4.6.2019 Liikenne Taksiuudistus myllätään uusiksi Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Epäkohtina ovat olleet taksien hinnoittelun läpinäkyvyys, taksien saatavuus ja taksien osaamisvajeet. Tuoreen hallitusohjelman muotoilu ” tehdään liikennepalvelulain arviointi” voi tarkoittaa merkittävää mylläystä esimerkiksi taksiliikenteen sääntelyn höllentämisen tuomiin epäkohtiin. Alaa edustava Taksiliitto ärähti jo huhtikuussa, että liikennepalvelulaki on osoittautunut taksiliikenteen osalta täysin epäonnistuneeksi. Laki tuli voimaan viime vuoden heinäkuussa. Tilastokeskuksen tilastojen mukaan lain voimaantulon jälkeen taksialan arvonlisäverollinen toiminta on vähentynyt, verotuotot ovat siis laskeneet. Taksiliiton mukaan hintataso on julkisuudessa olleiden tietojen mukaan noussut merkittävästi. Ongelmia on myös työvoiman osaamisessa kielitaidon ja paikallistuntemuksen osalta. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Ongelmat tunnustetaan Hallitusohjelmassakin tunnustetaan ilmeiset ongelmat, tuodaanhan seuraavan vaalikauden linjauksissa esiin, että taksiliikenteen osalta tehdään tarvittavat korjaukset ottaen huomioon toiminnan turvallisuus ja harmaan talouden torjunta. Kauppalehdessä haastateltu Taksiliiton toimitusjohtaja Timo Koskinen kiittelee hallitusohjelman linjauksia. Harmaan talouden osalta hän peräänkuuluttaa kaikkiin taksiautoihin taksamittaria eli kassakonetta tai sitä vastaavaa laitetta. Taksamittari vaaditaan nykyisin takseihin, joiden taksa määrittyy ajan tai ajomatkan perustella. Koskisen mukaan kassakone ehkäisisi sitä, ettei taksitoiminta jää verottajan seurannan ulkopuolelle. Hallitusohjelmankin mukaan yksi havaittu epäkohta taksiliikenteessä on ollut juuri hinnoittelun läpinäkyvyys. Toinen ongelma on ollut taksien saatavuus. Taksiliiton mukaan palvelun saatavuudessa on ollut ongelmia jopa maakunnallisesti merkittävän kokoisissa kaupungeissa. Antti Rinteen (sd) johdolla linjatussa hallitusohjelmassa nostetaan esiin myös se, että Kela-taksien kilpailutuskäytännöt vaativat uudelleenarviointia. Teksti: Marko Jokela Kuva: Moottorin arkisto Lähteet: hallitusohjelma, Taksiliitto, Kauppalehti Lue lisää Kaikki artikkelit 2.11.2026 Uutinen Autoveropetosepäilyyn liittyvä Honk Finland haki itseään konkurssiin – yhtiöiden liikevaihto romahti 31.10.2026 Autoilu Peltipoliisi välähtää yhä tiuhemmin – tolppia 1 300 mutta kameroita vain 300 30.10.2026 Testit Pikakoe: Needit Park Micro Solar – ei enää pysäköintikiekon paristovaihtoa 30.10.2026 Autoilu Käyttötestiauton pohjakosketus paljasti korotetun risteyksen virheen Helsingissä 30.10.2026 Liikenne Moottorin lukijat kertovat: tällaisia vaaratilanteita ruokarobotit ovat aiheuttaneet liikenteessä 29.10.2026 Autoilu Liki puolet ajaa maanteillä ylinopeutta – mutta ajatko sinä? 28.10.2026 Uutinen Satojen miljoonien eurojen akkumateriaalitehdas kumisee Harjavallassa tyhjyyttään – Kotkan uusi tehdas hankkii raaka-aineensa ulkomailta 27.10.2026 Uutinen Helsinki Limolle merkittävä kansainvälinen tunnustus 26.10.2026 Kuluttajat Opelista irtosi pyörä kesken ajon – yli 2 300 euron riidassa huomio kääntyi korjauslaskun ohjeeseen Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 31.10.2026 Lentokoneet Airbus A220:sta tulee ensimmäinen matkustajakonetyyppi, joka saa Safranin häirinnänkestävän, sotilaskoneisiin tarkoitetun navigaatiojärjestelmän 1.11.2026 Ajatuksia autoista Nykyautojen vanteet näyttävät rumemmilta kuin koskaan aiemmin 1.11.2026 Ajoneuvot Tiedätkö, mikä japanilainen auto tunnetaan nimellä Hachi-Roku? – Mallistonsa viimeinen takaveto 1.11.2026 Ajoneuvot Bentley Torcalista tulee lähes varmasti Suomen historian myydyin Bentley-malli - ja myös tavanomaisimman näköinen sellainen 31.10.2026 Huutokauppahelmet David Hasselhoffin kiertue-K.I.T.T. on kertaalleen varastettu ja Interpolin löytämä - yksilö on takuuvarmasti lähempänä alkuperäistä kuin yksikään lukuisista omavalmisteista 28.10.2026 Uutinen Satojen miljoonien eurojen akkumateriaalitehdas kumisee Harjavallassa tyhjyyttään – Kotkan uusi tehdas hankkii raaka-aineensa ulkomailta 27.10.2026 Lentokoneet Kaikkien naapurikansojen alistaja vieraili Helsingissä - erikoisuus on muun muassa yksi viimeisistä koskaan valmistetuista Boeing 767 -matkustajakoneista 31.10.2026 Lentokoneet Airbus A220:sta tulee ensimmäinen matkustajakonetyyppi, joka saa Safranin häirinnänkestävän, sotilaskoneisiin tarkoitetun navigaatiojärjestelmän 30.10.2026 Autoilu Käyttötestiauton pohjakosketus paljasti korotetun risteyksen virheen Helsingissä 31.10.2026 Huutokauppahelmet David Hasselhoffin kiertue-K.I.T.T. on kertaalleen varastettu ja Interpolin löytämä - yksilö on takuuvarmasti lähempänä alkuperäistä kuin yksikään lukuisista omavalmisteista 21.10.2026 Autoilu Entä jos vuonna 2030 diesel-Octavialla ajavan nykyinen verorasitus 497 euroa kohoaisi 634 euroon vuodessa ja sähkö-Enyaqilla ajavalla 337 eurosta 571 euroon? 28.10.2026 Uutinen Satojen miljoonien eurojen akkumateriaalitehdas kumisee Harjavallassa tyhjyyttään – Kotkan uusi tehdas hankkii raaka-aineensa ulkomailta 13.10.2026 Ajoneuvot Muistatko vanhat linja-autot, joissa oli etumoottori? 27.10.2026 Lentokoneet Kaikkien naapurikansojen alistaja vieraili Helsingissä - erikoisuus on muun muassa yksi viimeisistä koskaan valmistetuista Boeing 767 -matkustajakoneista 4.10.2026 Kotimaanmatkailu Tältä näyttää Suomen maanteiden korkeimmassa kohdassa