13.5.2024 Autoilu Etanolin ystävät muuntotuen paluusta – myönteistä mutta riittämätöntä Teksti Marko Jokela Kuva Moottorin arkisto Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä ”Nykyisen bensiiniauton päivittäminen bioetanolikäyttöiseksi on autoilijalle kaikista halvin tapa vähentää oman autoilunsa päästöjä”, tähdentää Etanoliautoilijat ry. Hallitus on antanut eduskunnalle lakiesityksen, joka palauttaisi etanolipäivitysten muuntotuet käyttöön jo heinäkuun alusta. Etanoliautoilijat ry muistuttaa ulostulossaan, että käytännössä kyse on siitä, että omaan bensiinikäyttöiseen autoon voi asentaa muutossarjan, jonka jälkeen sillä voi ajaa fossiilisen bensiinin lisäksi uusiutuvalla bioetanolilla. Kun tämän muutoksen on tehnyt ja sen muutoskatsastanut, voi sille hakea kertaluonteista muuntotukea. Yhdistyksen mukaan nykyisen bensiiniauton päivittäminen bioetanolikäyttöiseksi on autoilijalle kaikista halvin tapa vähentää oman autoilunsa päästöjä. – Muuntotuki oli aiemmin käytössä 2018–2022, mutta silloin sitä pystyi hakemaan vain vanhempiin, ennen vuotta 2009 käyttöönotettuihin autoihin. Silti muuntotuella saatiin aikaan lähes 7 000 uutta etanolipäivitystä. Tilanne on nyt muuttunut viime vuonna päivitetyn ajoneuvolain myötä – nyt kaikki bensiiniautot saa muuttaa bioetanolikäyttöisiksi ilman vuosimallirajaa. Näin myös muuntotukea pystyy hakemaan kaikille näille autoille, Etanoliautoilijat ry:n toiminnanjohtaja Antti Grönlund taustoittaa. Hän tuo myös esiin, että muuntotuki on myös valtion kannalta edullisin tapa saada aikaan päästövähennyksiä liikenteessä. Kerran maksettavalla muuntotuella saadaan aikaan päästövähennyksiä koko auton jäljellä olevan käyttöiän aikana. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Uusi auto ei ainoa vaihtoehto Kymmeniä tuhansia euroja maksavan uuden auton ostaminen ei ole ainoa vaihtoehto, kun myös nykyisen bensiiniauton voi helposti ja edullisesti päivittää toimimaan uusiutuvalla polttoaineella, Etanoliautoilijat ry muistuttaa. Muutossarja maksaa moottoriteknologiasta ja sylinterimäärästä riippuen tyypillisesti 500–800 euroa ja ammattilaisen asennus noin 200 euroa. – Lakiesitys vaikuttaa kokonaisuudessaan varsin hyvältä. Muuntotuen myöntämiselle ei ole asetettu mitään määräaikaa, vaan sitä on mahdollisuus hakea aina, kun valtion talousarviossa sille varattua määrärahaa on käytettävissä. Määrärahaa on nyt käytössä tämän vuoden loppuun asti, mutta jatkosta on päätettävä erikseen, Grönlund toteaa. 200 euroa liian vähän Etanoliautoilijat ovat kuitenkin pettyneitä muuntotuen määrään. – Pettymys on, että hallitus esittää etanolin muuntotukien pysyvän ennallaan 200 eurossa. Tässä ei huomioida mitenkään sitä, että etanolipäivitysten kustannukset ovat nousseet edellisen lain tasosta – kun 2018 muutoskatsastukseen riitti kaupasta ostettu yleismallinen noin 400 euron muutossarja, nykyinen Traficomin määräys edellyttää juuri kyseiseen autoon kohdistettua yhteensopivuustodistusta muutossarjan valmistajalta. Lisäksi autoissa yleistynyt suoraruiskutusteknologia on tehnyt muutoksen hieman hankalammaksi ja kalliimmaksi, joka on nostanut muutosten todellista hintaa. Esimerkiksi Ranskassa on ollut käytössä jopa 800 euron muuntotukia. Grönlund kertoo yhdistyksensä jättäneen lakivalmistelun lausuntokierroksella hyvin perusteellisen lausunnon, jossa esitettiin muuntotuen tason nostamista 500 euroon, mutta hallitus ei ottanut tätä huomioon esityksessään. – Lakiesitys etenee kuitenkin nyt eduskuntakäsittelyyn, ja liikenne- ja viestintävaliokunnalla on vielä mahdollisuus korjata tämä selkeä epäkohta, Grönlund vetoaa. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 27.9.2026 Ajatuksia autoista Jos muiden autoilijoiden kanssa voisi viestitellä, humanisoisiko se liikennettä? 23.9.2026 Autoilu Uutta pintaa yli 2 400 kilometriä – jatko näyttää heikolta: tieverkon korjausvelka uhkaa kasvaa lisärahoituksen päättyessä 22.9.2026 Autoilu Pitäisikö polttomoottoriauton pysäköinnistä sähköauton latauspaikalle seurata tavallista tuntuvampi parkkisakko? – Valtaosan mukaan ei 21.9.2026 Liikennepolitiikka Helsinki on päivittänyt ajoneuvo- ja kuljetushankintojensa ympäristökriteerit – jatkossa lähes kaiken on liikuttava sähköllä 20.9.2026 Autoilu Uutta pintaa, uusia tieyhteyksiä – mutta saavatko tiet riittävästi rahaa? 17.9.2026 Liikenne Turhauttava viritelmä purettiin Tampereella – väliaikainen liikenneympyrä vaihtui viimein liikennevaloihin 16.9.2026 Sähköautot Toisinto 76 vuoden takaa – Volkswagenin ID.Polot luovutettiin omistajilleen Senaatintorilla 15.9.2026 Liikennepolitiikka ”Jokainen minuutti, tunti ja vuorokausi tarkoittaa menetettyjä euroja” – AKT vaatii lisärahoitusta teiden kunnossapitoon 15.9.2026 Autoilu Huolettaako teiden kunto? – Jos niin allekirjoita vetoomus tierahoituksen puolesta Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 25.9.2026 Matkailuajoneuvot Knaus Nordwind 660 PXB – keittiö keulassa, kylpyhuone perässä 26.9.2026 Huutokauppahelmet Kelpaakohan tämä Kiovasta sotaa pakoon lähtenyt ilmiömäinen ZIS 110B Phaeton jäseneksi Packard-klubiin Packardin kotimaassa? 24.9.2026 Ajoneuvot Maistiainen: perusteellisesti uudistunut Mercedes-Benz S 580e on kalleimpia autoja, joiden ostamisessa voi olla vielä jotain järkeäkin 26.9.2026 Matkailuajoneuvot Hymer uutuusmalli GT-S:ssä on olohuone kahdella sohvalla 26.9.2026 Koeajo Koeajo: Porsche Cayenne Turbo tarjoaa tulisuutta 1156 hevosen edestä 22.9.2026 Päivän kuva Tiesitkö tämän piilotetun viestin Toyotan logosta? 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu 19.9.2026 Koeajo Ford Taunus GT 2000 Coupé on aikakapseli ajalta, jolloin autoilu oli enimmäkseen analogista 24.9.2026 Ajoneuvot Maistiainen: perusteellisesti uudistunut Mercedes-Benz S 580e on kalleimpia autoja, joiden ostamisessa voi olla vielä jotain järkeäkin 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton? 22.9.2026 Päivän kuva Tiesitkö tämän piilotetun viestin Toyotan logosta? 7.9.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä Škodan aiemmin käyttämä siipinuolilogo symboloi? 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton?