14.9.2021 Ajoneuvot Pakettiautojen nastarenkaat ensimmäisessä testissä – Moottorin nastarengastesti 2021 Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Moottori testasi, mikä nastarengas on turvallisin pakettiautoon. Testi osoitti, että samanmerkkinen rengas saattaa tarjota aivan erilaiset ominaisuudet kuin henkilöautorenkaiden puolella. Pakettiautojen rengastestejä ei ole aiemmin juuri tehty, vaikka tällaisia autoja liikkuu teillämme paljon: Suomessa oli viime vuoden lopulla noin 340 000 liikennekäytössä olevaa pakettiautoa, mikä on noin 12 prosenttia henkilöautojen vastaavasta määrästä. Paikkasimme puutteen ottamalla testiin C-nastarenkaat kahdeksalta valmistajalta. Pakettiautojen renkailla tarkoitetaan käytännössä C-merkinnällä varustettuja kumeja. Kirjain C tulee englannin kielen sanasta commercial eli kaupallinen. C-renkaita käytetään pakettiautojen lisäksi esimerkiksi matkailuautoissa ja kevyissä kuorma-autoissa – siis ajoneuvoissa, joiden alla rengas joutuu suuren kuormituksen alaiseksi. C-renkaan tunnistaa helpoimmin kokomerkinnästä. Esimerkiksi vertailurenkaamme ovat kokoa 215/65 R16 C. Monet valmistajat sisällyttävät myös renkaiden mallimerkintöihin käyttötarkoitukseen liittyvää sanastoa, kuten testirenkaidemme kyljissä esiintyvät Van ja Cargo. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Tanakampia ja tasaväkisiä C-renkaat ovat rakenteeltaan tuntuvasti henkilöautorenkaita vahvempia, mikä vaikuttaa renkaiden ominaisuuksiin. Testissä C-renkaat osoittautuivatkin aiemmin testaamiamme henkilöautojen nastarenkaita tasaväkisemmiksi. Lisäksi samanmerkkisten renkaiden painotukset eri keliolosuhteissa saattavat vaihdella paljonkin sen mukaan, liikutaanko henkilöauto- vai pakettiautorenkaiden puolella. Esimerkiksi C-renkaiden testissä mukana olleen Michelin Agilis X-Ice North -renkaan parhaat puolet löytyivät aivan muualta kuin jäältä, missä ranskalaisrengas on viime vuosina menestynyt loistavasti Michelin X-Ice North 4 -henkilöautorenkaallaan. Toisenlaisiakin esimerkkejä löytyi, sillä Nokian Hakkapeliitan ja Continentalin C-renkaiden ominaispiirteet tuovat elävästi mieleen valmistajien henkilöautorenkaat. Pakettiautojen nastarengastesti on kokonaisuudessaan luettavissa Moottorin numerossa 9/2021, jonka ilmestymispäivä on 15.9. Ilmestymispäivän jälkeen numero on luettavissa sähköisesti myös Lehtiluukussa. Teksti: Juuso Kallioinen ja Jussi Saarinen Kuvat: Ville-Veikko Heinonen Testin toteutus Test Finland Oy / Juuso Kallioinen ja Pasi Piironen Testirenkaat, koko 215/65 R16 C Bridgestone Noranza Van 001 Continental Van Contact Ice Gislaved Nord Frost Van 2 Goodyear Cargo Ultra Grip 2 Hankook Winter i*Pike LT Michelin Agilis X-Ice North Nokian Hakkapeliitta C3 Viatti Vettore Inverno Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 19.4.2026 Ajoneuvot Dramaattinen Rolls-Royce Project Nightingale – miljoonien arvoinen taideteos pyörillä, nimetty työntekijöiden asunnon mukaan 17.4.2026 Ajoneuvot Maistiainen: BYD Atto 3 Evo – voidaanko tosiaankaan puhua pelkästä faceliftistä, jos aiemmin etuvetoinen auto on muuttunut taka- tai nelivetoiseksi? 15.4.2026 Ajoneuvot Kaupunkimaistiainen: BYD Atto 2 – ainakin varustelistan ruksiminen ja parkkeeraus on tehty helpoksi 15.4.2026 Ajoneuvot Porsche 911 GT3 S/C – miltä kuulostaisi 510 hevosvoimaa yhdistettynä manuaalivaihteistoon ja kyllä, rättikattoon? 12.4.2026 Ajoneuvot BMW aikoo irrottaa jopa 750 kilometriä toimintamatkaa tulevasta vety-iX5:stään akun asettelua mukailevan vetysäiliöratkaisunsa avulla 9.4.2026 Uutinen Tesla jatkaa ykkösenä – sähköautot vetävät nyt autokauppaa Suomessa 7.4.2026 Euro NCAP Tiedätkö mitä nämä lyhenteet tarkoittavat? Ajoavustimien aakkossoppa esittelyssä 4.4.2026 Ajoneuvot Mazda Luce saa pian yksiselitteisen kaiman Ferrarista, mutta nämä autot ovatkin salaa toistensa kaimoja 2.4.2026 Koeajo Koeajo: Mercedes-Benz Steer-by-wire – sähköinen ohjaus, joka päihittää monet “oikeat” ohjaukset Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 20.4.2026 Laivat Muistatko aikaa, jolloin tämä väkivahva laiva vei automatkailijat suoraan Helsingin länsisatamasta Saksan Rostockiin? 20.4.2026 Esittely Sähköinen Mercedes-Benz C-sarja on kuin matala GLC, mutta taustapeilissä kuumottaa CLA 19.4.2026 Ajatuksia autoista Euroopassa ei hyvä heilu, jos kiinalaiset koskaan lukevat Dacian ja Škodan pelikirjaa 18.4.2026 Koeajo 2222 kilometriä sähköllä – tällaiseen sähköautojen uusi sukupolvi pystyy 19.4.2026 Klassikko Koeajo 75 vuoden taakse: kyllä herra Kapitän – eli kun Opel haastoi BMW:n ja Mercedeksen 13.4.2026 Kuluttajat Paulin uusi Polestar täristää tavarantarkastajankin mielestä epänormaalisti – maahantuojan mielestä autossa ei ole mitään vikaa 17.4.2026 Matkailu Tämäkö ihan oikeasti kaunein Neuvostoliiton ulkopuolella sijainnut neuvostoliittolainen sotamuistomerkki? 20.4.2026 Laivat Muistatko aikaa, jolloin tämä väkivahva laiva vei automatkailijat suoraan Helsingin länsisatamasta Saksan Rostockiin? 18.4.2026 Koeajo 2222 kilometriä sähköllä – tällaiseen sähköautojen uusi sukupolvi pystyy 18.4.2026 Moottoripyörät Ostimme 20 vuotta vanhan matkapyörän – BMW R 1200 RT tuntuu edelleen kuin uudelta 23.3.2026 Lentokoneet Tästä Air Balticin yksilöstä tuli juuri ensimmäinen tuhoutuneeksi kirjattu Airbus A220 - tapahtui onneksi kivuttomimmalla mahdollisella tavalla 7.4.2026 American Car Show Saab 9-4X:ää ehdittiin valmistaa asiakkaille 670 kappaletta, joista Suomessa on viisi - ACS 2026 11.4.2026 Lentokoneet Tämä jää jäljelle laskutelineistä, kun 351 tonnia painavalla lentokoneella on jarrutettu 350 km/h nopeudesta ilman moottoreita 25.3.2026 Viikon arkistopoiminto Nelimoottorinen Iljushin kotiutti suomalaisryhmän Osakan exposta, koska Neuvostoliitto ei antanut Finnairin lentää Siperian yli Japaniin 13.4.2026 Kuluttajat Paulin uusi Polestar täristää tavarantarkastajankin mielestä epänormaalisti – maahantuojan mielestä autossa ei ole mitään vikaa