Lotus Emira

Ajoneuvot Esittely Uutinen 18.7.2021

Tässä on Lotus Emira – Mercedes-AMG tarjoaa uutta voimaa

Lotus Emira tuo valmistajan uudelle aikakaudelle jääden toisaalta myös viimeiseksi. Mercedes-AMG ja Toyota tarjoavat voimanlähteet Porschen haastoon.

Olemme odottaneet mielenkiinnolla merkin uutta suuntaa kiinalaisen Geelyn omistuksessa ja sen merkitystä mallistolle. Nyt julkistettu Lotus Emira tarjoaa näkymän suuremman tuotantomäärän autoihin, sillä noin 2000-hevosvoimainen Lotus Evija on hyvin rajoitetun erän sähköhyperauto.

Keskimoottorinen Emira tulee jämään merkin viimeiseksi täysin sähköistämättömäksi autoksi. Näin ollen sillä on jo nyt jonkinlaista keräilypotentiaalia tulevaisuudessa.

Lotus at Goodwood Festival of Speed 2021 – Emira

Lotus Emira

Täysin uusi malli yhdistelee Lotuksen perinteitä keveydestä tuoreimpaan teknologiaan. Se hyödyntää yhtiön uutta urheiluautoja varten kehitettyä perusrakennetta, joka jatkaa Elisen aloittamaa tietä kevytmetallin hyödyntämisessä korirakenteissa. Uutuus tulee tarjolle sekä neljä- että kuusisylinterisellä moottorilla ja omamassan odotetaan alkavan noin 1 400 kilogramman lukemasta.

Uutuuden muodoista vastannut muotoilujohtaja Russell Carr on yhdistellyt Evijan futuristisia piirteitä merkin perinteisiin. Uutuus on 4412 millimetriä pitkänä ja 1895 millimetriä leveänä hieman kovaa kilpailua tarjoavaa Porsche Caymania suurempi.

Keulan pystysuuntaisten ajovalojen viereen on sijoitettu läpiviennit ilmalle. Erityisesti perässä, muun muassa syvälle puskuriin uppoavien ilman läpivientien osalta, on havaittavissa vaikutteita Evijasta. Sen sijaan muotoihin istutettu ilmanohjain tuo mieleen ensimmäisen Elisen.

Lotus Emira

Toyota ja Mercedes-AMG

Tarjolle tulee kaksi moottoria. Ensimmäinen näistä on merkkiin vihkiytyneille tutumpi 3,5-litrainen mekaanisesti ahdettu V6 Toyotan tuotannosta, sillä tätä on käytetty aiemmin Evorassa ja Exigessä. Ensimmäisen erän (First Edition) mallit myydään kutoskoneella – näitä odotetaan kauppoihin keväästä 2022 alkaen.

Joskus ensi vuoden kesän aikana rinnalle odotetaan nelisylinteristä turboahdettua Mercedes-AMG M139-moottoria. Kyseessä on lajinsa tehokkain tuote, jota esimerkiksi A 45 S AMG tällä hetkellä kantaa 421-hevosvoimaisena. Jotain muutoksia, ainakin ilmanoton ja putkiston osalta, tullaan toki näkemään keskimoottoriasennuksen myötä.

Lotus ei ole vielä paljastanut tarkkoja teknisiä tietoja, mutta sen mukaan Emiran teholuokka osuu noin 350 – 400 hevosvoiman välillä. Olisi luontevaa, että V6 tarjoaa lisäsylintereillään lisätehoa. Tarvittaessa Lotus saa kyllä AMG:n neljästä sylinteristä riittävästi puhkua, mikäli kuusisylinterinen tahdotaan päästösyistä haudata.

Lotus Emira

Emira on aina takavetoinen, mutta vaihteistoja on peräti kolme. Toyotan V6 on mahdollista valita automaattivaihteiston lisäksi myös käsivalintaisella vaihtoehdolla. Sen sijaan 2,0-litrainen nelisylinterinen myydään aina kaksoiskytkinautomaattina.

Suorituskyvyn osalta auton on paljastettu kerkiävän paikaltaan 100 kilometrin tuntinopeuteen alle 4 sekunnissa. Kiihtyvyyttä riittää noin 290 kilometrin tuntinopeuteen saakka.

Alustavaihtoehtoja tulee olemaan kaksi. Näistä Tour suuntaa katukäyttöön hieman mukavampana ja Sports on jäykempi ratakäyttöä varten. Mielenkiintoisesti Lotus kertoo käyttävänsä Emirassa yhä hydraulista ohjaustehostusta paremman ohjaustunnon saavuttamiseksi.

Emira Interior

Suuri muutos

Sisätilojen saralla nähdään valtaisa muutos ja tässä Geelyn panos lienee arvokas. Edellinen Evora näytti sisältä vielä pienen nyrkkipajan tekeleeltä, mutta nyt harpataan uudelle aikakaudelle.

Digitaalimittaristo lätkäistään 12,3-tuumaiselle näytölle ja keskikonsolissa odottaa 10,25-tuumainen kosketusnäyttö uudella tietoviihdejärjestelmällä. Tämä tukee sekä Android Autoa että Apple CarPlayta. Jostain syystä ohjauspyörä on pitänyt litistää ohjaussoikioksi, mutta koristetikkauksin viimeistelty ohjaamo näyttää kuvissa onnistuneelta.

Lotus kertoo keskittyneensä lisäämään tilaa erikokoisia kuljettajia varten. Lisätilaa tarjotaan myös säilytykseen ja tavaratilaa on sekä edessä (151 litraa) että takana (208 litraa). Valmistajan mukaan matkaan mahtuu myös jonkinlainen golffauskalusto.

Emiraa odotellaan myyntiin hieman Evoraa edullisemmalla hinnalla (Englannissa noin 60 000 puntaa), joka asettaisi sen jonnekin Porsche Cayman S ja Porsche 911 -mallien välimaastoon. Se on tukala tasku oleilla, mutta odotamme uutuutta innolla. Toivottavasti tämä saadaan myös Suomeen.

 

Kuvat ja lähde: Lotus

Jaa artikkeli

Keskustelu

Valmistajalta: Lotus

Kaikki koeajot

Uusimmat