27.10.2019 Ajoneuvot Onnea Tänak ja Toyota – virolainen ottaa mestaruuden Sébastieneilta Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Ott Tänak pokkasi rallin maailmanmestaruuden Katalonian osakilpailun kunniaksi. Samalla Tänak ja kartturi Järveoja toivat historiallisen kuljettajamestaruuden Toyotan väreille. Virolaiskaksikko Ott Tänak ja Martin Järveoja katkaisivat Katalonian MM-rallissa useampiakin pisteputkia. Mestaruuden varmistanut ajopari katkaisi samalla ranskalaisten Sébastienien 15 vuoden mestaruusputken. Samalla he kohosivat Viron ensimmäisiksi rallin maailmanmestareiksi. Toyotalle kuljettajien mestaruus oli sekin historiallinen paluu kärkikahinoihin, sillä merkkimestaruudesta huolimatta kyseessä on ensimmäinen Toyotalla mestaruuteen kurvaillut kuljettaja sitten Didier Auriolin vuoden 1994 mestaruuden. Aina viileä virolainen paljasti myöhemmin hikoilleensa sisäisesti rallin ratkaisun hetkillä. Ott Tänak Jyväskylän MM-rallissa kesällä 2019. – On vaikea kuvailla painetta, jota tunsin tänä viikonloppuna, se oli jotain muuta. Se, että selviydyn tästä ja hallitsen tilanteen on ollut elämäni määränpäänä. Kun sitten olet sen partaalla, sitä ei voi kuvitellakaan, Tänak kommentoi. – En halunnut ottaa riskejä, mutta äitini sanoi eilen illalla, että jos haluan jotain, voin saada sen aikaiseksi. Oli vain pakko toteuttaa se. Rallin MM-kausi päättyy virallisesti Australian sorarallilla, joka ajetaan 14.–17.11. Coffs Harbourissa New South Walesissa. Pian kuultaneen myös lisää Toyotan suunnitelmista tuoda uusi, hiljattain paljastettu Toyota Yaris MM-rallitaipaleille. Lähde: WRC Kuvat: Aake Kinnunen Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 6.8.2026 Ajoneuvot Auton käytettävyys: miten selviää Volvo ES90 tarkemmasta syynistä? 5.8.2026 Koeajo Koeajo: Dacia Bigster Hybrid 150 4×4 – iso neliveto automaatti kaipaa asfalttiteiltä maastoon rämpimään 2.8.2026 Klassikko Yksi maailman arvostetuimpia historiallisten autojen tapahtumia järjestettiin tänä vuonna Suomessa 1.8.2026 Moottoriurheilu Suomen MM-rallin taika tulee parhaiten esille telttamajoituksessa – yövyimme Ouninpohjassa tuhansien muiden kanssa 31.7.2026 Ajoneuvot Korvaamattomat Brasierilla hidastetöyssyyn -ilmeet ja muita muistettavia kuvia Suomen FIVA World Eventin reitin varrelta 26.7.2026 Päivän kuva Oletko jo huomannut tämän ralliaiheisen puistomuuntajan? – Sen sijainti ei ole varsinaisesti yllätys 24.7.2026 Ajoneuvot Mitsubishilta uusi Grandis sekä uudistettu ASX – mallit juhlistavat 50-vuotiasta matkaa Suomessa 24.7.2026 Kotimaanmatkailu Näitä asioita sinun kannattaa käydä katsomassa Jyväskylän Aalto2-museon ralliaiheisessa näyttelyssä 24.7.2026 Ajoneuvot Range Rover GT tulee olemaan jotain aivan uutta Land Rover -maailmassa – ehkä järisyttävin maisema aukeaa kuitenkin vasta sisätiloissa Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 13.8.2026 Sähköautot Sähköautot kiinnostavat 25–54-vuotiaita, mutta ketkä ovat bensalenkkareita? 13.8.2026 Prätkäpodi Prätkäpodi jakso 47: BMW R1200RT:n mittarissa 187 000 km – Moottorin käyttötesti selvittää tuntuvatko kilometrit 12.8.2026 Viikon arkistopoiminto Totta se on, Suomen poliisilla on ollut aikoinaan käytössään Porschejen lisäksi myös Range Rovereita 11.8.2026 Käyttötesti käytetyllä Enää käytetyssä Saabissa ei tarvitse hikoilla – korjauskulut tasan nolla euroa 12.8.2026 Koeajo Volkswagen Grand California Dune tarjoaa 100 000 eurolla vapautta, mutta kompromissit kulkevat mukana 11.8.2026 Lentokoneet Yritätkö tihrustaa keskiviikon auringonpimennystä? - Vuoden 1990 täydellisessä pimennyksessä Finnair järjesti kokonaiset 12 pimennyslentoa pilvien yläpuolelle 11.8.2026 Käyttötesti käytetyllä Enää käytetyssä Saabissa ei tarvitse hikoilla – korjauskulut tasan nolla euroa 7.8.2026 Käyttötesti käytetyllä Kummastelimme BMW R 1200 RT:n kehnoa ajotuntumaa – syy piileksi mustissa ja pyöreissä 9.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, mikä on kuvan autossa olevan vihreän valaisimen tarkoitus? 11.8.2026 Huutokauppahelmet Maloo-avolavamalli on täydellinen tekosyy perustella BMW M4 Competition kotiväelle "hyötyajoneuvona" 17.7.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä nämä numerosarjat vanhojen paketti- ja kuorma-autojen kyljessä tarkoittavat? 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan 19.7.2026 Kotimaanmatkailu Ruuhinevalta löytyy yksi Suomen erikoisimmista nähtävyyksistä 23.7.2026 Liikenne Tämä kuva todistaa miten hyvin Google Maps ja Android Auto ovat hereillä tien päällä 25.7.2026 Huutokauppahelmet Charlie Sheenin itselleen TV-tuotantoja varten räätälöimä hulppea Prevost Marathon XL -asuntobussi ei mennyt kaupaksi edes minimihinnalla