Ajatuksia autoista: mikä siinä manuaalivaihteistossa viehättää?

Ajoin manuaalivaihteisella BMW M3:lla Münchenissa, ja jäin pohtimaan, että miksi ihmiset ainakin väittävät haluavansa ajaa manuaalivaihteisella autolla?

Uuden BMW M5:n ensiesittelyn yhteydessä meillä toimittajilla oli mahdollisuus ajaa myös useaa edellisen sukupolven M5-mallia (joihin palaamme vielä myöhemmin), sekä joitain poimintoja nykyisestä M-mallistostakin. Klassikoiden vapautumista odotellessa päätin käydä kokeilemassa miltä manuaalivaihteinen uusi M3 tuntuu – onhan manuaalivaihteisto juuri se takavuosien komponentti jonka puuttumista voivotellaan yhä useamman suorituskykyisen auton parissa.

Liikkeelle lähteminen ei tunnu luontaiselta. Tuntuma kytkinpolkimeen on kärjistetysti kuin omassa yli 20-vuotiaassa Citroën Xantiassa: pitkäliikkeinen, ja irrotus tapahtuu vasta kun polvi alkaa uhkaavasti lähestymään omaa otsaa.

Vaihteenvalitsin – tai vaihdekeppi, kuten se kuuluu sanoa – on lyhyt ja sopivan lyhytliikkeinen. Vaihteen vaihtamisen tuntuma ei ole erityisen mekaaninen. Vaihteen paikalleen saaminen ei välity hyvän olon väreinä metallisena loksahduksena kuljettajan reseptoreihin. Ei tuntumaa voi silti haukkua, se on riittävän tarkka eikä vaihteiden paikkaa tarvitse hakea.

Münchenin liepeillä sijaitsevan taajaman liikennevaloissa käy mielessä, että kuinka moni ihan oikeasti kaipaa tällaiseen autoon manuaalivaihteistoa, vaikka siitä aina pidetään niin kovaa ääntä? Eikä vähiten syyllisiä tästä meuhkaamisen olla me autotoimittajien ammattikuntakaan.

Karu tosiasia on kuitenkin se, että manuaalivaihteisto on huono ja vanhanaikainen keksintö, kun sitä verrataan nykyaikaiseen automaattivaihteistoon. Vaihdot ovat erittäin, erittäin paljon hitaampia, eli radalla automaattivaihteisto pieksee peruspulliaisen käsissä keppiaskin mennen tullen. Kisakuskit (ja -autot) tietysti erikseen.

Mieleen palautuu viimetalvena Toyota GR Yariksen kasvojenkohotuksen keikalla näytetty graafi. Sen mukaan esimerkiksi GR Suprassa käytettävä ZF:n kahdeksanportainen automaattivaihteisto on kolmanneksen nopeampi kuin manuaalivaihteisto. Ja manuaalivaihteiston viiveet oli mitattu vieläpä sellaisten käsittelijöiden toimesta, jotka eivät autonvalmistajan kalustoa sääli ja runnovat vaihteita niin väkivaltaisesti, että paatuneinkin Rusan Shellillä syljeksivä lippispää katsoisi touhua kieroon. Sitten vielä se toinen vitsi: GR Yariksessa käytettävä Gazoo Racing Direct Automatic -automaattivaihteisto on vielä neljänneksen ZF:n vaihteistoa nopeampi.

Entä sitten jonossa ajelu manuaalivaihteiston kanssa? En ole kuullut koskaan kenenkään olevan sitä mieltä, että lievässä ylämäessä auton paikallaan pitäminen kytkinpolkimella olisi jotenkin erityisen mukavaa. Saati sitten pahimmillaan kilometrien pituinen ryömittäminen ja jatkuvat liikkeellelähdöt. Ja vaikka joku väittäisi pitävänsä ruuhkaliikenteessäkin manuaalista automaattia enemmän, en uskoisi sitä hetkeäkään.

Takaisin Müncheniin

Mutta palataan takaisin M3:n ohjaamoon. Nyt liikennevalot on jätetty taakse, niin kuin lyhyt moottoritieosuuskin. Kyseisellä maantieosuudella ei ole tiukkoja neulansilmämutkia tai muutakaan erityisen jännittävää. Varsinaiseen tiukkaan kepittämiseen ei siis päästä täältäkään.

Silti manuaalivaihteisto alkaa osoittamaan parhaita puoliaan. Tavoitteena ei muiden autojen seassa ole missään nimessä mahdollisimman nopea ajo, vaan hyväkuntoisesta, hieman polveilevasta saksalaismaantiestä nauttiminen. Ja siihen manuaalivaihteiston ja kuutoskoneen yhdistelmä sopii erinomaisesti. Kiihdytyksissä voi nauttia läpi koko hienon moottorin vääntöalueen, jolloin tuntee sen millä alueella moottori alkaa herätä eloon. Sen kuulee äänestä ja tuntee kiihtyvyyden muutoksena. Automaattivaihteisto olisi todennäköisesti vaihtanut suoraan pienemmälle vaihteelle, ja pyrkinyt pitämään moottorin kierrokset jatkuvasti sillä parhaalla vääntöalueella. Moottorin luonteesta olisi siis jäänyt osa kokematta.

Ja kieltämättä osallistuminen ajoon vaihteen vaihtamisen muodossa tuo yhden lisän ajamiseen, mitä ajoittain kaipaa. Ajaminen muuttuu heti askeleen tai pari aktiivisemmaksi ja mielekkäämmäksi, kun mutkien välissä pelkän kaasun painamisen sijaan operoidaan myös kytkinpoljinta ja vaihdekeppiä.

Ehkä kyseessä on vain jokin synnynnäinen häiriö, mutta oikeassa paikassa oikeaan aikaan manuaalivaihteiston käyttäminen tuo ainakin itselleni tietynlaista tyydytystä ja tuo sen puuttuvan palasen ajokokemukseen. Mitään objektiivisia perusteluita manuaalivaihteistoon on enää vaikea keksiä, kun automaatit ovat olleet jo varsin pitkään oikeasti päteviä, niin arkiliikenteessä, kilparadalla kuin vaikka maastossakin.

Ehkä alitajunnassa koputtelee myös se, ettei manuaalivaihteistoisia autoja enää tehdä kovinkaan kauaa. Nyt on siis viimeiset hetket vastata itse vaihteenvaihdosta uusissa autoissa, joskin niissäkin tällaiset tilaisuudet alkavat olla harvinaisia.

Onpahan mukavampi myös hypätä sitten kotona myös vanhan, puoli miljoonaa ajetun räklättäjän puikkoihin, kun pääsee kokemaan työautoissa niin harvinaista manuaalivaihteistoa.