10.4.2020

Suojatkaa takkinne ja itsenne, kohta syödään – rasvankäryinen lounas Sapporossa

Sapporo Beer Garden

Jos lounasruokailun aluksi päällysvaatteet ja laukut on pakattava visusti muovisäkkeihin, ei tarvitse olla ennustaja päätelläkseen, että luvassa on jotain erikoista.

Harvoin, jos koskaan, on lounasruokailua varten tarvittu muovisäkkejä ja suojavarusteita, mutta nyt ilmeetön tarjoilija tyrkyttää molempia jo matkalla pöytään. Dexter-tv sarjaa seuranut ei voi välttyä mielikuvittelematta tilannetta pidemmälle. Sarjaa tuntematon, tai vähemmällä mielikuvituksella varustettu, pääsee vähemmällä.

Verilöylyn sijaan edessä on nimittäin pian kelpo kattaus hanaolutta ja lihaa. Kasvissyöjän kannalta lounaspaikkavalinta ei ole onnistunut. Täällä päivä menee auttamattomasti väärille raiteille, sillä nestemäisen lounaan rinnalle ei kiinteämpiä kasvisvaihtoehtoja ole tarjolla. Olutta saa toki senkin edestä, sillä listalta on valittu "all you can eat and drink" -vaihtoehto, eli santsikierrokset kuuluvat pakettiin.

Sapporo on japanilainen suurkaupunki, mutta myös olutmerkki ja Sapporo Bier Garten näistä jälkimmäiseen linkittyvä jättimäinen ravintola. Panimotuotteiden lisäksi tänne tullaan nauttimaan yhtä lukuisista paikallisista erikoisuuksista.

Sapporo Beer Garden

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

TÅ¡ingis-kaani saapuu

Annos on nimeltään Tšingis-kaani, josta ei voi päätellä vielä juuri mitään. Hokkaidolla tämä ruoka nauttii suurta suosiota ja se on matkalla perinneruokien jalolle listalle, vaikka pelkän maun vuoksi meriitit eivät ehkä ihan riittäisikään.

Sapporo Beer Garden

Tšingis-kaania varten päällysvaatteet ja laukut pakataan muovisäkkeihin ja siirretään sivummalle. Ruokailijat vetävät ylleen kertakäyttöiset essut ja ensimmäisten lautasten saapuessa arpakuutiota muistuttava rasva tirisee jo pöytägrillissä. Sen tehtävänä on huolehtia voitelusta.

Tšingis-kaani tarkoittaa useampaa lautasellista lihaa, lähinnä lammasta ja nautaa. Sekaan on ujutettu myös kasviksia, mutta pöytägrillissä tirisevästä sipulista, kookkaista iduista ja keltaisesta kurpitsasta ei ole oikein lounaan keventäjäksi, kasvissyöjän ilahduttamisesta puhumattakaan. Rehellisyyden nimissä rupeaman voisi myös nimetä työpaikkalääkärin painajaiseksi, sillä ravintosuositusten mukaisuudesta ei ole tietoakaan.

Naapuripöydässä seurue polttaa tupakkaa estottomasti, siihen kiinnittää huomion, jos huomaa, sillä vastaavaan ei monessa paikassa törmää edes Japanissa. Tupakansavu ei kuitenkaan haittaa, sillä nenän edessä käryävä grilli peittää muut tuoksut täysin alleen ja huippuimuri humisee jossain korkeuksissa.

Korkea halli täytyy vähitellen kärystä siinä määrin, että takaseinää on vaikea nähdä. Silmälasit sumenevat tirisevästä rasvasta ennen ensimmäistä suupalaa.

Sapporo Beer Garden

Sapporo eri sävyissä

Olutta on tarjolla suoraan tehtaan tuotannosta, vaihtoehtoja lienee ainakin kolme, kenties enemmänkin. Tarjoilijan kanssa yhteistä kieltä ei oikein ole, joten helpoimmalla pääsee, kun ottaa sen minkä saa. Pöydän toisessa päässä oleva paikallisopas tekee voitavansa auttaakseen.

Sapporo Beer Garden

Tšingis-kaani on ruokana sellaista, mitä sen voi kuvitella olevan, yllätyksiä se ei tarjoa. Sähkögrillauksen ystävä on tyytyväinen, eikä määrässä ole moittimista. Hygieniasta tarkka saattaa ahdistua raa'an lihan kohdatessa kypsän ja kasvikset. Samoin pientä vääntöä saattaa syntyä siitä, kuka saa olla pöytäseurueen grillivastaava. Kaikille ei pihtejä riitä, mutta tilannetta voi yrittää paikata myös taitavalla puikkotyöskentelyllä.

Varsinaisen makuelämyksen sijaan kyseessä on sosiaalinen tapahtuma, joten suurimman säväyksen tekee pöytäseura. Jos sen suhteen käy huono tuuri, ovat lohtuna vielä kastikkeet, joiden avulla saa aikaiseksi tulisenkin tuntemuksen. Se voi hyvin olla päivän kohokohta.

Tunnin tiristelyn jälkeen maha on jokseenkin täynnä ja kuvio alkaa toistaa itseään siinä määrin, että elämyskiintiö on täyttynyt ja santsituopin sijaan houkuttaa happi. Vasta bussissa huomaa, kuinka oleellista takin muovittaminen oli.

Sapporo Beer Garden

Varotoimenpiteistä huolimatta koko seurue tuoksahtaa tunnistettavasti aamuöiselle grilliannokselle ja harva pitää matkaseuraa herkullisena ainakaan tuoksun perustella. Herkimmät kaipaavat jälkiruoaksi lähinnä kuumaa suihkua ja vaihtovaatteita.

Teksti ja kuvat: Antti Hentinen

Luetuimmat