18.8.2017 Liikenne Air Berlin vaikeuksissa, Ryanair ja Saksa tukkanuottasilla – Finnairin kasvu jatkuu Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Saksalainen lentoyhtiö Air Berlin on julistautunut maksukyvyttömäksi ja pystyy jatkamaan lentoja vain Saksan valtion myöntämän lainan turvin. Suomessa puolestaan Finnairin kasvu jatkuu erityisesti Aasian reiteillä. Lentoliikenteen kesäkuulumiset ovat kaksijakoiset: Saksalainen lentoyhtiö Air Berlin on hakeutumassa konkurssiin maksukyvyttömyyden vuoksi, ja samaan aikaan Finnair raportoi ennätystuloksista ja rekrytoi lisää lentäjiä.Air Berlinin vaikeuksien taustalla on sen pääomistajan, Etihad-lentoyhtiön, päätös kieltäytyä rahoittamasta saksalaislentoyhtiötä. Air Berlin saa 150 miljoonan euron rahalainan Saksan talous- ja liikenneministeriöltä toimintansa jatkamiseksi.Euroopan suurin lentoyhtiö Ryanair puolestaan syyttää Saksan hallitusta Lufthansan monopolin suosimisesta. Se on tehnyt valituksen EU:n ja Saksan kilpailuviranomaisille.Finnair sen sijaan porskuttaa vahvasti: menestys perustui vahvaan viime kuukausien kehitykseen Aasian reiteillä. Kasvua oli myös muilla Finnairin ulkomaanreiteillä, sen sijaan kotimaanliikenne supistui 7,8% prosenttia. Finnair teki heinäkuussa matkustajaennätyksen 1,12 miljoonaa ja matkustajakäyttöaste oli yli 90 prosenttia. Heinäkuussa Finnairin lennoista 86,7 prosenttia (85,6) saapui aikataulussa.Yli sata lentäjää lisää Finnair rekrytoi elokuussa yli 100 lentäjää lentäjäkoulutukseen. Haussa etsitään sekä jo kokeneita ammattiliikennelentäjiä että henkilöitä, joilla ei tarvitse olla aiempaa lentokokemusta. Valituilla on mahdollisuus aloittaa Finnairin Airbus-perämiehinä jo vuodesta 2018 lähtien, riippuen koulutuslinjasta.– Finnairin kasvu on hyvässä vauhdissa, ja uusiutuva laivastomme ja kasvava reittiverkostomme avaa jälleen uusia mahdollisuuksia lentäjän urasta kiinnostuneille. Erinomaisessa tiimissämme on hyviä kehittymisväyliä aina kapteeniksi ja lennonopettajaksi saakka, sanoo kapteeni ja Finnairin lentotoiminnan johtaja Jari Paajanen.Hausta valitut vasta-alkajat voivat valita noin 24 kuukautta kestävän opintojakson Suomen Ilmailuopistossa tai noin 18 kuukautta kestävän Finnairille räätälöidyn intensiivisen Multi-Pilot License (MPL)-koulutusohjelman, joka toteutetaan yhteistyössä Patria Pilot Trainingin kanssa. Kokeneet ammattiliikennelentäjät puolestaan käyvät Finnairin järjestämän perämieskurssin ja tyyppikoulutuksen.Hakuaika kaikkiin koulutusohjelmiin loppuu 31.8.2017, ja valintaprosessi soveltuvuustesteineen, haastatteluineen ja tarkastuksineen kestää noin kahdeksan kuukautta.Lisätietoja koulutusohjelmista, hakuprosessista ja valintakriteereistä Finnairin verkkosivuilla.Lähteet: Yle, FinnairLue myös: Finnair juhlistaa satavuotiasta Suomea maassa ja taivaallaNaamavippi lennolle – Finnair kokeilee kasvojentunnistusta lähtöselvityksessäFinnair porskuttaa haastavassa tilanteessa – tavoitteena kiihdytetty kasvuUusi matkailutuote Finnairilta – Holidays yhdistää omatoimimatkailun ja valmismatkanMainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 7.5.2025 Liikenne Autoliitto muistuttaa pysäköintialueiden väistämissäännöistä – ”toisin kuin usein kuvitellaan…” 7.5.2025 Liikenne Sähköpotkulaudalla saa kyyditä – väärin! 6.5.2025 Uutinen Classic Motorshow 2025: Omistajien helmien kymmenen upeaa finalistia 5.5.2025 Autonäyttely Classic Motorshow’ssa vieraili jälleen yli 20 000 kävijää 4.5.2025 Ajatuksia autoista Sovelluksia vielä sovellusten jälkeenkin – Ajatuksia autoista 2.5.2025 Uutinen Täyssähköautojen määrä koko autokannasta lähes 5 prosenttia – ensirekisteröinneissä pieni pilkahdus valosta 2.5.2025 Uutinen Volvo aloittaa 1,6 miljardin säästökuurin – irtisanomisilta ei vältytä 30.4.2025 Yleinen Ensin tariffit, sitten U-käännös – Trump höllää autoalan tariffitaakkaa 29.4.2025 Sähköautot Sähkisten osuus Suomen autokannasta nousi jo 11,2 prosenttiin Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 8.5.2025 Autonäyttely Classic Motorshow 2025: harvinainen Saab-Lancia 600 – Pohjolan Delta oli aikansa Vuoden Auto 8.5.2025 Koeajo Koeajo: Cadillac Lyriq – 2020-luvun amerikkalainen unelma 7.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Smart #5 Brabus - Smart for Five, kirkkaasti 6.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: taloudellisuuskisa osoitti, että käytetty Toyota Prius on edelleen voimissaan 8.5.2025 Yleinen Ilmavoimien Baana 25 -harjoitus sulkee nelostien viikoksi Tikkakosken varalaskupaikan kohdalta 5.5.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo XC90 sillä Yamahan tekemällä 4,4-litraisella V8:lla 2.5.2025 Renkaat Auton vanteissa käytettävä alumiini on maailman toiseksi eniten louhittu metalli – korjaamalla auton vanteen voi tehdä ympäristöteon 3.5.2025 Ajoneuvot Uudistunut Volvo S90 jäänee kokonaan idän ihmeeksi 6.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: taloudellisuuskisa osoitti, että käytetty Toyota Prius on edelleen voimissaan 1.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: kun ajetaan 100 km/h, Volkswagen Tiguan -lataushybridi menee edelleen sähköllä pitkälle 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 16.4.2025 Esittely Viimeiset käynnistykset: rivikutosen selittämätön jalous 25.4.2025 Peräkärryt Moottori 100 vuotta: peräkärryn akseli taittui väistökokeessa