27.2.2024 Ajoneuvot Maistiainen: Lucid Air Pure – edustussukkula kuin Stuttgartin unelmista Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Yhdysvaltalaisen Lucidin perimässä näkyy Teslan vaikutus, mutta Air on silti toisenlaisen ajattelun tulos. Lucid Motors on Kaliforniassa päämajaansa pitävä sähköautofirma, jonka johtajien taustalta löytyy piipahdus Tesla Motorsin leivissä. Esimerkiksi toimitusjohtaja Peter Rawlinson oli Model S:n pääinsinööri. Nykyisin enemmistö Lucid Motorsista kuuluu Saudi-Arabian valtiolliselle PIF-sijoitusrahastolle.2016 esitelty Lucid Air pääsi tuotantoon asti 2021 loppuvuodesta. Ponnistelu kannatti, sillä amerikkalainen Motor Trend valitsi Airin vuoden autoksi 2022, mikä on melkoinen voimannäyttö uudelta valmistajalta.Lähes viisimetrinen (4 975 mm) pitkä sähkösedan antaa itsestään mittojaan muhkeamman kuvan. Pyöreän ja raskastyylisen muotoilun lisäksi auton sisätilat hämäävät mittoja hahmotettaessa. On leveyttäkin toki lähes kaksi metriä ilman peilejä, ja akseliväli koputtelee kolmen metrin rajaa (2 960 mm). Ilmanvastuskerroin jää tehtaan mukaan 0,20:n. Tavaratilaa on 627 litraa ja takaluukku aukeaa erikoisella tavalla. Aivan koko lastausaukon kokoa ei voi käyttää, sillä pyöränkaaret kaventavat tilaa osaltaan, mutta isoihin porrasperiin tottuneet ovat täällä kuin kotonaan. Keulalla on vielä iso 283 litran tila erikseen.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy"Aloitusmalli"Lucid Air -mallistossa koeajettu Pure on aloitusmalli. Upea lasikatto hienouksineen puuttuu ja tehoa on "vain" 358 kilowattia, joten 0–100 km/h vie ikävystyttävän pitkästi 4,0 sekuntia. Hohhoijaa. Toisessa ääripäässä on Lucid Air Sapphire, joka kolmen sähkömoottorin ja 920 kilowatin (1 251 hv) voimin pistää Model S Plaidinkin hikoilemaan.Koeajon ja kirjoitushetken välillä Lucid Air Puresta esiteltiin uusi takavetomalli, joka samalla painaa malliston aloitushinnan Saksassa 85 000 euroon. Koeajettu Pure oli vielä nelivetoversio. 88 kilowattitunnin akku riittää noin 660 kilometrin WLTP-toimintamatkaan ja suurin latausteho on 250 kW. Lucid Airin sisusta tuntuu monelta osin tutulta. Tilaa on, mutta etumatkustajien väliin on tehty edustusautojen hengessä selkeä keskikonsoli. Kojelaudan yläosassa on kolmeosainen näyttö, jonka keskellä on kuljettajan mittaristo. Oikea ruutu näyttää joko navigaatiota tai esimerkiksi älypuhelimen peilausta. Vasempaan pikkunäyttöön on koottu valot ja esimerkiksi huurteenpoisto suoraan kuljettajan ulottuville.Keskitunnelissa on vielä erikseen isohko pystysuuntainen näyttö, jolla hallitaan auton harvemmin muutettavia asetuksia. Näytön voi myös nostaa pois tieltä kojelaudan uumeniin. Viimeistelyssä ei ole moitittavaa, mutta materiaalit ja niiden käyttö tuovat mieleen hotellihuoneen – ylellisyys ei yllä pintaa syvemmälle.Oslossa eCarExpo-sähköautonäyttelyn yhteydessä ajettu lyhyt lenkki Lucidin edustajan kanssa ei ehkä anna täysin edustavaa kuvaa auton kyvyistä, sillä Air olisi parhaimmillaan pitkiä päivämatkoja taitettaessa Euroopassa tai jopa Suomessa. Nyt messuhallin lähitiet antavat vain osittaisen kuvan auton kyvyistä. Air käyttäytyy kuitenkin melko rauhallisesti ja sen alustan toiminnassa tuntuu massan tuoma rauhallisuus. Napakalle rysähtelylle ei ole tarvetta. Liikkeissä on jotain samaa kuin takavuosien isoissa Citroëneissa.Tällaisen EQS:n Mercedes-Benz tekisi, jos osaisi. Kauas on aina pitkä matka, mutta se voisi olla mielenkiintoinen ja miellyttävä reissu Lucid Airilla. Valitettavasti merkillä ei ole vielä suunnitelmia Suomen suhteen, mutta Euroopasta Norja, Sveitsi, Alankomaat ja Saksa löytyvät jo plakkarista. Norjassa odotetaan jo myöhemmin saapuvaa Gravity-katumaasturia.Teksti ja kuvat: Aake Kinnunen Lue lisää Kaikki artikkelit 21.12.2024 Koeajo Koeajo: Tesla Model Y Long Range – kovaa kyytiä seitsemälle hengelle 20.12.2024 Ajoneuvot Koeistuttu: Dongfeng Nammi Box on erikoisimpia sähköautoja vähään aikaan – 25 tonnilla saa paljon, muttei tarkoituksellisestikaan miellytetä kaikkia 20.12.2024 Uutinen Volkswagenin ID.-täyssähköautot ylittivät 10000 auton rajan Suomessa 20.12.2024 Ajoneuvot Autoliitto varoittaa: pitkät pyhät vaaraksi autoille – ”nyt olisi korkea aika tarkistaa…” 19.12.2024 Koeajo Koeajo: Kia EV3 – perhesähköautojen uusi aalto alkaa tästä 18.12.2024 Koeajo Koeajo: Audi Q6 e-tron Quattro – wau-efektiä etsimässä 16.12.2024 Koeajo Koeajo: Alfa Romeo Junior – junnu kurkottelee Alfaksi 16.12.2024 Ajoneuvot Valhalla, Aston Martin Valhalla on hyperauto, yli tuhannen hevosvoiman hybridihyperauto 15.12.2024 Koeajo Koeajo: Cupra Tavascan VZ – veistoksellista tehontunnetta Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 19.12.2024 Käyttötesti Käyttötesti: Volkswagen Tiguanin akku purkautui yllättäen 21.12.2024 Koeajo Koeajo: Tesla Model Y Long Range – kovaa kyytiä seitsemälle hengelle 21.12.2024 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Toyota Carina TA60 DX '83 20.12.2024 Ajoneuvot Autoliitto varoittaa: pitkät pyhät vaaraksi autoille – "nyt olisi korkea aika tarkistaa..." 18.12.2024 Renkaat Autoliitto jyrähtää vellovaan rengaspainekeskusteluun: "paineiden alentamisesta ei ole mitään hyötyä" 13.12.2024 Kuluttajat Toyotan suosikkimaasturissa voi tulla vastaan ikävä sähköongelma – korjaus maksaa pahimmillaan jopa yli 5 000 euroa! 18.12.2024 Renkaat Autoliitto jyrähtää vellovaan rengaspainekeskusteluun: "paineiden alentamisesta ei ole mitään hyötyä" 19.12.2024 Käyttötesti Käyttötesti: Volkswagen Tiguanin akku purkautui yllättäen 14.12.2024 Ajoneuvot Koeistuttu: Kia EV6:ta on paranneltu tuntuvasti sieltä täältä 16.12.2024 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Toyota Hilux Couchmen – avolavasta matkailuautoksi 25.11.2024 Laivat Kaikkien aikojen nopeimmin Atlantin ylittäneestä valtamerilaivasta tehdään upottamalla maailman suurin keinoriutta 13.12.2024 Kuluttajat Toyotan suosikkimaasturissa voi tulla vastaan ikävä sähköongelma – korjaus maksaa pahimmillaan jopa yli 5 000 euroa! 1.12.2024 Laivat Helsingistä tekee joulusesongin luksusristeilyitä maailman kyvykkäin huvialus, joka on tunkeutunut mm. pohjoiselle luoksepääsemättömyyden navalle 25.11.2024 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo FH, jollaisesta jokaisen heppatytön faija haaveilee 5.12.2024 Uutinen Mika osti uuden Fordin vetokoukulla – autossa ilmeni ongelma, joka yllätti vannoutuneen Ford-miehen täysin: ”Alkaa usko horjua”