19.7.2026 Koeajo Sähkö Koeajo: Jeep Compass 4xe paketoi ison akun ja nelivedon maastomerkin lumoon Teksti Aake Kinnunen Kuva Aake Kinnunen Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Uuden polven Jeep Compass saapuu vetovoimaisena pakettina, joka saattaa houkutella uusia asiakkaita maastohenkiselle merkille. Kolmannen polven Jeep Compass saapuu mielenkiintoisella hetkellä. Edellisen mallin jälkeen on tapahtunut ensimmäinen puoli sähköisestä vallankumouksesta sekä koko Stellantis-konsernikuvio, jossa Jeep nostettiin erääksi kärkibrändeistä. Samaan aikaan uusista palikoista on kuitenkin haluttu rakentaa auto osapuilleen samaan luokkaan, sillä Compassin arkiominaisuudet ovat monelle olleet kohdillaan. 4,55 metriä pitkä uusi Compass kasvattaa hiukan takapenkkien jalkatilaa. Kattavasta voimalinjavalikoimasta uutuus tulee tarjolle Suomessa täyshybridinä (“itselataava”) ja täyssähkönä. Pinnan alta löytyy STLA Medium, mutta Jeep on jälleen ollut vauhdissa. Sisarmalleihin nähden Compass venyttää akselivälin pisimmilleen ja lyhentää etu- ja takaylityksen pienimmäksi. Tällä on tietenkin saatu lähestymis- ja jättökulmat kohdilleen. Lähestymiskulma on etuvedoissa 20° ja jättökulma 27°. Kahluusyvyys on yli 400 mm ja maavara on 200 mm. Nelivedossa 10 mm nostettu jousitus antaa 28° lähestymiskulman ja 31° jättökulman. Lisäksi Jeep on jatkanut omien tarpeidensa mukaan valmiiden palikoiden muokkaamista keulalla, jossa mukautuvan vakionopeussäätimen tutka ja etukamera on nostettu keulasäleikön yhteyteen ja turvaan auton puskurista. “Se oli erinomaisen kallista” totesi tehtaan edustaja uutta järjestelmäkalibrointia vaatineesta tempusta. Jeep Compassin ulkonäkö on ottanut raikkaan kehitysaskeleen. Keulamaskin yhteydessä nähdään nyt hillitty valaistus ja uudet viirumaiset ajovalot on saatavissa myös matriisivaloina. Olemus on kulmikas ja konstailematon, juuri kuten maastohenkiseltä autolta voi odottaa. Hauskana yksityiskohtana autosta löytyy punainen vetolenkki takaa ja punainen X-merkki keulalta. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Hyvät ja huonot puolet Maastokyky Mukavuus Merkin lumo Latausteho Maantieominaisuudet varaukset Omalla mausteella Jeep Compass on arkiautona melko suoraviivainen tapaus. Takaistuimilla tilat ovat parantuneet ja se haastaa hiukan isompia sisarmalleja pitkän akselivälin ansiosta. Tavaratila on etuvedoissa 550 litraa, neliveto nipistää kontin 483 litraan. Toisaalta keulalta löytyy 34 litran säilytyskolo. Takapenkki kaatuu suhteessa 40/20/40. Etuistuimilla asiat ovat melko tutulla tolalla. 10 tuuman mittaristonäyttö ja leveä 16 tuuman kosketusnäyttö muodostavat melko tyypillisen kokonaisuuden, jossa Jeepin oma ilme yhdistyy tuttuihin STLA Medium -hallintalaitteisiin. Mielenkiintoinen yksityiskohta ovat kosketusnäytön alla olevat “hybridipainikkeet”, jotka antavat kyllä klikkauspalautteen, vaikka teknisesti kyseessä ovat hipaisupainikkeet. Jeepin mukaan ratkaisuun on päädytty helpomman putsattavuuden takia. Jeeppimäisiä yksityiskohtia ovat kojelaudan hyllymäinen design sekä näyttävä punainen Selec-Trac-ajotilavalitsin, joka on rullamaisen vaihdevalitsimen vieressä. Yhden polkimen ajo löytyy niin ikään mahdollisuuksista. Kosketusnäyttöön saa tietysti joukon maastoajoa helpottavia instrumentteja, joiden tarkoitus tosin lienee ilahduttaa kyytiläisiä komeilla asteluvuilla. Jeep muistuttaa itsestään myös esimerkiksi kojelaudan hyllyjen X-kuvioinnista, joka toistuu myös ohjauspyörän painikkeissa. Jalkamatoissa inspiraationa on puolestaan maaston topografia. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Kykyä pinnan alla Jeepissä tietysti mielenkiintoista on millaista laitteistoa löytyy pellin alta. Malliston aloitusmallina on etuvetoinen e-Hybrid, jossa 1,2-litrainen kolmesylinterinen bensiinimoottori ja sähkömoottori antavat autolle 107 kilowatin (145 hv) yhteistehon. Kaksoiskytkinvaihteistossa on kuusi pykälää ja sähkömoottori on sijoitettu vaihteiston yhteyteen. Myös etuvetoiset sähköversiot ovat tuttuja Stellantiksen muusta mallistosta. Pieni akkukoko on 79,8 kWh brutto (73,7 kWh netto) ja iso on 103 kWh (96,3 kWh netto). WLTP-toimintamatkat ovat 500 km ja 660 km. Pienen akun yhteydessä sähkömoottorin teho on 157 kW (213 hv) ja ison kanssa 170 kW (231 hv). Type 2 AC-latauksen sisäinen latauslaite on 11 kW ja se on päivitettävissä 22 kilowattiin. Pikalatauksen teho on 160 kW. Tehtaan ilmoittama 20-80% latausaika pyörii puolen tunnin paikkeilla, joten STLA Medium on tältä osin jo hiukan vanhahtava, vaikka käytännön vaikutus jää mielikuvia pienemmäksi. Kaikkien versioiden kattokuorma on 100 kg ja vetokoukun aisapaino 80 kg. Jarruton vetomassa on 600 kg ja jarrullinen massa liikkuu 1 150 kg ja 1 300 kg välillä versiosta riippuen. Sähköversioissa lämpöpumppu ja akun esilämmitys ovat vakiovarusteita. Mielenkiintoisin mallistossa on tietysti 4xe-täyssähköneliveto. Kyseessä on yhdessä DS N°7 kanssa ensimmäinen kerta, kun ison akun ja nelivedon saa samaan autoon STLA Mediumista. WLTP-toimintamatka on 600 km, joten iso akku sopii hyvin nelivedon pariksi. Sähkömoottorien tehot ovat 157 kW (213 hv) edessä ja 132 kW (179 hv) takana. Yhteisteho on 276 kW (375 hv). Jeep on ylpeä siitä, että se on jälleen kulkenut omia polkujaan sähkömoottorien valinnassa, sillä merkillä on omat vaatimukset erityisesti pyörille saatavan väännön suhteen. Koeajettu 4xe on suorituskyvyltään enemmän kuin riittävä. Auton alusta on perusvireeltään mukava ja ottaa isotkin heitot hienosti, joskin taka-akseli jää joskus heilumaan pitkäksikin aikaa. Toisaalta maantieajossa auto on herkkä rengastukselle ja maastoajossa suosittu “all-season” kolmen vuodenajan rengas tekee autosta melko niljakkaan ajettavan erityisesti Autobahn-nopeuksissa. Frankfurtin lähistön tiestöllä Compass on mukava ja hiljainen, Jeepin panostaessa juuri äänieristykseen aiempaa enemmän. Maastossa Jeep Compass 4xe menee taatusti pidemmälle, kuin mihin keskivertokuljettaja uskaltaa. Suurin haaste rankemmassa maastoajossa on näkeminen, sillä kamerajärjestelmän pakottaminen on välillä kinaamista tietoviihdejärjestelmän kanssa. Pahimmissa paikoissa mikään ei korvaa ammattitaitoista ajattajaa ja tämän ohjeita. Vetovoimaa valloituksiin Uusi Jeep Compass on mielenkiintoinen lisäys sekä Jeepin että koko Stellantiksen mallistoon. Nelivetoa ja isoa akkua kaipaava sähköautoilija saa nyt yhden mielenkiintoisen vaihtoehdon. Eikä sovi unohtaa Jeepin brändin vetovoimaa, jonka ansiosta miehet tuntevat itsensä pikkupojiksi ja neliveto rinnastuu supervoimiin. Toisaalta, varsinkin hinnoittelu ja sähköauton ominaisuudet houkuttelevat varmasti myös edellisen Compassin asiakkaita, erityisesti lataushybrideistä. Koska Jeep Compassin mallisto on saapunut markkinoille erissä, on auto ennättänyt käydä myös Euro NCAP:in syynissä hyvin tuloksin. Valitettavasti kahden vuoden takuu on jäämässä lyhyeksi kilpailijoiden keskellä. Hinnat alkavat täyshybridin 39 390 eurosta (e-Hybrid Altitude). Pienellä akulla etuvetoinen sähkömalli alkaa 44 490 eurosta (74 kWh Altitude) ja ison akun aloituskynnys on 48 990 eurossa (96 kWh Altitude). Nelivedon kohdalla aloituskynnys on 53 390 eurossa (96 kWh Upland). Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Jeep Compass 4xe 96 kWh Overland SÄHKÖAUTO, neliveto 276 kW (375 hv), 577 Nm Akku brutto / netto 103 / 96,1 kWh Lataus Type 2: 11 kW (3 x 16 A) CCS: 160 kW WLTP-kulutus 19,7 kWh / 100 km toimintamatka 600 km Suorituskyky 0–100 km/h 4,8 s huippunopeus 180 km/h Mitat Pituus 4 548 mm Leveys 1 928 mm Korkeus 1 667 mm Akseliväli 2 795 mm Tavaratila 515–1 572 l, keulalla 34 litraa Omamassa 2 347 kg perävaunu 1 300 / 600 kg Euro NCAP 4 tähteä (2025) Takuu 2 vuotta ajoakku 8 v / 160 000 km (SOH 70%) Hinta alkaen 55 390 € Lue lisää Kaikki artikkelit 24.7.2026 Koeajo Koeajo: Jeep Avenger– asennepäivityksellä pidemmälle 13.7.2026 Ajoneuvot Euroopan myydyin Jeep kokee uudistumisen – Avenger saa enemmän varusteita ja seitsemän valoa 12.7.2026 Koeajo Maistiainen: Jeep Compass – omaa tulkintaa samasta lelulaatikosta 10.7.2026 Koeajo Maistiainen: Jeep Avenger – pikkuinen parantaa puolivälissä 23.8.2024 Koeajo Koeajo: Jeep Grand Cherokee 4xe – pure jenkki 3.11.2023 Ajoneuvot Koeajo: Jeep Grand Cherokee 4xe – edelleen samalla hyvällä vanhalla fiiliksellä 2.9.2023 Ajoneuvot Koeajo: Jeep Wrangler 4xe Rubicon – Maastojyrä päätyi piuhan jatkeeksi 20.8.2023 Ajoneuvot Koeajo: Jeep Avenger – Kaupunkikujien pikkukovis 29.5.2023 Ajoneuvot Koeajo: Jeep Grand Cherokee 4xe – laiskanlinnalla maastoon Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 2.9.2026 Viikon arkistopoiminto Ennen taisi sittenkin olla paremmin: "lentävät autolautat" kuljettivat parhaimmillaan vuosittain jopa 50 000 henkilöautoa omistajineen Englannin kanaalin yli ilmateitse 3.9.2026 Koeajo Sivistynyttä sähkövoimaa miljoonan kilometrin turvalla – Lexus ES 500e AWD 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 2.9.2026 Koeajo Onko Audi RS 5 Avant maailman paras perheauto? 3.9.2026 Prätkäpodi Prätkäpodi jakso 50: Mihin katosivat tonniluokan supersportit? 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 31.8.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän kuorma-auton sivupeilin varressa olevan ”häkkyrän” käyttötarkoituksen? 28.8.2026 Automatkailu Paljonko asuntovaunun vetäminen maksaa? Vertailimme kahden käytetyn vetoauton kulutuksia 29.8.2026 Huutokauppahelmet Mikäli joku maailmanlopun odottaja haluaa W463-korimallisen G-sarjan Mercedeksensä kuusipyörävetoisena, ainoa vaihtoehto on tukeutua piraattiversioon 28.8.2026 Lentokoneet Tel Avivissa on hangaari, jonka viimeisin huipputuote saa sekä Airbusin että Boeingin upouudet rahtikonemallit vapisemaan 26.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi joissakin ”Rättisitikoissa” lämmitetään etupyöriä? 25.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi vanhoissa kuorma-autoissa käytettiin ejektoripakoputkea? 16.8.2026 Klassikko Muistatko Fiatin edustusauton, joka maksoi ison Mersun verran? Niille on Suomessa jopa oma kerhonsa 19.8.2026 Kuluttajat Ulkomaanmatka päättyi ennen aikojaan – yli 220 000 euron matkailuautossa ilmeni pitkä lista vikoja 17.8.2026 Lentokoneet Laudan Airbus A320 jämähti lauantaina Helsinki-Vantaalle, joten emoyhtiö Ryanair riensi apuun yllättävimmällä konetyypillään