18.7.2024 Käyttötesti Volvo EX30 Käyttötesti: sähkörintamalta ei mitään uutta – Volvo EX30 Teksti Aake Kinnunen Kuva Jari Saarentaus Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Hiljainen toimisto tarkoittaa myös hiljaisia viikkoja Volvolle. Kilometrien karttuminen jatkuu tuota pikaa. Volvomme on saanut huilata kesälomakaudella, sillä toimituksen kuljettajavalikoima on tähän aikaan vuodesta sangen harvalukuinen. Aika onkin mennyt erilaisten koeajoautojen kanssa. Ehkä jo seuraavassa käyttötestijutussa pääsemme pohtimaan Volvoa perusrakenteet jakavaan Smartiin nähden! Hiljaista on ollut myös auton ja älypuhelinsovellusten päivitysten saralla.Eikä puhelinkaan ole soinut. Edellisessä käyttötestiraportissa mainitsemamme kaapelin jumiutuminen laturiin ei ole edennyt, joten Volvolla tulee neljä viikkoa täyteen ilman Type 2 -latauskaapeliaan. Täytynee soittaa tapauksesta kolmannen kerran latausoperaattorille, joka sitten patistelee latauskiinteistön tahoja eteenpäin.Latauskaapelin ollessa edelleen prosessissa ovat kiinteän kaapelin laturit olleet kova sana. Liikenteessä EX30:n tunnistaa muotonsa ansiosta ja siellä täällä ovat myös keltaiset autot, hienoa! Liikennevirran perusteella myös vetokoukkujen toimitukset ovat alkaneet, sillä pyörätelineitä ja peräkärryjä näkyy pikku-Volvojen perässä. Vetomassathan autossa ovat kunnossa, sillä isomman akun kanssa EX30 jaksaa 750 kg jarrutonta ja 1 600 kg jarrullista massaa. Toivottavasti vetokokemukset ovat olleet aurinkoisia vaihtelevasta säästä huolimatta.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 3.7.2025 Käyttötesti Hämmentävät ja koomiset käännösmokat kiusaavat jälleen käyttötestiautoamme – Dacia Duster 15.5.2025 Käyttötesti Käyttötestin loppuraportti: Volvo EX30 – erilainen Volvo hyvässä ja huonossa 23.1.2025 Käyttötesti Käyttötesti: haaleaa akkua ja kylmiä lukkoja – Volvo EX30 9.1.2025 Volvo EX30 Käyttötesti: lukko jäässä pakkassäässä sekä asiaa lasivakuutukseen – Volvo EX30 26.12.2024 Käyttötesti Käyttötesti: puolivuosittainen vilkaisu pellin alle – Volvo EX30 13.12.2024 Käyttötesti Käyttötesti: päivittämällä paremmaksi – Volvo EX30 28.11.2024 Käyttötesti Käyttötesti: lasit huurussa ja avaimen paristonvaihtoa toistamiseen – Volvo EX30 7.11.2024 Käyttötesti Miltä Volvo EX30 tuntuu paatuneen volvoilijan mielestä? 31.10.2024 Käyttötesti Käyttötesti: tarkista rengaspaineet, pissapoika ja ohjelmistoversio – Volvo EX30 Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 16.7.2025 Kuluttajat Kuorma-auto kaatui kipatessa – vakuutuksenottaja vaati vakuutusyhtiöltä korvausta ja vetosi aiemmin korvattuun vastaavaan vahinkoon 17.7.2025 Koeajo Koeajo: Mercedes-Benz CLA – johtotähti palaa kärkeen 16.7.2025 Ajoneuvot Välienselvittely Ranskan ykkösmerkin paikasta on huipussaan, kun nyt myös Renault teki maan presidentille oman näkemyksensä virka-autosta 15.7.2025 Päivän kuva Päivän kuva: vierekkäisillä Nesteen asemilla hintaero on noin 50 senttiä litralta – silti kauppa käy molemmissa 16.7.2025 Nimi muutettu Nimi muutettu: Renault Boreal on Dacia Bigsterin parempi puolisko niille markkinoille, joilla ei tykätä halpamerkeistä 16.7.2025 Kuluttajat Kuorma-auto kaatui kipatessa – vakuutuksenottaja vaati vakuutusyhtiöltä korvausta ja vetosi aiemmin korvattuun vastaavaan vahinkoon 11.7.2025 Kuluttajat Käytetty BMW myytiin asiakkaalle vuoden 2019 autona, vaikka se oli valmistettu vuonna 2017 – myyjäliikkeen mielestä ei merkitystä markkina-arvoon 14.7.2025 Laivat Star of the Seas luovutettiin varustamolleen Meyer Turun telakalta - ei enää lisää kokoa, mutta muutamia pikkuparannuksia 15.7.2025 Päivän kuva Päivän kuva: vierekkäisillä Nesteen asemilla hintaero on noin 50 senttiä litralta – silti kauppa käy molemmissa 15.7.2025 Uutinen Mercedes-Benz CLA Shooting Brake – tyylitietoinen sähköfarkku kulkee jopa 761 km latauksella – Koeistuttu 21.6.2025 Ajoneuvot Auto per 10 sekuntia – maailman suurin autotehdas pyörii lähes tauotta 21.6.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Huomaatko mikä tässä kuvassa on pielessä? 3.7.2025 Uutinen RAM-autojen virallinen maahantuoja: ”Kamuxin väite autojen valmistusmaasta on väärä” 23.6.2025 Uutinen Moottori paljastaa: Suomessa on rekisteröity jenkkiautoja väärillä papereilla – kaksi avolava-autoa myynnissä Kamuxilla 16.7.2025 Kuluttajat Kuorma-auto kaatui kipatessa – vakuutuksenottaja vaati vakuutusyhtiöltä korvausta ja vetosi aiemmin korvattuun vastaavaan vahinkoon