1.2.2022 Ajoneuvot Käyttötesti käytetyllä: Mondeon radio meni lukkoon Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Akun vaihdon jälkeen rytmimusiikin pauhu Mondeossa loppui. Onneksi kuitenkin vain hetkellisesti. Aiemmin kerroimme käytetyn Mondeomme saaneen uuden akun edellisen energiavarannon poismenon johdosta. Akun irti käyttäminen johtaa siihen, että auton erilaiset ohjainlaitteet sammuvat kokonaan. Autoissa kun on useita ohjaimia, jotka ovat jatkuvasti ainakin jossain määrin päällä. Uudemmissa autoissa akun vaihto suositellaankin usein tekemään niin, että auto pidetään kokoajan virrassa, sillä pahimmassa tapauksessa jotkin ohjainlaitteet voivat tarvita uudelleen ohjelmoinnin. Lisäksi yhä useampi auto vaatii uuden akun tietojen syöttämisen auton järjestelmään. Mondeollamme on kuitenkin ikää jo viitisentoista vuotta, joten siihen akun voi vaihtaa varsin huoletta ihan itsekin. Tässä tapauksessa akun vaihtaminen johti kuitenkin siihen, että radio vaati nelinumeroista koodia sen käyttämiseksi. Tämä ominaisuus on useista automerkeistä tuttu, ja käytännössä sillä pyrittiin aikanaan ehkäisemään stereojärjestelmien varkauksia. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Koodi tallessa, mutta kaukana Usein radiokoodi on kirjoitettu esimerkiksi omistajan käsikirjaan ylös, mutta tällä kertaa kyseinen opus oli tietysti unohtunut toimituksen pöydälle. Usein koodi on myös päässyt hukkumaan vuosien varrella – onneksi hätä ei ole kuitenkaan tämän näköinen. Yksi tapa radiokoodin saamiseksi on kilauttaa merkkiliikkeelle, joka yleensä pystyy selvittämään radiokoodin esimerkiksi rekisterinumeron, tai radion sarjanumeron perusteella. Tästä veloitetaan yleensä noin muutaman kymmenen euron maksu. Meidän tapauksessamme radion tarvitsemisen aikaan oli kuitenkin jo niin myöhä, ettei merkkiliikkeet olleet auki, musiikille ja podcasteille oli kuitenkin akuutti tarve seuraavan 300 kilometrin matkalle. Niinpä tässäkin tapauksessa turvauduttiin internetin apuun. Hetkessä löytyi sivusto fordradiocode.eu, jossa oli yksinkertaiset ohjeet radion sarjanumeron selvittämiseksi. Tämän jälkeen sarjanumero syötettiin sivulle, joka generoi meille radiokoodin, jolla puolestaan stereot saatiin taas toimintaan. Kaiken lisäksi prosessiin meni vain pari minuuttia! Palveluita myös muille merkeille Usein vastaavanlaisia generaattoreita löytyy myös muun merkkisille autoille, joskus ne ovat myös maksullisia, eikä oikean koodin saaminen tietysti ole aivan satavarmaa. Varminta onkin soittaa omalle merkkihuoltamolle ja kysäistä sieltä ohjeistusta tilanteessa toimimiseen. Summassa koodia ei kannata ruveta kokeilemaan, sillä esimerkiksi Mondeon kohdalla tarpeeksi monta väärää yritystä laittaa järjestelmän vielä syvempään lukkoon, jonka selvittäminen meneekin jo astetta haastavammaksi. Teksti ja kuvat: Eetu Kokkonen Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 12.8.2026 Kuluttajat Käytetystä Honda Jazzista löytyi hometta – ostaja vaati yli 800 euron hyvitystä 11.8.2026 Käyttötesti käytetyllä Enää käytetyssä Saabissa ei tarvitse hikoilla – korjauskulut tasan nolla euroa 9.8.2026 Kuluttajat Ladattavan hybridin ajoakun suojakotelon vauriot johtivat riitaan – olivatko ne olemassa jo kaupantekohetkellä? 7.8.2026 Käyttötesti käytetyllä Kummastelimme BMW R 1200 RT:n kehnoa ajotuntumaa – syy piileksi mustissa ja pyöreissä 6.8.2026 Ajoneuvot Auton käytettävyys: miten selviää Volvo ES90 tarkemmasta syynistä? 5.8.2026 Koeajo Koeajo: Dacia Bigster Hybrid 150 4×4 – iso neliveto automaatti kaipaa asfalttiteiltä maastoon rämpimään 4.8.2026 Käyttötesti käytetyllä Alfa Romeo 147 -kesäauto kertoo, miksi kaksioviset autot ovat kuolleet sukupuuttoon 2.8.2026 Klassikko Yksi maailman arvostetuimpia historiallisten autojen tapahtumia järjestettiin tänä vuonna Suomessa 1.8.2026 Käyttötesti käytetyllä Lukijat varoittivat, me tarkastimme – oliko käytetyn Saab 9-5 Aeron öljysihti tukossa? Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 14.8.2026 Lentokoneet Käytännössä viimeinenkin iso länsieurooppalainen "täyden palvelun" lentoyhtiö luopuu ilmaisista aterioista lyhyillä ja keskipitkillä lennoillaan 16.8.2026 Moottoripyörät Matti Nykäsen Pappa, Jope Ruonansuun Jawa, Monkey ja kumppanit 15.8.2026 Huutokauppahelmet Edellinen omistaja ajoi tällä megatähti Justin Bieberin stailaamalla Vespa Sprint 50:llä 2,4 kilometriä, ja laittoi sen sitten huutokaupattavaksi 14.8.2026 Käyttötesti Käyttötesti Toyota C-HR aiheuttaa harmaita hiuksia ajoavustinjärjestelmien osalta 15.8.2026 Koeajo Koeajo: Isuzu D-Max – vaivaton ja väkevä kuormajuhta 11.8.2026 Lentokoneet Yritätkö tihrustaa keskiviikon auringonpimennystä? - Vuoden 1990 täydellisessä pimennyksessä Finnair järjesti kokonaiset 12 pimennyslentoa pilvien yläpuolelle 11.8.2026 Käyttötesti käytetyllä Enää käytetyssä Saabissa ei tarvitse hikoilla – korjauskulut tasan nolla euroa 14.8.2026 Lentokoneet Käytännössä viimeinenkin iso länsieurooppalainen "täyden palvelun" lentoyhtiö luopuu ilmaisista aterioista lyhyillä ja keskipitkillä lennoillaan 9.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, mikä on kuvan autossa olevan vihreän valaisimen tarkoitus? 11.8.2026 Huutokauppahelmet Maloo-avolavamalli on täydellinen tekosyy perustella BMW M4 Competition kotiväelle "hyötyajoneuvona" 17.7.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä nämä numerosarjat vanhojen paketti- ja kuorma-autojen kyljessä tarkoittavat? 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan 19.7.2026 Kotimaanmatkailu Ruuhinevalta löytyy yksi Suomen erikoisimmista nähtävyyksistä 23.7.2026 Liikenne Tämä kuva todistaa miten hyvin Google Maps ja Android Auto ovat hereillä tien päällä 25.7.2026 Huutokauppahelmet Charlie Sheenin itselleen TV-tuotantoja varten räätälöimä hulppea Prevost Marathon XL -asuntobussi ei mennyt kaupaksi edes minimihinnalla