8.11.2026

Huonokuntoisia päällystettyjä teitä on jo noin 10 700 km

Kuva Moottorin arkisto

Väyläviraston vakava huoli: ”Jos rahoitus niukkenee viime vuosien tasosta, vain välttämättömään kunnossapitoon on rahaa”

Hallitus esittää vuodelle 2027 valtion tie- ja rataverkon sekä vesiväylien perusväylänpitoon noin 1,29 miljardia euroa. Väyläviraston mukaan tällä rahoituksella ylläpidetään väylien päivittäistä liikennöitävyyttä, huolehditaan niiden hoidosta ja korjauksista, toteutetaan pienempiä väylien parantamistoimia sekä hankitaan liikenteenohjauksen ja jäänmurron palvelut.

Mutta sitten tulee se iso mutta.

”Jos rahoitus niukkenee viime vuosien tasosta, vain välttämättömään kunnossapitoon on rahaa, korjausvelka kasvaa ja uusien väylien rakentaminen vähenee.”

Lainaus on Väyläviraston tuoreesta Valtion tieverkon kokonaiskuva -raportista.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Korjausvelka vain kasvaa

Kattavan 88-sivuisen raportin mukaan päätiet ovat vielä enimmäkseen hyvässä kunnossa, mutta erityisesti seutu- ja yhdysteillä korjausvelka on kasvanut jo merkittäväksi.

Vuoden 2025 lopussa valtion väyläverkon korjausvelka oli noin 4,3 miljardia euroa. Tästä rataverkon osuus oli noin 1,6 miljardia euroa, tieverkon osuus noin 2,6 miljardia euroa ja vesiväylien osuus alle 0,1 miljardia euroa.

Väylävirasto huomioi, että kustannustason nousu on viime vuosina nostanut korjausvelkaa rahamääräisesti, vaikka fyysistä korjaustarvetta olisi saatu hallittua.

Raportissa tuodaan esiin huoli siitä, että korjausvelka vain kasvaa edelleen, mikäli perusväylänpidon rahoitus ei nouse vastaamaan kustannuskehitystä.

Kehityksestä on pitkään ollut huolissaan myös Autoliitto, joka kiteytti kesäkuussa kantansa Moottorin artikkelissa, jonka otsikkona oli Autoliitto: Suomen tiestö ollut liian helppo säästökohde, nyt menon on muututtava.

Kustannukset karkaamassa

Aiempaa korkeampi kustannustaso aiheuttaa tulevaisuudessa haasteita pitää edes vilkkaimman tieverkon kuntoa suunnilleen nykytasolla.

Raportin mukaan Suomessa on noin 10 700 km huonokuntoisia päällystettyjä teitä – mikä vastaa noin 20 % osuutta koko päällystetyn verkon tiepituudesta.

Myös päällystettyjen teiden rakenteellisen kunnon parantaminen edellyttää merkittävää panostusta. Korjausvelkarahoituksen avulla on vuosina 2020–2025 parannettu rakenteita keskimäärin 320 km vuodessa, raportissa kerrotaan.

Vielä 2000-luvun alussa tierakenteita parannettiin lähes 1 000 km vuosittain, mistä noin 500 km kohdistettiin vähäliikenteisille teille.

Huonokuntoisten päällysteiden määrä on raportin mukaan kasvanut selvästi viimeisen 10 vuoden aikana. Taustalla on yhtälö, joka vaatii toteutuakseen riittävää rahoitusta.

Maanteiden vuosittainen päällystysmäärä pitäisi olla noin 3 500–4 000 km vuodessa, jotta huonokuntoisten määrä ja korjausvelka eivät kasvaisi.

Ainoastaan vuonna 2020 rahoitus oli riittävää päällysteiden kunnon lievään parantamiseen ja huonokuntoisten päällysteiden määrä kääntyi laskuun ensimmäisen kerran noin 10 vuoteen.

Vuoden 2024 päällystysohjelma oli oiva hätäapu, jolla huonokuntoisten päällysteiden määrän lisääntyminen saatiin pysähtymään. Kehnompaa on kuitenkin luvassa: ”Jatkossa kuitenkin huonokuntoisten päällysteiden osuuden ennustetaan kasvavan entisestään.”

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Myöhemmin käy kalliimmaksi

Kuten raportissa tähdennetään, korjausvelka ei voi kasvaa hallitsemattomasti, sillä ilman oikea‑aikaisia korjauksia väyläverkko siirtyy kohti elinkaarensa loppua: rakenteiden kunto heikkenee, käyttörajoitukset lisääntyvät ja lopulta väylien liikennöitävyys vaarantuu ja lopulta lakkaa.

Mikäli surkeaa kierrettä ei saada pysäytettyä, vie se karuun lopputulokseen. ”Seurauksena on tilanne, jossa väyläverkkoa ei tosiasiallisesti enää ole käytettävissä siinä laajuudessa ja kunnossa kuin yhteiskunnan toiminta edellyttää.”

Lähde: Valtion tieverkon kokonaiskuva, Väyläviraston julkaisuja 73/2026 (10/2026)

Kommentoi artikkelia

Luetuimmat