Käyttötesti: Nissan Qashqai - kansanmaasturi maantiellä

Usean päivän roadtrip sen todisti: Qashqai on uskollinen palvelija, joka suorittaa tehtävänsä huomaamatta. Takaluukkua tosin pitää käyttötestiautossa vähän paiskoa.

Lapsiperheen muodostaman tilatulikokeen jälkeen Qashqaimme sai huokaista helpotuksesta ja palata hieman pienempien joukkioiden ja tavaramäärien kuljettimeksi. Samalla alkoi käyttötestin viimeinen kuukausi, sillä auto on tarkoitus luovuttaa pois heinäkuun alussa yhteensä puolen vuoden testiajojen jälkeen.

Ennen finaalia – ja myöhemmin julkaistavaa laajaa loppuraporttia – halusimme vielä saada kansanmaasturin kesäisistä maantieominaisuuksista kattavan kuvan, joten suuntasimme Itä-Suomeen muutaman päivän turneelle.

Pakkaamistahan sekin tietysti teetti. Kahden hengen varustus Suomen arveluttavaan alkusuveen (ennen juhannustahan ei yleensä tiedä, mitä taivaalta seuraavan kahden tunnin aikana tulee) mahtui konttiin kuitenkin enemmän kuin hyvin, eli tällaiseen käyttöön Qashqain ruuma on täysin riittävän kokoinen. Kun välipohjat matkaavat mukana lattiatasoon laskostettuina, tilan pohja on tosin hieman hankalan muotoinen, mutta sovittelemalla siitäkin selviää. Autojääkaapillekin löytyi pistoke tavaratilan puolelta, joten ei muuta kuin matkaan.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Turhankin kevyttä

Viimeistään kesärenkaisiin siirtyminen toukokuun alussa vahvisti sen, että vaikka tämä kolmannen polven Qashqai on kehittynyt edeltäjästään huimasti, ei auto edelleenkään ole mikään ajonautinnon ylistys – pikemminkin vaivaton ja huomaamaton.

Kesäkumit tekivät kulusta hieman tukevampaa kuin mitä kitkarenkailla olimme tottuneet, mutta ohjaus on edelleenkin taajamanopeuksissa turhan kevyt, eikä edes siirto urheilullisimpaan tehostuksen asetukseen auta. Ja koska tietynlainen tunnokkuus puuttuu, Qashqaita pikemminkin ajellaan kuin ajetaan: eleetöntä, toki, mutta samalla hivenen tylsää.

Maantie- ja moottoritienopeuksissa ohjaus sen sijaan keskittää kelvosti, eikä suuntavakavuudessa ole ongelmia, vaikka tiessä olisi uria ja/tai ilmassa tuulta.

Ja pitäähän maantiellä silloin tällöin ohitella myös rekkoja ja muita alinopeudella ajavia. Portaaton vaihteisto – johon on keinotekoisesti luotu ”pykäliä” – tekee homman helpoksi: kaasu pohjaan, jolloin 158-heppainen kone kyllä sinkoaa auton kohtuullisen ripeästi vastaantulijoiden kaistalle, mutta apukuskin makoisat torkut häiriintyvät 1,3-litraisen bensaturbon ahdistuneesta käyntiäänestä.

Melutaso tai jousitusmukavuus eivät ole aivan keskeisintä Qashqain ydinosaamisaluetta, sillä rengasääntä ja nypyttämistä esiintyy jonkin verran. Toisaalta monen sadan kilometrin taipaleella näihin asioihin ei enää kiinnittänyt erityistä huomiota, joten eivät seikat aivan päin mäntyäkään ole. Matka-ajon miellyttävyyteen vaikuttavat myös istuimet, jotka jatkavat sitä samaa stooria – mikään paikka ei puutunut eikä jättänyt myöskään toiveille sijaa.

Vain pari häiriötä

Qashqain ergonomia ja yleinen toimivuus herättävät edelleen ihastusta varsinkin silloin, kun koeajaja siirtyy jostakin Hyundai Ioniq 5:n kaltaisesta sähköihmeestä tutun ja turvallisen Nissanin ratin taakse. Ovenkahvat ovat oikeat, kojelauta täynnä nappuloita ja kosketusnäyttö havainnollinen – kivaa ja käytännöllistä.

Pitkää vikalistaa Qashqaista ei taida saada aikaiseksi. Edellisessä numerossa raportoimme satunnaisista voimalinjan nytkähtelyistä pysähdyttäessä, ja keskinäyttö jumitti keväällä kertaalleen. Näiden lisäksi ainoa häiriö on ollut huonosti sulkeutuva takaluukku. Jos sen antaa laskeutua omalla painollaan kiinni, luukku ei yleensä lukitu kunnolla, vaan mittariston keskinäytössä palaa varoitus asian havainnoimiseksi. Useita kertoja onkin tullut noustua uudelleen autosta ja palata voimakkaamman paiskaamisen jälkeen takaisin kuskin pukille.

Teksti ja kuvat: Jussi Saarinen