30.9.2021 Ajoneuvot Auto 2022 -tapahtuma ensi vuonna – odottavan aika on pitkä Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Odotettu koeajotapahtuma on valitettavasti siirtynyt jälleen kerran eteenpäin. Auto 2022 -tapahtuma on tarkoitus järjestää Messukeskuksessa 25.–27.11.2022. Valitettavasti upea Helsingin Messukeskuksessa järjestetty Auto 2018 -tapahtuma on ehtinyt jo unohtumaan monelta. Seuraajaa joudutaan odottamaan neljäskin vuosi, sillä Auto 2022 -tapahtuma järjestetään 25.–27.11.2022 samassa paikassa. Odotettu koeajotapahtuma oli tarkoitus järjestää alun perin jo marraskuussa 2020. Harmiksemme jouduimme uutisoimaan viime kesänä tuon tapahtuman siirrosta marraskuulle 2021 isosti myös taloudellisista syistä johtuen. Koeajoihin painottuva tapahtuma päätettiin pitää poissa koronan jaloista ensin vuoden siirrolla ja nyt toisella. Pitkittyneen koronatilanteen kerrotaan vaikuttaneen tapahtumaan valmistautumiseen ja mahdollisuuksiin järjestää monimuotoinen koeajotapahtuma. Nyt siirretään katseet vuoden 2022 marraskuuhun – toivottavasti tällä kertaa aikataulu pitää. Se saattaa toisaalta tarkoittaa mielenkiintoisia uutuuksia, sillä vetyäkin vihjataan. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Auto 2022 -tapahtuma Autoala valmistautuu innolla ensi vuoden yhteiseen koeajotapahtumaan. Automallien valikoima on viime vuosina laajentunut ja valikoimassa tulee olemaan aikaisempaakin monipuolisempi kattaus eri tarpeisiin soveltuvia automalleja.Meneillään oleva käyttövoimamurros on nimittäin tuonut monia mielenkiintoisia uutuuksia mallivalikoimaan Tällä kertaa tapahtuma laajenee entisestään juuri sähköistyksen myötä olennaisiin palveluihin. Koeajotapahtumassa erityisesti ladattavilla autoilla on suuri merkitys ja tapahtuma lupaa esitellä ensi vuonna autojen lisäksi monipuolisesti myös erilaisia latauspalveluja ja autoilun oheispalveluja. – Vuoden aikalisä on vallitsevassa tilanteessa tarpeellinen, vaikka autoala olisikin mielellään toivottanut suomalaiset tutustumaan autouutuuksiin jo marraskuussa. Käyttövoimien kavalkadiinkin on odotettavissa uusia avauksia. Ladattavien autojen lisäksi tapahtumassa voidaan ensi vuonna nähdä jo vetyautojakin, kertoo toimitusjohtaja Tero Kallio Autotuojat ja -teollisuus ry:stä. Auto-tapahtuma järjestettiin edellisen kerran vuonna 2018 ja silloin tapahtumassa vieraili 27 000 kävijää. Koeajoja ajettiin kolmen päivän aikana lähes 3 000. Ensi vuonna Messukeskuksessa on luvassa aiempaakin laajempi tapahtuma, sillä tapahtuman suunnitteluun on poimittu ideoita myös muualla toteutetuista autojen esittelytapahtumista. Messukeskus järjestää Auto 2022 -tapahtuman 25.–27.11.2022 Helsingissä yhteistyössä Autotuojat ja -teollisuus ry:n kanssa. Tuskin maltamme enää odottaa. Kuvituskuvat: Antti Hentinen/Moottorin arkisto, Lähde: Messukeskus Lue lisää Kaikki artikkelit 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu 17.9.2026 Ajoneuvot Houkutteleeko kokonaiset 11 senttimetriä korkeutta kasvanut Lexus ES nelivetoisena peräti paluumuuttajia crossovereista sedaneihin? 15.9.2026 Uutinen Skuuttivahingon keskikorvaus noin 1 600 euroa – vuokralaudoilla 380 liikennevakuutuksesta korvattua vahinkoa vuonna 2025 15.9.2026 Testit Pikakoe: Skilin renkaanvaihtopaketti helpottaa urakkaa – vaikka ihan kaikkeen se ei pysty 14.9.2026 Ajoneuvot Sähköautoihin aluksi varauksella suhtautunut Toyota on jotenkin kummassa löytänyt itsensä Suomen sähköautomarkkinoiden ykköspaikalta henkilö- ja pakettiautoissa 8.9.2026 Autoilu Tältä näyttää uusi alaikäisten kuljettajien vihreäkeltainen tunnus – käytöstä luistaminen tietää 100 euron maksua 7.9.2026 Taksit Taksin käyttäjä – vaadi kuskilta kyytihinta ennakolta! 7.9.2026 Uutinen Jenkkiavolavojen rekisteröintikiista eteni oikeuteen – maahantuoja kyseenalaistaa Traficomin koko poikkeuslupatulkinnan 6.9.2026 Ajoneuvot Kesken prosessin uudelleensuunniteltu Range Rover Electric on siitäkin erikoinen autouutuus, että olemme lähes viiden vuoden ajan tienneet miltä se näyttää Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 22.9.2026 Päivän kuva Tiesitkö tämän piilotetun viestin Toyotan logosta? 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu 22.9.2026 Käyttötesti käytetyllä Ei mitään uutta taivaan alla – Moottorin käytetty Saab makaa yhä korjaamolla 22.9.2026 Autoilu Pitäisikö polttomoottoriauton pysäköinnistä sähköauton latauspaikalle seurata tavallista tuntuvampi parkkisakko? – Valtaosan mukaan ei 19.9.2026 Koeajo Ford Taunus GT 2000 Coupé on aikakapseli ajalta, jolloin autoilu oli enimmäkseen analogista 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton? 22.9.2026 Päivän kuva Tiesitkö tämän piilotetun viestin Toyotan logosta? 19.9.2026 Koeajo Ford Taunus GT 2000 Coupé on aikakapseli ajalta, jolloin autoilu oli enimmäkseen analogista 16.9.2026 Viikon arkistopoiminto Onkohan 2 miljoonaa kilometriä ajettu Volga-pirssi ja 84-vuotias isäntä edelleen kaikkien aikojen kokenein parivaljakko taksitolpalla? 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu 7.9.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä Škodan aiemmin käyttämä siipinuolilogo symboloi? 26.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi joissakin ”Rättisitikoissa” lämmitetään etupyöriä? 25.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi vanhoissa kuorma-autoissa käytettiin ejektoripakoputkea? 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton?