7.11.2024 Koeajo Koeajo: Fiat Ducato – vieläkin nykyaikaisempi, mutta onko riittävästi? Teksti Manu Tuppurainen Kuva Manu Tuppurainen Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Fiatin pakettiautomalliston suurin eli Ducato on saanut uutta sekä päälle että sisälle. Ensimmäisenä kysymys, että kuinka korkealla Fiat on pakettiautojen ensirekisteröintitilastoissa Suomessa? Vastaus: ei kovinkaan korkealla, ja se on jopa pienoinen yllätys. Viime vuoden lopussa pakettiautojen ensirekisteröintitilastoissa Fiat oli sijalla 10. Tänä vuonna sijalla 12, kun rekisteröintitilastoja tarkastellaan vuoden kymmenen ensimmäisen kuukauden ajalta. Fiatilla on kuitenkin sen verran pitkät perinteet hyötyajoneuvoista, että rekisteröintimäärät tuntuvat kovin alhaisilta. Edellä mainitut rekisteröintitilastot kattavat kaikki Fiatin pakettiautomallit eli Doblon, Scudon ja Ducaton. Ducato on Fiatin malliston kookkain pakettiauto. Ducatoa saa edelleen kolmella eri koripituudella ja kahdella eri akselivälillä. Moottorivaihtoehtoja on kolme dieselmyllyä sekä täyssähköinen e-Ducato. Fiat Ducato on nyt myös uudistunut ja samalla se ottaa roolia siitä, että rekisteröintitilastojen suhteen tapahtuisi jonkunlaista loikkaa ylöspäin. Vastassa sillä on kuitenkin aikamoisia tekijäitä, kuten Renault Master, Mercedes-Benz Sprinter, Ford Transit sekä Volkswagen Crafter. Fiatin omasta konsernista löytyvät puolestaan Citroën Jumper, Peugeot Boxer sekä Opel Movano. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Uudella vaihteistolla Mitkä uuden Ducaton aseet muita hyötyajoneuvojen vastaan ovat? Ducato on aiemmin ollut tarjolla 9-vaihteisella automaattivaihteistolla. Vaihteisto on ollut ZF:n valmistama. Nyt Ducaton vaihteistosta on pudotettu yksi pykälä pois, ja vaihteisto on nyt 8-portainen. Vaihteistotoimittaja on nyt Aisin. Uudella vaihteistolla Ducaton polttoaineenkulutuksen pitäisi pudota. Joka tapauksessa vaihteisto hoitaa työnsä Ducaton uumenissa hyvin ja väkevä iso dieselmoottori jaksaa vääntää hienosti. Voimalinja-asiat Ducatolla on ihan hyvin kunnossa. Moottorin koeajettavana oli dieselmoottoreista keskimmäinen, eli tehoiltaan 103-kilowattinen (140 hv) ja 380 newtonmetriä vääntävä versio. Vaihteistopäivityksen myötä Ducato joutuu antamaan hieman siimaa konsernisisarilleen, sillä samaan aikaan myös muut Stellantiksen sisaret saivat vihdoin automaattivaihteistot. Ducaton ohjaamo on saanut myös uutta ilmettä. Sitä on digitalisoitu runsaasti ja muun muassa tietoviihdejärjestelmä on hypännyt nyt askeleen eteenpäin. Koeajetussa versiossa tietoviihdejärjestelmänä oli peruslaitteisto eli 5-tuuman näytöllä, mutta kun hieman kaivaa kuvettaan enemmän, autoon saa nykyaikaisemman ja paremmilla ominaisuuksilla varustetun tietoviihdejärjestelmän 10-tuumaisella näytöllä, jolloin esimerkiksi matkapuhelimen ominaisuuksista saa enemmän auton kautta irti. Perusmallinen 5-tuumainen tietoviihdejärjestelmä pitää sisällään perustoiminnot, mutta eipä juuri enempää. Pysty ajoasento Kuljettajan paikalla Ducatossa ajoasento on pakettiautolle tyypillinen eli hyvin pysty ja ohjauspyörä jää esimerkiksi hyvin alas kuorma-automaiseen tapaan. Asennon saa kuitenkin Ducaton ratissa ihan mukavaksi. Tyhjänä ajettaessa Ducatoa vaivaa pompottava alusta. Takana Ducatossa on jäykkä taka-akseli. Toki pakettiautot on tarkoitettu ajettaviksi kuorman kanssa. Nykyaikaisuutta Ducatoon tuovat myös nykyaikaisemmat avustinjärjestelmät. Taustapeili on nyt kamera, jolloin näkyvyys taaksepäin on parantunut. Peruutettaessa tarjolla on kaksi näkymää, taustakameran näkymä sekä vielä peruutuskameran näkymä, jonka kuva tulee tietoviihdejärjestelmän näytölle. Taustapeili tarjoaa ajossakin Ducaton takapuolelta tarpeellista näkymää – se on oiva varuste esimerkiksi kehätiellä kaistaa vaihtaessa, pitkän Ducaton takana tulevat autot näkee taustapeiliin kytketyn kameran tarjoaman näkymän kautta erittäin hyvin. Ducatoon on tarjolla myös 360-asteen tarkkailua tarjoavat pysäköintitutkat. Ne helpottavat varsinkin pitkän mallin käsiteltävyyttä. Moottorin koeajossa ollut versio oli keskipituinen versio pitkällä akselivälillä. Ducatoon saa myös kuolleen kulman valvonnan sekä risteävän liikenteen tunnistuksen. Ducato on nyt mennyt jonkin verran eteenpäin, mutta siitä huolimattas se on edelleen hyvin karu. Ducaton ohjaamo on vähän vanhahtava ja ikä jo painaa. Ducaton nykysukupolvi on lanseerattu 2006 ja matkan varrella siihen on tullut aina pieni päivityksiä, kuten nytkin. Hinta on tietysti merkittävä tekijä, kun yritykset valitsevat itselleen työkaluja. Ducaton edullisin malli, kuten sen konsernisisaret maksavat alkaen hinnaltaan noin 40 000 euroa, kun esimerkiksi Sprinterin hinnasto alkaa noin 65 000 eurosta. Vaikka hintaeroa autoilla on paljon, ne ovat kuitenkin suoria kilpailijoita keskenään kokoluokkansa puolesta – mutta, se mitä rahalla saa, erottaa ne kuitenkin selvästi toisistaan. Ducato ei ominaisuuksissaan eikä ajettavuudessaan yllä Sprinterin tasolle. Ducato on peruspaku, Sprinter edustaa pakujen premium-luokkaa. Samoin Volkswagen Crafter, jonka hinta alkaa 52 000 eurosta. Myös Renault Master lähenee jo premiumia ja sen hinnasto alkaa noin 46 000 eurosta. Ford Transit Vanin hinnasto alkaa noin 49 000 eurosta. Kuljettajan ergonomia Väkevä diesel Ajoavustimien lisääntyminen Ikä painaa Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Fiat Ducato MultiJet 140 L3H2 AT POLTTOMOOTTORI, etuveto 4-syl. bensiini/dieselmoottori 2 184 cm 3 8-v. automaattivaihteisto 103 kW (140 hv), 380 Nm WLTP-kulutus 8,6 l/100km CO 2 -päästöt 226 g/km Suorituskyky 0–100 km/h – s huippunopeus – km/h Mitat Pituus 5 998 mm Leveys 2 050 mm Korkeus 1 932 mm Akseliväli 4 035 mm Tavaratila 13 000 l Omamassa 2 210 kg perävaunu 2 500 / 750 kg Euro NCAP ei testattu Takuu 2 v Hinta alkaen 49 822 € koeajoauto 55 580 € Lue lisää Kaikki artikkelit 7.6.2026 Koeajo Koeajossa suomalaisten suuresti suosima vuosimallin 1973 Fiat 600, joka on itse asiassa oikeasti Seat – ja kovin pätevästä syystä 2.10.2025 Koeajo Koeajo: Fiat 600 Hybrid – ei ole hinnalla pilattu 18.4.2025 Koeajo Maistiainen: Fiat Grande Panda – perinteitä kunnioittamatta 19.2.2025 Koeajo Koeajo: Fiat Grande Panda – neljä metriä makeaa elämää 1.2.2025 Koeajo Maistiainen: Fiat Grande Panda – voiko auto tehdä iloiseksi? 24.11.2024 Koeajo Koeajo käytetyllä: legendaarinen Fiat Multipla 9.5.2024 Koeajo Koeajo: Fiat 600e – kuin Pixarin piirtopöydältä lainattu 15.4.2024 Koeajo Koeajo: Fiat e-Ducato – houkutteleva vaihtoehto 9.4.2024 Koeajo Maistiainen: Fiat 600e – nätti kuin naperokarkki Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 29.6.2026 Lentokoneet Helsinki-Vantaalla vieraili juuri maailman suurin liikesuihkukone, joka on ottanut nimiinsä jopa 150 eri kaupunkien välistä nopeusennätystä 1.7.2026 Kuluttajat Audi hajosi – korjauslasku paisui lähes auton arvon suuruiseksi, kuluttaja ja merkkikorjaamo riitautuivat kustannuksista 29.6.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: KYR-12 -kilpinen, Poliisin poika -elokuvan mallinen Škoda 120 L 29.6.2026 Sähköautot Maailman suurin sähköautotesti on jälleen ajettu – BMW ja Xpeng voitokkaina 30.6.2026 Uutinen Uusi risti viisi – BMW X5 luottaa jättiakkuun, polttomoottoreihin ja ruksivaloihin 28.6.2026 Laivat Jos Silja Serenadella ja -Symphonylla on kummallakin ajettu yli 150 000 tuntia ja niiden koneiden vaihtoväli on 15 000 tuntia, monennetko koneet niillä ovat nyt menossa? 26.6.2026 Traktorit Juha Kankkunen ajoi tällä Valtralla ennätyksellisellä 130 km/h nopeudella – kaiken huipuksi vielä jäällä 29.6.2026 Lentokoneet Helsinki-Vantaalla vieraili juuri maailman suurin liikesuihkukone, joka on ottanut nimiinsä jopa 150 eri kaupunkien välistä nopeusennätystä 23.6.2026 Päivän kuva Muistatko miksi Renault 4:sta kutsuttiin ”Tipparelluksi”? 26.6.2026 Matkailu Länkipohjassa sijaitsee suuri muistomerkki, joka on asetettu hyvinkin erikoiseen paikkaan 28.6.2026 Laivat Jos Silja Serenadella ja -Symphonylla on kummallakin ajettu yli 150 000 tuntia ja niiden koneiden vaihtoväli on 15 000 tuntia, monennetko koneet niillä ovat nyt menossa? 4.6.2026 Koeajo Tätä vuosimallin 1990 Toyota Hiace 4WD:tä täytyy kohdella silkkihansikkain, sillä sen sisäänajo on vielä pahasti kesken 26.6.2026 Traktorit Juha Kankkunen ajoi tällä Valtralla ennätyksellisellä 130 km/h nopeudella – kaiken huipuksi vielä jäällä 29.6.2026 Lentokoneet Helsinki-Vantaalla vieraili juuri maailman suurin liikesuihkukone, joka on ottanut nimiinsä jopa 150 eri kaupunkien välistä nopeusennätystä 15.6.2026 Laivat Tämä "töpseli" syöttää Silja Linen aluksille satamassa 11 kilovolttia ja noin kolmea megawattia - riittää juuri pitämään valot ja ilmastoinnin päällä