettavissa Moottorin numerossa 9/2021, jonka ilmestymispäivä on 15.9. Ilmestymispäivän jälkeen numero on luettavissa sähköisesti myös Lehtiluukussa.

Teksti: Juuso Kallioinen ja Jussi Saarinen Kuvat: Ville-Veikko Heinonen Testin toteutus Test Finland Oy / Juuso Kallioinen ja Pasi Piironen

Testirenkaat, koko 215/65 R16 C

Bridgestone Noranza Van 001
Continental Van Contact Ice
Gislaved Nord Frost Van 2
Goodyear Cargo Ultra Grip 2
Hankook Winter i*Pike LT
Michelin Agilis X-Ice North
Nokian Hakkapeliitta C3
Viatti Vettore Inverno

Luetuimmat