6.9.2018 Ajoneuvot Autonomiakiila ruotsalaisittain: Volvo 360c -konsepti Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Volvo 360c on täysautonominen sähköautokonsepti, joka pyrkii haastamaan erityisesti lyhyet lentomatkat matkustusmukavuudellaan. Volvo 360c on ruotsalaisvalmistajan näkemys tulevaisuuden autonomisesta kulkumuodosta, joka pyrkii haastamaan ennen kaikkea lyhyet lentomatkat. Samalla se liittyy muiden valmistajien autonomisten konseptikiilojen massaan. Konseptiauto Volvo 360c on täysin autonominen sähköauto, eikä se siten tarvitse kuljettajaa. Luonnollisesti täysautonominen toiminta tuo myös mahdollisuuden kutsua auto paikalle tarvittaessa. Ohjauslaitteilta ja polttomoottorilta säästetty tila on valjastettu luksustason matkustamolle, joka taasen muovautuu tilanteen mukaan vaikkapa mobiilitoimistoksi, nukkumistilaksi tai viihdyttäväksi olohuoneeksi. – Autoala muuttuu tulevina vuosina, ja Volvon tulee olla johtamassa tätä muutosta. Autonominen ajaminen antaa meidän ottaa seuraavan ison askeleen eteenpäin turvallisuudessa, mutta se avaa myös jännittäviä uusia liiketoimintamalleja ja antaa asiakkaiden tehdä autossa haluamiaan asioita, sanoo Volvon pääjohtaja Håkan Samuelsson. Kantavana ajatuksena Volvon 360c-konseptilla on tarjota yksinkertainen ja vaivaton matkustusmuoto, jonka tarkoituksena on korvata lentäminen erityisesti lyhyillä, alle 300 kilometrin matkoilla. Yhdysvalloissa kohteena ovat suositut lyhyet kotimaan lennot, kuten matka New Yorkista Washington DC:hen ja Los Angelesista San Diegoon. – Kotimaan lentomatkailu voi kuulostaa hyvältä, kun ostat lipun, mutta se ei oikeastaan ole sitä. 360c tarjoaa uuden vaihtoehdon. Nukkumatilassa voit nauttia ylellisestä mukavuudesta ja matkustaa rauhallisesti yön yli ja herätä virkeänä määränpäässä. Tämä voi antaa meille mahdollisuuden kilpailla maailman johtavien lentokonevalmistajien kanssa, kertoo Volvon yritysstrategiajohtaja Mårten Levenstam. Volvomaiseen tapaan auto on myös ehdotus autonomisten autojen turvalliselle viestinnälle niiden ympäristön suhteen. Autokonseptilla tavoitellaan myös uusia ulottuvuuksia esimerkiksi kaupunkisuunnittelun ja matkustusinfran suhteen. – Autonomisilla autokonsepteilla on taipumus muuttua teknologian esittelyalustoiksi sen sijaan, että ne tarjoaisivat vision todellisista käyttömahdollisuuksista. Volvo on kuitenkin ihmiskeskeinen merkki. Me keskitymme asiakkaiden päivittäiseen elämään ja siihen, kuinka voimme tehdä siitä helpompaa. 360c on seuraava askel tässä lähestymistavassa, sanoo Volvon muotoilujohtaja Robin Page. – Kun Wrightin veljekset nousivat ilmaan vuonna 1903, heillä ei ollut ajatustakaan, miltä nykyajan lentomatkailu voisi näyttää. Me emme tiedä, mitä tulevaisuuden autonominen ajaminen pitää sisällään, mutta sillä on varmasti suuri vaikutus ihmisten matkustustapaan, kaupunkien suunnitteluun ja infrastruktuurin käyttöön. 360c on keskustelunavaaja. Lisää ideoita ja vastauksia saadaan, kun opimme aiheesta yhä enemmän, Mårten Levenstam sanoo. Lähde ja kuvat: Volvo Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 17.9.2026 Ajoneuvot Houkutteleeko kokonaiset 11 senttimetriä korkeutta kasvanut Lexus ES nelivetoisena peräti paluumuuttajia crossovereista sedaneihin? 15.9.2026 Uutinen Skuuttivahingon keskikorvaus noin 1 600 euroa – vuokralaudoilla 380 liikennevakuutuksesta korvattua vahinkoa vuonna 2025 15.9.2026 Testit Pikakoe: Skilin renkaanvaihtopaketti helpottaa urakkaa – vaikka ihan kaikkeen se ei pysty 14.9.2026 Ajoneuvot Sähköautoihin aluksi varauksella suhtautunut Toyota on jotenkin kummassa löytänyt itsensä Suomen sähköautomarkkinoiden ykköspaikalta henkilö- ja pakettiautoissa 8.9.2026 Autoilu Tältä näyttää uusi alaikäisten kuljettajien vihreäkeltainen tunnus – käytöstä luistaminen tietää 100 euron maksua 7.9.2026 Taksit Taksin käyttäjä – vaadi kuskilta kyytihinta ennakolta! 7.9.2026 Uutinen Jenkkiavolavojen rekisteröintikiista eteni oikeuteen – maahantuoja kyseenalaistaa Traficomin koko poikkeuslupatulkinnan 6.9.2026 Ajoneuvot Kesken prosessin uudelleensuunniteltu Range Rover Electric on siitäkin erikoinen autouutuus, että olemme lähes viiden vuoden ajan tienneet miltä se näyttää 6.9.2026 Koeajo Muistatko vielä tämän ”leluauton”? Kävimme virkistämässä muistoja Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 19.9.2026 Koeajo Ford Taunus GT 2000 Coupé on aikakapseli ajalta, jolloin autoilu oli enimmäkseen analogista 21.9.2026 Lentokoneet Tanskalainen Simone teki tällä pikkuisella Piper Coltilla vaaralliset "mathiasrustit" Afganistanin Kabuliin toteuttaakseen afgaanitytön unelman lentämisestä 21.9.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Museorekisteröity Volkswagen Passat 19.9.2026 Huutokauppahelmet Uusin alkuperäiskuntoinen Detroit Electric -sähköauto edustaa vuosimallia 1937 - sitä ajetaan takapenkiltä käsin hallintalaitteilla, jotka saavat uusimmatkin "yoket" tuntumaan tavallisilta 21.9.2026 Yleinen Heja Sverige eli se Öölannin sota oli… ei kun siis 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton? 19.9.2026 Koeajo Ford Taunus GT 2000 Coupé on aikakapseli ajalta, jolloin autoilu oli enimmäkseen analogista 16.9.2026 Viikon arkistopoiminto Onkohan 2 miljoonaa kilometriä ajettu Volga-pirssi ja 84-vuotias isäntä edelleen kaikkien aikojen kokenein parivaljakko taksitolpalla? 18.9.2026 Kuluttajat Matkailuauton öljynpainevalo syttyi tunti korjauksen jälkeen – asiakas vaati korjaamolta yli 2 000 euron korvauksia 16.9.2026 Liikenneturvallisuus Poliisin ennakkovaroitus ei auttanut – autoilijat vastasivat Suomen ennätyksellä: Kehä I:llä 1241 välähdystä neljään tuntiin 7.9.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä Škodan aiemmin käyttämä siipinuolilogo symboloi? 26.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi joissakin ”Rättisitikoissa” lämmitetään etupyöriä? 25.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi vanhoissa kuorma-autoissa käytettiin ejektoripakoputkea? 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton?