27.3.2018 Liikenne Ajokortin suosio laskee Helsingissä – Lapissa varaudutaan autottomiin lomailijoihin Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Ajokortin suosion lasku pääkaupunkiseudun nuorten keskuudessa pakottaa myös Pohjois-Suomen lomakohteet panostamaan julkisiin liikenneyhteyksiin. Vain 45 prosenttia helsinkiläisistä nuorista ajaa ajokortin ennen 20-vuotissyntymäpäiväänsä, kertoo Helsingin Sanomat. Yle kertoo, että autojen määrä Kemin ja Rovaniemen välillä Tervolassa väheni tänä vuonna (5644) samana ajankohtana yli 500 autoa kahden vuoden takaiseen verrattuna (6200).Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyAuto vaihtui junaan tai lentokoneeseenYlläkseltä kuitenkin vakuutetaan, että pohjoisessa lomailevien määrä ei ole vähentynyt autojen tavoin.– Perinteisesti Keski- ja Pohjois-Suomen hiihtolomaviikot ovat olleet hyviä, mutta tänä vuonna jo viikko 8 oli loppuunmyyty, Visit Ylläksen toimitusjohtaja Janne-Juhani Haarma kertoi Ylelle.Ylen mukaan vaikuttaakin siltä, osa nuorista hiihtolomalaisista on valinnut auton sijaan junan tai lentokoneen. Eteläsuomalaisten hiihtolomaviikon ensimmäisenä lauantaina Kittilään lensi kotimaasta Ylen mukaan 9 suoraa lentoa.–Kolmen hiihtolomaviikon matkustajamäärät kasvoivat viime vuodesta 12 prosenttia, Kittilän lentoaseman johtaja Kimmo Liukkonen kertoi Ylelle.Myös VR:ltä kerrottiin Ylelle, että yöjunat Rovaniemelle ja Kolariin olivat lomaviikkojen alussa ja lopussa loppuunmyytyjä.Ylläs Around ja Levin Ski BussitLapin lomakohteet ovat Ylen mukaan reagoineet jo autottomien lomailijoiden kasvuun. Ylläs on kehittänyt VTT Oy:n kanssa Ylläs Around –reittioppaan, joka näyttää julkisen liikenteen reitit lomakeskuksen alueella. Myös Levi Ski Resortin toimitusjohtaja Jouni Palosaari vakuutti Ylelle, että Lapin lumille voi lähteä myös ilman autoa.– Levillä hotellimajoitus on kyläkeskuksessa rinteiden tuntumassa ja autottomat pärjäävät hyvin. Myös suunnitteilla olevat puolenkymmentä hotellia ovat kävelymatkan päässä ja Ski Bussit liikennöivät kerran tunnissa rinnealueiden välillä, Palosaari sanoi Ylelle.Lähde: Yle, Helsingin Sanomat Kuva: Aake Kinnunen / Moottorin kuva-arkisto Lue myös: Ajokortin ajaneiden keski-ikä muuttuu – nuorten osuus laskussa Ylläs uudistuu – luonto on nyt ykkönen Ylläs edellä – maan ensimmäinen lumivyöryennustepalvelu käyttöön Ylläs avasi uudet umpisen moottorikelkkailun reitit Ylläs kertoo hyviä uutisia – kasvu yllätti! Lue lisää Kaikki artikkelit 31.5.2025 Uutinen Lehdistörallin ensimmäinen päivä: perinpohjaisella toheloinnilla varmistettiin häntäsija jo ensiminuuteilla 30.5.2025 Uutinen BMW M2 CS – lisää lisää, mutta jääkö tämä M2:n viimeiseksi sähköttömäksi versioksi? 30.5.2025 Uutinen Matka lehdistöralliin: Porsche 911 ja Lada Samara samassa kilpailussa saivat jännityksen vaihtumaan naureskeluun 29.5.2025 Uutinen Neljälle entiselle VW-pomolle tuomio Dieselgatesta 28.5.2025 Uutinen Vanhalla yli 300 000 kilometriä ajetulla Peugeotilla autokisaan – viime hetken valmistelut Press Rallya varten 27.5.2025 Uutinen Renault 4 alkaen alle 30 000 euroa – akun esilämmityksellä hinta nousee tuhansia 26.5.2025 Uutinen Mercedekseltä hintashokki: uusi sähköinen CLA alkaen 49990 euroa! 23.5.2025 Uutinen Vetyauto Toyota Mirai tarjolle myös Suomessa – hinta selviää toistaiseksi vain itse kysymällä 23.5.2025 Liikenneturvallisuus Testivaatimukset kiristyivät – näin turvaistuimet pärjäsivät Autoliiton testissä Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 31.5.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Viritetty VW Kupla '70 30.5.2025 Päivän kuva Päivän kuva: innovatiiviset lämmityslaitteen säätimet 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 31.5.2025 Ajoneuvot Land Rover toteutti Defenderiin varttia vaille faceliftin, eikä ole unohtanut Discoveryakaan 31.5.2025 Kysy Autoista Kysy autoista: mitä tehdä, kun avaimet jäivät lukitun auton sisälle? 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 26.5.2025 Uutinen Mercedekseltä hintashokki: uusi sähköinen CLA alkaen 49990 euroa! 26.5.2025 Laivat Kaksi maailman vanhinta risteilyvarustamoa toivat peräkkäin aluksensa Helsinkiin - nuorempi varustamoista täyttää juuri 185 vuotta 31.5.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Viritetty VW Kupla '70 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 21.5.2025 Esittely Koeistuttu: Toyota RAV4:n kuudes sukupolvi – no nyt on jyrkkää 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä”