Koeajo käytetyllä: legendaarinen Fiat Multipla

25-vuotias, haastavasti muotoiltu Fiat Multipla sykähdyttää yhä tänäänkin.

Liikkeellelähtö Fiat Multiplalla on kuin ajaisi puhelinkopilla. Näkyvyys ulos on erinomainen, kiitos mittavien ikkunapintojen, ja myös huomio on taattu. Kaikki tuijottavat, erityisesti risteyksessä seisovat huomiovaatteiset työmiehet. Jos suupielessä olisi ollut tupakka, se olisi tipahtanut. Syykin on selvä: Fiat Multipla on harvinaisen ruma auto. Useassakin painotuotteessa ja nettijulkaisussa se on joko valittu kaikkien aikojen rumimmaksi, tai se on päässyt vähintään palkintopallisijoille. Omintakeisesti pullisteleva, silti käytännöllinen Multipla on auto, jota ei unohda kun sen on kerran nähnyt.

Jossakin vaihtoehtoisessa todellisuudessa Fiat Multipla olisi täällä yhtä suosittu ja yleinen auto, kuin edes Toyota Yaris Verso – kohtuullisen rumanpuoleinen pieni tila-auto sekin. Suomessa Multipla on kuitenkin harvinaista herkkua, eikä suomikilpistä ole päässyt monikaan ajamaan. Maahantuoja toi aikoinaan yhden ainokaisen Suomeen, ja kyseinen hopeanharmaa yksilö nähtiin tuolloin sekä lehtien koeajoissa että vertailutesteissä. Valitettavasti päätös maahantuontisuunnitelmista näyttää olleen ”Ei me tommosta”, tehden Multiplasta entistä erikoisemman auton suomalaisin silmin. Onneksi jälkituontina maahamme on putkahtanut jokunen yksilö, kuten nyt testaamamme, alun perin Saksassa uutena rekisteröity 1999-mallinen auto.

Koko Multiplan perusajatus on pakata tavallisen auton ulkomittojen sisälle kuusi ihmistä tavaroineen. Jokainen saa oman, keskenään samankokoisen erillisistuimen, jotka on laitettu kahteen riviin. Kaikki muu, myös ulkomuoto, palvelee tätä tarkoitusta. Lattiasta on tehty tasainen, kojelauta – sekin villisti muotoiltu – sisältää vaihdekepin ja sen ympärille pakatun viihde- ja informaatiokeskuksen robottimaisine tuuletusritilöineen. Simppeli puolikuun muotoinen mittaristo pönöttää kaiken kruununa, vain joitakin senttejä Blaupunktin radiosta. Tätä muovimöhköä ympäröi kojelaudan kangaspinta, ja sekä kuljettajan että matkustajan edessä on omat hansikaslokeronsa. Keskimatkustajien paikat voidaan taittaa alas toimimaan mukitelineinä ja kyynärnojina. Tämä kuuden ihmisen kupla isoine ikkunoineen on kuin alemman moduulin päälle tiputettu, mikä onkin ollut auton muotoilleen Roberto Gioliton inspiraatio.

Erikoisuus ysäri-Fiatin siunauksena

Perusrakenteeltaan Multipla on aivan tavallista ysäri-Fiatia. Tekniikka on lainattu Bravo/Brava-mallistosta, eli moottorivaihtoehdot ovat 1.6-litrainen, 16-venttiilinen bensa-SOHC sekä vaihtoehtona tarjottu 1.9-litrainen JTD-turbodiesel. Kummassakin on tehoa reilut satakunta hevosvoimaa, mutta turbodiesel vie väännössä (145Nm vs 200Nm). Bensakonetta sai tehtaalta CNG-kaasukäyttöisenä varianttina, jolloin mallimerkintä oli Multipla BiPower. Näille on käyttöä Suomessakin, ja autohan näyttääkin valmiiksi siltä että sisällä olisi ainakin yksi kaasutankki jo poksahtanut. Myöhemmin Fiat tärveli Multiplan designin tekemällä siitä tavallisemman. Pahkamainen keula muuttui tylsämieliseksi luiskaotsaksi, eikä siinä enää ollut mitään ideaa. Vain pallukkamalli kelpaa kulttiautoksi.

Ysäri-Fiateista puheen ollen: koska olet viimeksi nähnyt sellaisen? Koeajoautomme ikäluokassa kato on jo käynyt, sekä Puntoissa, Brava/Bravoissa, Mareoissa että Temproissa. Ruoste on tarttunut tavallisiinkin Fiateihin, vieden ne manan majoille, eikä Multiplakaan ole sille immuuni. Hitsattavaa voi löytyä pohjasta ja koteloista. Taka-apurunkojen ruoste on Multiplojen helmasynti, minkä lisäksi takatukivarsien laakerointi antautuu ja saa takarenkaat hankaamaan pyöräkoteloiden sisäpintoja, vähän ranskalaisten ikätovereiden tapaan.

Multiplan erikoisuus kuitenkin saattaa olla siunaus, sillä muutaman satasen arvoisessa Fiatissa taka-akseliremonttiin harvemmin ryhdytään, mutta koko ajan arvoaan nostavien Multiplojen kanssa tilanne on toinen. Moottoripuoli on perusvarmaa Fiat-tekniikkaa sekin, mutta bensakoneisista on mennyt kannentiivisteitä ja dieselmoottorisista puolestaan suuttimia. Yleisimpiä kulutusosia kuitenkin saa hyvin, vaikka tämänikäiseen autoon ja sen osasaatavuuteen on syytä suhtautua harrastuksena. Suomeen kilvitettyjen Multiplojen hinnat liikkuvat näinä päivinä 5000-6000 euron luokassa, Keski-Euroopasta tieliikennekelpoisen auton saa kenties muutamalla tonnilla, mutta oikeasti siistit hipovat Saksassakin kymppitonnia.

Vähiin käyvät

Multiplan pahin vihollinen on kuitenkin se, mihin ne on alun alkaen tehty: kova käyttö. Kuusipaikkainen, näppärä ja luotettava tila-auto on soveltunut hommaansa niin hyvin, että moni on vain ajettu loppuun, erityisesti puoli miljoonaa kilometriä kestävät dieselit. Sitkeäkin Multipla on kuitenkin jo yli parikymmenvuotias, mikä näkyy helposti myös koeajoautomme pisteosissa. Penkit ovat kestäneet asiallisesti, mutta muoviosat ovat joko kammottavan tahmeat tai rapisevan kuivat – jälkimmäisestä esimerkkinä käsilaukkumaiset ovien sisäkahvat, jotka ovat aina auringossa. Niistä lähtee pientä murenaa sormiin aina kun ovea sulkee. Kojelaudan muoviset painikkeet ja paneelit joutuu joko uusimaan tai hinkkaamaan tarkoitukseen sopivalla, pinnoitteen poistavalla aineella.

Esimerkiksi perheellisen käyttöklassikkona Multipla olisi kuitenkin vertaansa vailla. Auto on herkullinen ajaa, yhdistelmä herkkää hatchbackia ja terhakkaa jakeluautoa. Aivan ratin viereen sijoitettu vaihdekeppi tekee ajamisesta entistä näppärämpää, aivan kuin 2000-luvun Pandassa, vaikka koeajoautomme vaihteensiirto tuntuikin kaipaavan huomiota. 1.6-litrainen moottori on oiva, taloudellinenkin pari liikuttamaan Multiplaa, vaikka turbodiesel varmasti kulkisikin nöyrästi vielä kuusi päällä.

Voisi tietysti hyvin sanoa, että Multipla on autona omassa luokassaan, mutta 2000-luvun vaihteen pienistä tila-autoista Multipla on todennäköisesti niitä harvoja, joista on tullut minkäänlaista ilmiötä, tai jotka ovat säilyneet näihin päiviin saakka mitenkään siistissä kunnossa. Kuinka monta sen kilpailijaa edes muistat?