22.3.2022 Ajoneuvot Käyttötesti käytetyllä: pultti poikki ja vasaralla sormeen – Mondeo on kuitenkin entistä ehompi Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Mondeon käyttötesti etenee kohti maalia, mutta ennen sitä halusimme fiksata auton mahdollisimman hyväkuntoiseksi. Siis tuumasta toimeen. Talvi on vain parantanut Mondeo-kokemuksiamme. Käynnistyminen ei ole tehnyt tiukkaa edes kolmenkympin paukkupakkasilla, ja uusien talvirenkaiden myötä ajettavuus koheni huomattavasti. Alle asennettujen Hankook-nastakumien myötä pitoa ja tunnokkuutta tuli lisää, minkä lisäksi ajomelu aleni huomattavasti. Vaikka auto onkin toiminut erinomaisesti, se ei ole aivan kaikilta osin vastannut sitä, millä tavalla haluaisimme jättää hyvästit Mondeon parin vuosikymmenen uljaalle taipaleelle – kyseisen perheauton tuotanto kun päättyy maaliskuun lopussa. Puutteita on ensinnäkin ohjauksessa: keskialueen tahmeus on tehnyt suoraan ajamisesta hieman rauhatonta. Lisäksi perästä on kantautunut testin alusta lähtien kolahtelua, ja takapään iskunvaimennus on muutenkin nähnyt parhaat päivänsä. Lähdimme ratkaisemaan ohjauksen ongelmaa iskarin yläpään laakereiden kautta. Niistä oli kuulunut jo jonkin aikaa pamahtelua ja ajoittaista rutinaa. Hintaa kahdelle yläpään laakerille ja kahdelle takaiskunvaimentimelle kertyi 143,85 euroa. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Alkuperäisosia alustassa? Laakereiden vaihtamiseksi iskunvaimentimet täytyi irrottaa, mikä hankkimamme korjausoppaan mukaan onnistuu helpoimmin alapallonivelen ja raidetangon pään irrottamisella. Jos autoa ei ollut muutenkaan ennen Moottorin huostaanottoa hemmoteltu huolloilla, niin alustan osiin ei varmasti ollut koskettu vuosikausiin – koska siihen ei yksinkertaisesti ole ollut tarvetta. Lukijoidenkin kokemusten perusteella Mondeot tarvitsevat huomattavasti vähemmän nivelien ja muiden alustan osien uusimista esimerkiksi saksalaisiin premium-merkkeihin verrattuna. Niinpä alapallonivel tuntuikin istuneen koloonsa todella tiukasti. Niveltä ei saanut irti myöskään tukivarren päästä, koska se oli niitattu kiinni. Tämäkin vihjaisi siihen, että alapallo on alkuperäistä sorttia, sillä yleensä tarvikenivelet liitetään tukivarteen pulttaamalla. Oikotietä onneen Kun olimme tapelleet alapallon kanssa aikamme, iskunvaimentimen irrottamiseen löytyi helpompi keino: apurunkoa laskemalla saatiin niin paljon varaa olka-akselin liikkumiseen, että iskari saatiin näpättyä irti, vaikka raidetanko ja alapallo olivat yhä paikallaan. Vaikka yleensä on viisainta seurata ohjeita ja purkaa hieman ”ylimääräistä” tieltä, joskus voi myös soveltaa ohjeita maalaisjärkeä käyttäen ilman omantunnon tuskia. Niin mekin teimme. Koska emme saaneet paikannettua rattia kääntelemällä viallisen yläpään laakerin sijaintia, päätimme vaihtaa ne molemmille puolille. Laakereista toinen oli päällisin puolin ehjän näköinen ja toinenkin muuten, paitsi rasvat olivat vuotaneet pihalle. Seuraavana operaationa oli takaiskunvaimentimien asennus, mistä kehkeytyi melkoinen taistelu. Paikallaan olivat alkuperäiset Motocraftin iskunvaimentimet, joiden irrottamiseksi koko olka-akseli täytyi käyttää irti. Evoluutio oli muokannut reilun 15 vuoden ajan iskaria kiinni pitäneen pultin kiinteäksi kappaleeksi yhdessä olka-akselin kanssa. Pultin irrottamiseen käytettiin tuttuja keinoja: lämmitystä, iskuja ja jatkovartta, ja lopputulemaksi saatiin muodottomaksi nysvääntynyt pultin kanta. Vaikka kannan pilalle meneminen viekin aina hermot punarajalle, ratkaisu on varsin helppo. Pultin päähän hitsattiin suurempi mutteri, ja puolen tunnin toimintaelokuvamaisen mätkeen, vääntämisen ja vasaran iskusta siniseksi muuttuneen etusormen jälkeen pultti suostui lopulta avautumaan. Yllättävää kyllä, kolmen muun tukivarren pultit sen sijaan irtosivat tuosta vain. Vanha iskari tuntuikin erittäin löysältä, mutta tällainen kuluminen sallittakoon viisitoista vuotta röykytystä sietäneelle kaasukepille. Toisellakin puolen (josta pultit aukesivat lähes suosiolla) vaimennin oli yhtä huonossa kunnossa. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Oliko huolloista hyötyä? Välttämättömäksi toimenpiteeksi iskareiden vaihtoa ei voi kuitenkaan kutsua, sillä auto olisi todennäköisesti kelvannut leimalle sellaisenaan seuraavanakin kesänä. Katsastuksessa tehtävä iskunvaimennintesti ei nimittäin kerro suoraan vaimentimien kunnosta mitään, vaan siinä mitataan koko akselistoa. Tulokseen vaikuttavat siis esimerkiksi rengaspaineet, renkaan profiili ja ripustusten kunto. Tien päällä ero on kuitenkin selvä. Mondeon perä ei enää pohjaa isommissakaan töyssyissä, ja myös takapään kolinat vähenivät. Iskareiden yläpään laakereiden vaihdon vaikutusten seuraaminen jää hieman myöhemmäksi, sillä tätä kirjoitettaessa eli helmikuun alkupuolella tiet ovat monin paikoin sellaista pottupeltoa, ettei niillä ajettaessa ohjauksen tahmaamista ehtisi rynkytyksen seasta huomaamaankaan. Teksti ja kuvat: Eetu Kokkonen Lue lisää Kaikki artikkelit 12.8.2026 Kuluttajat Käytetystä Honda Jazzista löytyi hometta – ostaja vaati yli 800 euron hyvitystä 11.8.2026 Käyttötesti käytetyllä Enää käytetyssä Saabissa ei tarvitse hikoilla – korjauskulut tasan nolla euroa 9.8.2026 Kuluttajat Ladattavan hybridin ajoakun suojakotelon vauriot johtivat riitaan – olivatko ne olemassa jo kaupantekohetkellä? 7.8.2026 Käyttötesti käytetyllä Kummastelimme BMW R 1200 RT:n kehnoa ajotuntumaa – syy piileksi mustissa ja pyöreissä 6.8.2026 Ajoneuvot Auton käytettävyys: miten selviää Volvo ES90 tarkemmasta syynistä? 5.8.2026 Koeajo Koeajo: Dacia Bigster Hybrid 150 4×4 – iso neliveto automaatti kaipaa asfalttiteiltä maastoon rämpimään 4.8.2026 Käyttötesti käytetyllä Alfa Romeo 147 -kesäauto kertoo, miksi kaksioviset autot ovat kuolleet sukupuuttoon 2.8.2026 Klassikko Yksi maailman arvostetuimpia historiallisten autojen tapahtumia järjestettiin tänä vuonna Suomessa 1.8.2026 Käyttötesti käytetyllä Lukijat varoittivat, me tarkastimme – oliko käytetyn Saab 9-5 Aeron öljysihti tukossa? Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 14.8.2026 Lentokoneet Käytännössä viimeinenkin iso länsieurooppalainen "täyden palvelun" lentoyhtiö luopuu ilmaisista aterioista lyhyillä ja keskipitkillä lennoillaan 16.8.2026 Moottoripyörät Matti Nykäsen Pappa, Jope Ruonansuun Jawa, Monkey ja kumppanit 15.8.2026 Huutokauppahelmet Edellinen omistaja ajoi tällä megatähti Justin Bieberin stailaamalla Vespa Sprint 50:llä 2,4 kilometriä, ja laittoi sen sitten huutokaupattavaksi 14.8.2026 Käyttötesti Käyttötesti Toyota C-HR aiheuttaa harmaita hiuksia ajoavustinjärjestelmien osalta 15.8.2026 Koeajo Koeajo: Isuzu D-Max – vaivaton ja väkevä kuormajuhta 11.8.2026 Lentokoneet Yritätkö tihrustaa keskiviikon auringonpimennystä? - Vuoden 1990 täydellisessä pimennyksessä Finnair järjesti kokonaiset 12 pimennyslentoa pilvien yläpuolelle 11.8.2026 Käyttötesti käytetyllä Enää käytetyssä Saabissa ei tarvitse hikoilla – korjauskulut tasan nolla euroa 14.8.2026 Lentokoneet Käytännössä viimeinenkin iso länsieurooppalainen "täyden palvelun" lentoyhtiö luopuu ilmaisista aterioista lyhyillä ja keskipitkillä lennoillaan 9.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, mikä on kuvan autossa olevan vihreän valaisimen tarkoitus? 11.8.2026 Huutokauppahelmet Maloo-avolavamalli on täydellinen tekosyy perustella BMW M4 Competition kotiväelle "hyötyajoneuvona" 17.7.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä nämä numerosarjat vanhojen paketti- ja kuorma-autojen kyljessä tarkoittavat? 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan 19.7.2026 Kotimaanmatkailu Ruuhinevalta löytyy yksi Suomen erikoisimmista nähtävyyksistä 23.7.2026 Liikenne Tämä kuva todistaa miten hyvin Google Maps ja Android Auto ovat hereillä tien päällä 25.7.2026 Huutokauppahelmet Charlie Sheenin itselleen TV-tuotantoja varten räätälöimä hulppea Prevost Marathon XL -asuntobussi ei mennyt kaupaksi edes minimihinnalla