4.9.2018

Ajoneuvovero laskee 50 miljoonaa euroa – juurihan se nousi

Ajoneuvovero laskee 50 miljoonaa euroa vuoden 2020 alun jälkeisiltä veropäiviltä. Vasta muutama vuosi sitten ajoneuvoveroa korotettiin kaksin verroin.

Autoilevalle kansalle on tarjolla positiivisia uutisia, sillä ajoneuvovero laskee 50 miljoonaa euroa vuoden 2020 alussa. Myös Autoliitossa suhtaudutaan hyvillä mielin hallituksen päätökseen alentaa ajoneuvoveroa.

- No kyllähän se on hyvä reaktio. Polttoaineveron korotuksen yhteydessä 2017 sanottiin, että jos raakaöljyn hinta nousee 80 dollariin niin asiaa tarkastellaan uudestaan. Tätä asiaa on varmaankin pohdittu ja nyt veronalennus on päätetty kohdistaa ajoneuvoveron puolelle, kommentoi Autoliiton toimitusjohtaja Pasi Nieminen.

Ei kuitenkaan tule unohtaa tosiasioita. Sama hallitus nosti vasta hieman aiemmin vuotuisen ajoneuvoveron perusveroa 36,50 euroa jokaisen autoilijan osalta. Autoilijan pussissa merkki näyttää siis edelleen miinusta.

- On kuitenkin hyvä muistaa, että tämä hallitus on kaksi vuotta sitten korottanut ajoneuvoveroa sadalla miljoonalla eurolla. Tämä alennus tulee vasta 2020 eli seuraavan hallituksen aikana, joten paljon ehtii vielä vettä virrata Vantaassa. Se mitä seuraava hallitus tekee nähdään sitten. Sinänsä positiivinen liike on se, että jollain tavalla on reagoitu, painottaa Nieminen.

Nopeasti ajateltuna pallottelu tuntuu älyttömältä. Pienellä ajatustyöllä kokonaisuudesta kuitenkin löytyy logiikka. Autoliiton toimitusjohtaja Nieminen tuntee tavat vuosien kokemuksella.

- Yleensähän tilanne menee niin, että polttoaineveroa ja ajoneuvoveroa korotetaan vaalikauden alussa, jotta ihmiset unohtaisivat sen ennen seuraavia vaaleja. Nyt sitten hieman alennettiin toista veroa, jota oli jo aiemmin korotettu. Sinällään tietysti positiivinen asia, että veroa alennettiin. On mielenkiintoista nähdä miten se kohdennetaan, eli kuinka verotaulukko tulee muotoutumaan. Tätähän ei vielä tiedetä.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Ajoneuvovero laskee 50 miljoonaa euroa

Ajoneuvovero laskee 50 miljoonan euron verran vuoden 2020 alun jälkeisiltä veropäiviltä. Tämä on kirjattu hallituksen budjettiesitykseen, joka hyväksytään valtioneuvoston yleisistunnossa maanantaina 17. syyskuuta. Ajoneuvovero on vuotuinen vero, joka maksetaan tieliikennekäyttöön rekisteröidystä ajoneuvosta sen päästöarvojen, tai vanhemmissa autoissa massan, perusteella.

Ajoneuvoveroa maksetaan vain tieliikennekäytössä olevien päivien mukaan, mutta se ei huomioi ajettavia kilometrejä tai todellista polttoaineenkulutusta millään tavalla. Lienee siis mielipidekysymys kohdistuuko vuotuinen ajoneuvovero enemmän auton omistamiseen vai käyttöön.

- Kyseessä on niiden yhdistelmä, sillä sitä maksetaan vain kun auto on liikennekäytössä. Toisaalta ajoneuvoveroa ei ole sidottu siihen kuinka paljon sillä autolla ajetaan. Puhtaasti käyttöön kohdistuva vero on polttoainevero, sillä sitä maksetaan vain silloin kun auto liikkuu tai moottori käy, toteaa Nieminen

Lähde: Valtioneuvosto, Kuvituskuva: Antti Hentinen

Kommentoi artikkelia

Luetuimmat