1.6.2023 Ajoneuvot Käyttötesti käytetyllä: Volvo V50:n ohjaamoon kantautunut naftan käry kaikkosi kahden euron osalla Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Joskus autojen viat ovat myös halpoja ja yksinkertaisia korjata. Onneksi yksi käytetyn Volvon ongelmista paljastui juurikin sellaiseksi. Pikkuhiljaa olemme saaneet aloitettua Moottorin käytetyn ekodieselin, Volvo V50:n vikojen korjauksia. Aloitimme siitä, joka vaikutti akuuteimmalta, eli ohjaamoon kantautuvasta polttoaineen kärystä. Ohjaamoon on päässyt pientä pakokaasun käryä matalissa nopeuksissa, ja talvella kuvittelimme tämän johtuvan vain kovalla pauhaavasta Eber-lisälämmittimestä. Käyttötestin myötä haju on kuitenkin voimistunut, joten jonkin muun täytyi olla pielessä. Moottorin päällikopan irrotuksen jälkeen oli helppo lähteä arvaamaan syytä. Yhden suuttimen ympärys oli aivan polttoaineessa ja mustan töhnän peitossa. Volvo-foorumeita lukemalla tämä oireen jäljet johtivat suoraan suuttimen kupariseen tiivisterenkaaseen. Uusi tiivisterengas kustansi hurjat kaksi euroa, joten ne päätettiin uusia kerralla jokaiselle suuttimelle. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Tärkeä putsaus Ennen suuttimien irrotusta on tärkeää putsata suuttimen ympärys kaikesta hiekasta ynnä muusta mujusta mahdollisimman tarkkaan. Muuten suuttimen irrotuksen jälkeen tuo moska putoaa suuttimen reiästä suoraan männän päälle, mihin sitä ei luonnollisestikaan toivota. Tämän jälkeen irroteltiin suuttimista sähköliittimet ja polttoaineen paluupuolen liittimet, jonka jälkeen pääsi kiinni itse suuttimien irrotukseen. Suuttimen laippa on kiinni kahdella kuusiokolopultilla, ja hieman yllättäen kaikki pultit irtosivat suosiolla. Itse suuttimet on tarkoitus ottaa pois nostamalla, mutta monesti ne ovat sen verran jumissa, että saattavat vaatia jonkin verran kikkailua. Nyt kuitenkin suuttimet irtosivat varsin helposti nitkuttelemalla ja hieman kampeamalla. Kaikista suuttimista prikat jäivätkin kanteen, eivätkä nousseet suuttimien mukana pois. Ne kuitenkin saatiin ylös imurin avulla, samalla kun imuroitiin suuttimien reijät sinne mahdollisesti pudonneen mujun vuoksi. Etenkin sen ulospäin vuotaneen suuttimen tiiviste oli palanut todella huonoon kuntoon, eli ei ihme ettei se enää toiminut suunnitellulla tavalla. Ennen uusia prikkoja suuttimet puhdistettiin huolellisesti, ja prikkojen asentamisen jälkeen paketti kasattiin päinvastaisessa järjestyksessä. Nyt ohjaamoon ei enää kantaudu polttoaineen hajua, ja tuntuu aivan kuin olematon alavääntökin olisi hieman parantunut. Tämä voi kuitenkin olla vain plaseboa. Teksti ja kuvat: Eetu Kokkonen Lue lisää Kaikki artikkelit 10.7.2026 Kuluttajat Käytetyn Mersun ostaja löysi autosta puutteita toisensa jälkeen – epäselvyydet johtivat lopulta riitaan autoliikkeen kanssa 10.7.2026 Uutinen Sosiaali- ja terveysministeriö asetti suomalaisen pienmetsäkoneen luovutuskieltoon 9.7.2026 Uutinen Hyviä uutisia! Dacia Sandero tekee paluun Suomeen – Euroopan myydyin ja Suomen halvin 7.7.2026 Käyttötesti käytetyllä Kesäauto Alfa Romeo 147 liikuttaa sukupolvien yli pienellä budjetilla ja suurella tunteella 3.7.2026 Ajoneuvot Kia uudistaa Euroopassa poissaolollaan loistanutta Seltosta – sähköauton ominaisuuksia hybridissä? 3.7.2026 Uutinen 100 vuotta Mercedes-Benziä – ensimmäisestä autosta maailman teille 1.7.2026 Kuluttajat Audi hajosi – korjauslasku paisui lähes auton arvon suuruiseksi, kuluttaja ja merkkikorjaamo riitautuivat kustannuksista 30.6.2026 Matkailu Matka sähkö-Twingolla Pariisista Helsinkiin jatkuu: sukutapaaminen, virtahaasteita ja luonnon helmaan 30.6.2026 Käyttötesti käytetyllä Viimein käytetyn Saabin vikojen kimppuun – murheena aikatauluongelmat Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 9.7.2026 Liikenne Nelostielle lisää jopa 150 metrin päästä mittaavia peltipoliiseja – tänne ne tulevat 10.7.2026 Lentokoneet Noin vuotta ennen kuin Finnair ottaa upouuden Embraer E195-E2:n käyttöönsä, Luxair on tuonut tyypin säännölliseen liikenteeseen Helsinki-Vantaalle 10.7.2026 Uutinen Sosiaali- ja terveysministeriö asetti suomalaisen pienmetsäkoneen luovutuskieltoon 9.7.2026 Käyttötesti Lääke kitiseviin jarruihin ja akku sopivaksi – Mercedes-Benz CLA käyttötesti 10.7.2026 Kuluttajat Käytetyn Mersun ostaja löysi autosta puutteita toisensa jälkeen – epäselvyydet johtivat lopulta riitaan autoliikkeen kanssa 6.7.2026 Lentokoneet KLM:n ensimmäisiä Airbus A350 -koneita vaivaa muun muassa Finnairin ja Lufthansan tauti, joskaan se ei ole äitymässä yhtä pahaksi kuin jälkimmäisellä 5.7.2026 Laivat Seuraavaa ylijättiläistä pukkaa Suomen Turusta: Hero of the Seas on juuri saanut yli 330-tonnisen "kruunun" otsalleen [päivitys] 4.7.2026 Koeajo Koeajossa vuosimallin 1999 Toyota Land Cruiser J90, jossa on varmasti yksi automaailman hienostuneimmista manuaalivaihteisista voimalinjoista 5.7.2026 Koeajo Maistiainen: Honda Prelude on neronleimaus, joita tarvitaan lisää 9.7.2026 Liikenne Nelostielle lisää jopa 150 metrin päästä mittaavia peltipoliiseja – tänne ne tulevat 28.6.2026 Laivat Jos Silja Serenadella ja -Symphonylla on kummallakin ajettu yli 150 000 tuntia ja niiden koneiden vaihtoväli on 15 000 tuntia, monennetko koneet niillä ovat nyt menossa? 26.6.2026 Traktorit Juha Kankkunen ajoi tällä Valtralla ennätyksellisellä 130 km/h nopeudella – kaiken huipuksi vielä jäällä 29.6.2026 Lentokoneet Helsinki-Vantaalla vieraili juuri maailman suurin liikesuihkukone, joka on ottanut nimiinsä jopa 150 eri kaupunkien välistä nopeusennätystä 15.6.2026 Laivat Tämä "töpseli" syöttää Silja Linen aluksille satamassa 11 kilovolttia ja noin kolmea megawattia - riittää juuri pitämään valot ja ilmastoinnin päällä 21.6.2026 Koeajo Mistä tietää, että vuosimallin 1962 Mercedes-Benz 190D on valmis käynnistymään? - Siitä, kun peukaloa polttaa!