27.2.2024 Uutinen Autoala: sähköautojen vapautus autoverosta perusteltua Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Autoveron merkitys verokertymän kannalta alenee vuosi vuodelta päästöjen vähentyessä. Uusien autojen kaupanalaa edustava Autotuojat ja -teollisuus ry tähdentää, että autoveron merkitys valtion verokertymän kannalta alenee vuosi vuodelta päästöjen vähentyessä. – Uusien autojen arvonlisävero on valtion verotulojen kannalta jo huomattavasti autoveroa tärkeämpi veroerä, Autotuojien toimitusjohtaja Tero Kallio toteaa. Kallio tuo esiin, että sähköautojen nollaverolle on vankat perusteet, sillä uusien sähköautojen hinta on vielä selvästi bensiiniautoja korkeampi. Hän myös huomauttaa, että sähköautojen vapauttaminen autoverosta lokakuussa 2021 on lisännyt merkittävästi täyssähköautojen kysyntää. – Verohallinnon tilastojen mukaan täyssähköautojen keskihinta oli viime vuonna noin 55 000 euroa. Bensiiniautojen keskihinta oli noin 32 000 euroa, josta autoveron osuus oli lähes 4 000 euroa. Samalla autoista kannetun arvonlisäveron määrä on vastaavasti kasvanut, koska sähköistyminen nostanut uusien autojen keskihintaa, Kallio taustoittaa. Hän täydentää, että arvonlisäverokertymä on kasvanut per auto, mutta kun kokonaismarkkinan koko eli automyynti on pienentynyt takavuosien 120 000 uuden henkilöauton vuosimyynnistä noin 90 000 uuden auton myyntimääriin, niin absoluuttisesti mitattuna arvonlisäveron tuotto ei ole kasvanut. – Ilman sähköistymistä ja sen seurauksena uusien autojen keskihinnan kohoamista alvikertymä olisi laskenut enemmän, Kallio erittelee. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Veropohja sulaa, uudistuksia tarvitaan Liikenteen päästöjen vähentyessä ja veropohjan sulaessa on ilmeistä, että liikenteen verojärjestelmä tarvitsee kokonaisuudistuksen – joka on kirjattu myös hallitusohjelmaan. – Samalla tulee pohdittavaksi, onko perusteltua asettaa liikenteen erillisveroille sama noin viiden miljardin euron verokuorma kuin tähän asti. Liikenteen verotusta tulisi tulevina vuosina uudistaa siten, että autokannan kiertoa hidastavasta autoverosta luovuttaisiin kokonaan, Kallio perää. Alan etujärjestö muistuttaa, että liikenteen sähköistyminen ja liikenteen päästöjen väheneminen ei ole ollut pelkästään yli hallituskausien ja puoluerajojen jatkunut tahtotila. Suomella on sitovat muiden EU-maiden kanssa yhdessä sovitut liikenteen päästövähennystavoitteet. – Jos sähköistyminen ei etene riittävän nopeasti, päästötavoitteet joudutaan kuromaan kiinni korottamalla uusiutuvan polttoaineen jakeluvelvoitetta. Jakeluvelvoitteen nostaminen puolestaan nostaa polttoaineiden hintoja ja vähentää valtion polttoaineverotuloja, sillä uusiutuvien polttoaineiden verotaso on fossiilisia polttoaineita alempi, Kallio kuvaa vaikutuksia. Teksti: Marko Jokela Kuvituskuva: Moottorin arkisto Lue lisää Kaikki artikkelit 17.5.2024 Liikenne Tuhannet sähköiset liikkumisvälineet ovat vakuuttamattomina käyttökiellossa 16.5.2024 Liikenne Sähköpotkulaudoilla viiletetään holtittomasti jalkakäytävillä 15.5.2024 Uutinen Diesel, AdBlue ja päästömanipulointi – luvassa jopa tuhansien eurojen lasku 14.5.2024 Yleinen Saksan Autoliitto ADAC: Näissä maissa kaaharien autot takavarikoidaan 14.5.2024 Autoilu Moottorin ohjelmoinnin päästövastuut muuttuvat – uhkana roimat maksut 13.5.2024 Autoilu Etanolin ystävät muuntotuen paluusta – myönteistä mutta riittämätöntä 11.5.2024 Autoilu Elinkeinoelämä veroaikeista: Henkilöliikenteen kustannuksilla on laajat vaikutukset 7.5.2024 Liikenne Kesäkuu tuo vakuutuspakon yli 25 kg painaville tai yli 25 km/h -kulkeville moottorikulkineille 6.5.2024 Uutinen Automyyjä myi Land Roverin ruostesuojattuna – auton alustassa ruostetta ja takapalkki olikin läpimätä Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 15.5.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Alfa Romeo 159 on perustaltaan ruotsalainen - Saab-sisarmalli oli jo tulossa 16.5.2024 Ajoneuvot Opel Frontera on sitä mieltä, että seitsenpaikkainen täyssähköcrossover noin 30 000 eurolla on mahdollinen 16.5.2024 Matkailu Kuningastiikeri lähti Panssarimuseolta kohti uusia seikkailuja - tilalle Suomen sotahistoriaa huokuva Opel Blitz -kuorma-auto 16.5.2024 Koeajo Koeajo: Mazda 3 – paranee vain vanhetessaan 15.5.2024 Uutinen Diesel, AdBlue ja päästömanipulointi - luvassa jopa tuhansien eurojen lasku 12.5.2024 Koeajo Koeajo: Dacia Duster – herää kysymys, mitä ihmettä muut tekevät? 15.5.2024 Uutinen Diesel, AdBlue ja päästömanipulointi - luvassa jopa tuhansien eurojen lasku 13.5.2024 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Toyota Land Cruiser 3.0 D4D - ”sole poka mikhän kilometrimäärä” 14.5.2024 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: Mercedes-Benz S124 ja kun mikään nimi ei kelpaa lukijoille 12.5.2024 Ajoneuvot Entinen GM-pomo Bob Lutz avasi amerikkalaislehdelle Saabin lakkauttamiseen johtaneita syitä - sisältö ei välttämättä sovi saabisteille 12.5.2024 Koeajo Koeajo: Dacia Duster – herää kysymys, mitä ihmettä muut tekevät? 1.5.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: ihan sama kumman otat? - Näillä kaikilla Suomessa tällä hetkellä myytävillä henkilöautomalleilla on identtisiä kaksosia 24.4.2024 Uutinen Sähköautoista paljastunut yksi merkittävä ongelma – lähes joka viides hylätty katsastuksessa 28.4.2024 Matkailuajoneuvot Suomessa kehitetty retkeilyvaunu tähtää samantien kansainväliselle markkinalle 1.5.2024 Uutinen Huollettuna myyty Audi hajosi 1 500 kilometriä kauppojen jälkeen – kuluttajariitalautakunnan puoleen kääntyminen oli auton omistajalle jopa virhe